Ulinaa ja painia

Kohta toi ipana käy ihan oikeesti mun hermoon.

Ihmisiskää kouluttamassa

Kuten kaikki mun postauksia seuranneet tiedätte, mulla on ollut tossa agissa ongelmia eritoten ton ihmisiskän kanssa ja siksi päätin, että tilanteeseen on saatava kerralla muutos. Löysin taannoin Espanjanvesikoiraharrastajat ryn sivuilta lupaavalta kuulostavan koulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. 

Niinpä sitten lähdettiin viime lauantaina 19.1. aamusella ajelemaan kohti Veikkolaa. Fasu jäi pillaamaan meidän perään ja herätti siinä samassa sitten koko talon - joo, ihan normiaamu Fasulle. Olis kovasti halunnut päästä mukaan, mut mä sanoin sille et mä en ilmottanut sitä sinne ja vastahan se oli uimassa ihmisiskän kanssa - että olis ny vaa hiljaa! Siinä matkalla sitten ihmisiskä - se liikennenopeuksia aina säntillisesti (siis ihan oikeestikin) noudattava puhtoinen liikennesiveyden neitsyt - kuvautti meistä sellaisen sivuprofiilikuvan. En oo kuullu, että ihmisikää olis aikaisemmin niin paljoa korvennut. No aika näyttää millaiset vaikutukset tolla on muhun ja Fasuun. Se laittaa varmaan meidät töihin suolakaivokseen saadakseen sakot maksettua.

Veikkolassa meitä odotti kymmenkunta vesikoiraa hihnanjatkeineen ja Sanna Lehtonen. Sanna edusti Suomea viime vuonna MM -kisoissa espanjanvesikoira Seran kanssa. Tosta opettajasta voitte ihan  päätellä, että mä olin ladannu tähän viikonloppuun kaikki mahdolliset aseet, että toi ihmisiskä saatais toimimaan paremmin. Nyt jos koskaan, viikonlopun intensiivikurssin jälkeen, tuloksia on pakko tulla tai mä muutan takaisin äipän luo.

Mä olin vähän ihmetellyt mitä me tehdään sillä häkillä minkä toi ihmisiskä oli jostain hakenut - mä en ollut yhtään varautunut siihen, että mä joudun sinne kaikeksi siksi aikaa, kun mä en ole radalla tai pissalenkillä. Vähänkö törkeetä! Ja siksi ihmisiskä saikin tuta mun valituksen koko sen ajan mitä se oli kuuntelemassa ton Sannan teoriaosaa. No näköjään tämmönen vanha tekijäkin oppii uusia juttuja. Mulla tuli kurkku kipeeksi siitä huutamisesta ja sitte se piti lopettaa, enkä mä enää silleen ihmisiskää jatkossa huudellutkaan.

Mitäkö ihmisiskä sitte teoriajaksolla oppi? No se oppi, että onnistuneen agilityharjoittelun ehtona on se, että musta pitää olla sen kanssa puuhaaminen sikahauskaa, ja että se ja mä aina liikutaan kentällä täysiä ja että mun pitää ja saan olla itsenäinen, innovatiivinen ja aktiivinen. No toimiiko nää meillä? Sikahauskaa? Joo ehdottomasti, paitsi jos lähellä on tyttöjä tai muita kivoja hajuja. Täysiä eteenpäin? - No kyllä! Itsenäinen, innovatiivinen ja aktiivinen? No itsenäinen aikankin koska mä osaan hakeutua seuraavalle esteelle, Innovatiivinen? Mä en ole ihan varma, mitä toi tarkoittaa, mutta kyllä mä joskus keksin itse   mihin mä meen jos ei ihmisiskä mua osaa ohjata. Aktiivinen - joo! No välillä saattaa mun viretila vähän kiehua yli ja sitten pitää vähän jäähdytellä.

Kaiken ton edellä mainitun lisäksi se oppi, että liikkeen jatkuminen on tärkeetä. Mun pitää saada edetä aina täysiä eteenpäin aina palkalle saakka, vaikka välistä joku este jäisikin. Tälleen koira - siis mä - oppii että kaikki tehdään aina vaan ja ainoastaan täydessä vauhdissa. No mä oon aina vetäny harkat täysillä vaikka ihmisiskä onkin välillä mua tän opin vastaisesti himmaillutkin.

Mitä muuta vielä? Jotta suoritus olisi onnistunut, sen pitää olla virheetön, nopea ja kilpailunomainen. Ja lopuksi kaikkein tärkein ihmisiskä oppima juttu. Ihmisen homma on ohjata oikein! Koiruuden, siis mun, pitää tietää jo ennen ponnistusta, mihin liike jatkuu esteen jälkeen. No tätä mä oon sille jankannut koko ajan!

Mites toi käytännössä? Ihmisiskälle on iskostunut mieleen, että mua täytyy mun silmän takia ohjata hankaloissa paikoissa aina vasemmalta puolelta, mutta nytpä tuli käytännössäkin todistettua, että silmä ei haittaa mua yhtään, mutta ihmisiskän jatkuva huitominen haittaa.

Tehtiin käytännössä harjoitusta, jonka aikana Sanna sai ihmisikän päähän menemään ihan oikeesti sen, että sen ohjaaminen on ollut ihan surkeeta. Sannan viesti ihmisiskälle oli, että unohda noi kädet ja pidä suus kiinni. Tärkeimmät ohjauksen elementit on; 1. oikea sijoittuminen, 2. liike ja sen vauhti, rytmi, suunta ja rytmin muutos, 3. vartalo, eritoten hartialinja, rintamasuunta ja varpaiden suunta. 4. pää ja katse, 5. kädet 6. ääni. Jotta nyt on sellaanen juttu ihmisikä, että pidä jatkossa suus kiinni ja jätä huitomatta niitä käsiäs! Sanna osas vielä niin hienosti käyttää ihmisiskään positiivista vahvistamista ja oli alati innostava ja kannustava.

Toi eka harjoitus opetti ihmisiskälle sen, että sen ei tarvii ehtiä joka paikkan ennen mua ja  kekkaloida radalla, vaan oikealla liikkeellä ja suunnalla saa ihmeitä aikaan. Ensimmäisellä vedolla siihen mattoon piirtyi samanmoinen jälki kuin mitä vahvasti humaltunut ihminen tekee yrittäessään mennä suoraan tai kun mä jäljestän sinne tänne pomppinutta pupua. Saatiinhan me se silleenkin menee, kun mä osasin lukee rataa. Toisella vedolla ihmisikä pystyi sisältämään ton liikkeen merkityksen ja sen humalaisen toikkaroinnin tilalle tuli yksinkertainen ja viivasuora liike oikeaan suuntaan. Ihmisikän kulkema matka varmaan vähintään puolittui. Tehtiin me sitte kans putkijarrustusta mun sokealta puolelta ilman mitään ongelmia. Ihmisikä oppi jarruttamaan ja ohjaamaan ja mä - no mulla oli kerrankin helppoo tehdä mitä pyydetiin. Niin se Toffe vaan taittui putken jälkeen ihan sinne minne Ihmisiskä ohjas. Hienoo!

Toisen päivän hienoimpia oppeja oli se, että ihmisikä pystyi korjaamaan juoksu- ja ohjausasentoaan lennossa Sannan oppien mukaan. Sille meni siis oppi jakeluun, vaikka se juoksi ja ohjasi mua samaan aikaan - vau ihmisiskä!. Useampikin naisihminen tuli ihmeissään kehumaan sitä kun se pystyi ottamaan lennossa ohjeet ja soveltamaan käytännössä. Ihmisiskä vaan lakonisesti totesi, että miehet on tottuneet ottamaan naisilta käskyjä vastaan ja toteuttamaan ne välittömästi ja säntillisesti. Miehille se käskyjen tottelu on sen mielestä vähän niinkuin elinehto ... kuulemma joku kokemuksen mukanaan tuoma juttu. 

Entä mä? No mähän olin mä. Ei muuta ku täysiä radalla! no okei - kerran piti käydä ulkokehän reittiä kulkiessa moikkaamassa tyttöjä - niinku mä aluksi sanoin - tytöt on jees!

Lopuksi Sanna laittoi meidät varsinaiseen linkoukseen - kierrettiin 20x20m radan ulkokehää hullunkiilto silmissä -  just kun kuviteltiin, että kolme rundia riittää, niin Sanna huusi "uudestaan kaks kertaa!" Oli muuten eka kerta kun mä oon nähnyt ihmisiskän sellasessa tilassa, että sen oli vaikea puhua. Soijaa pukkaa! , olis Kristoffer Taxfreekin sanonu.

Kiitos Sanna kun taoit järkeä ihmisikän päähän!

Möllispöllis

Käytiin ihmisiskän kanssa meidän seuran epiksissä, eli epävirallisissa agikisoissa. Osallistuttiin kahteen sarjaan, mölleihin ja ykkösiin. Mä en tykkää mölliradasta oikeestaan ollenkaan kun siellä ei ole keppejä. Musta kepit ja putket on ihan parasta. Toi alla oleva filmipätkä on meidän mölliradalta.

Toi filmin alussa näkyvä perro on mun harkkakaveri Penu, joka tosi hyvä ja nytkin ne teki hienon 0-radan. Hyvä Penu!

Ihmisiskälle propsit siitä, että se sai ohjattua mua paria epäselvää ohjausta lukuunottamatta oikein somasti. Rata meni paria piruettia lukuunottamatta ihan hyvin, ja puomilla ihmisiskä halus jostain syystä hinkata kontaktia, kun se ei ollu tyytyväinen mun suoritukseen. Mä olin vähän töpinöissäni ja ehkä siksi siitä kontaktin hinkkaamisestakaan ei tullut lopulta mitään - mun takatassut löysivät suurinpiirtein oikean paikan vasta ihmisiskän käsien ohjaamana.

Ykkösten rataakin käytiin kokeilemassa, tosin hieman kehnoin tuloksin. Tosin mä olisin kyllä tiennyt mihin se kosahtaa jos ihmisiskä olis vaan kysynyt multa. Siinä oli radan keskivaiheilla sellainen kolmen rinnakkaisen hypyn sarja takaa - edestä - edestä ja ihmisiskä valitsi ohjata mua mun oikealta puolelta - no auts, enhän mä nää mitään mun oikealla silmällä. Se, siis ihmisiskä, oli siinä vähän myöhässä ja mä kerkesin sen edelle heti ekan hypyn jälkeen. Joo - se oli sitten ihan sama mitä se siellä huitoi, kun en mä nähnyt mitään. Jälkeenpäin se paljasti mulle, ettei se ollut muistanut miettiä mistä mä nään ja mitä mä nään, kun harkoissa oltiin saatu toi sokea puolikin menemään ihan ok. Mun tosin piti sitte sanoo sille, että josko se olis johtunut siitä, että sitä sarjaa hinkattiin niin monta kertaa että mä osasin sen jo ulkoa ja olis ollut ihan sama mitä se siinä olis huitonut, koska mä olisin vaan menny sitä rataa ulkomuistista ... Oppia ikä kaikki - ihmisiskällekin. Se oli vähän pettynyt suoritukseensa, oli kuvitellut, että me klaarataan se rata ihan kuten tollasta samanlaista rinnakkaissarjaa on klaarattu harkoissakin. Pää pystyyn ihmisiskä! Eikös me sovittu, että tää on vaan kivaa tekemistä yhdessä - eikä mitään kireäpipoista kisajuttua?

Fasu uimakoulussa

Fasun SPA1 soveltuvuuskokeen valmistava koulutus alkoi eilen. Kuten kaikki muistamme, minulla kyseinen koulutustunnus on jo plakkarissa erinomaisin arvosanoin. Katso vaikka aikaisempi postaukseni "Mä oon ihan spanielina" 

Fasu tuli eilen uimasta ihan sika polleana. Mä olin pihalla tekemässä omia juttujani kun se tuli kotiiin. Fasu huusi mulle jo kaukaa, "Toffe, mä oli ihan sika hyvä eikä mua pelottanut yhtään! ainakaan niinku sua silloin aikanaan!" Mä en tiedä mistä se mun uimakoulukokemuksista on kuullut - se on varmaan lukenu siitä itte tai sitten Salla on tietysti siitä pojallensa kertonut. "Uimakoulussa - häh?" Siitä se vielä sitten jatkoi ilkkumista mulle ja sanoi, että sillä on urheudestaan todisteitakin. "Katto vaikka Eno tästä filmistä kuinka siskonpoikasi pistää menemään!"."Ja mua ei pelottanut yhtään!", se vielä jatkoi. No pakkohan se oli filmi sitten katsoa, ja tässä se on teille kaikille.

No kieltämättä aika epeli tuo Fasu siellä uimalassa oli ton filmin mukaan. Jotenkin mua vaan alkoi toi homma askarruttamaan, kun ei toi meidän Fasu ihan kaikkein vähiten säikky ole ollut. Vieläkin se laskee allensa jos ihmisiskä korottaa Fasun mielestä ääntänsä liikaa. Koirat!, Nyt loppuu!, Hemmetin tupajumit!" - ja katso - siellähän se hätäpissa on lattialla tai matolla. Ei varmaan edes tarvitse mainita, että minä en sellaista ole koskaan tehnyt.

Meidän nuorin ihmislapsi oli ollut mukana tuolla uimareissussa ja sehän sen videonkin oli kuvannut. Oli siellä mukana kans meidän ihmislasten serkku, se sama jonka hoidossa mä olin tossa viime syksynä. No mä menin siltä kysymään, että mahtoiko siihen sen kameraan ehkä osua joitakin muita otoksia tosta meidän mitään pelkäämättömästä sankarista. 

Fasu laitto ihan hirveän äläkän päälle kun huomasi mun selailevan niitä muitakin kuvia. Näissä kuvissa ei kuulemma ole kyse sellaisesta neliraajajarrutuksesta vaan pikemmiten -Fasun sanoja lainatakseni "Hienovarainen tutustuminen uuteen elementtiin" 

Just joo. se uimaopetäti vetää Fasua kaikin voimin altaaseen ihmisiskän houkutellessa edestä ja sitten vielä toi barbetti työntää takaa. Kuvasta ei näy, mutta uskaltaisin väittää, että Feno (Lagotto) omaan rauhalliseen 13 vuotiaan tapaan on uiskentelemassa altaassa ja sanoo "Tule vaan Fasu tänne altaaseen, täällä on mukavaa"

Entäs tämä sitten? Kuvitteleeko Fasu mun uskovan, että ne todellakin leikki siellä 10 tikkua laudalla ja että oli sen vuoro jäädä. Mun mielestä toi kuva kyllä kertoo ihan kaiken tarvittavan - täytyy vielä kysyä ihmisiskältä laskiko se allensa vai altaaseen? "En pelännyt yhtään!" saa äkkiä ihan uudenlaisen viitekehyksen. Mun täytyy sanoa, että jo pelkästään hännän asento kertoo kaiken. Miksköhän ihmisiskä tälleen meitä koiruuksia kohtelee. Jos ei haluu niin tarviiko ihan oikeesti? No kesällä Fasullakin on sitten mukavempaa kun uskaltaa uida.

Tässä viimeisessä Fasu on kuivattavana, ja selkeästi nauttii siitäkin. Kotiin se tuli mun fleecessä ja olis halunnut jäädä vielä leikkiin ulos, mutta ihmisiskä vei sen sisälle sulamaan, sillä olihan reippaat -15 astetta pakkasta.

Aim Bäk!

Toffe on takaisin linjoilla. Tässä on ollut loppuvuodesta vähän sellasta ja tällästä etten oo päässyt asettamaan tassujani näppäimistölle. Ihmisiskä patisti mut nyt kirjoittamaan kun kuulemma siltä on kyselty ihan joka puolelta huolestuneena josko Toffelle on käynyt jotain.

No ei oo Toffella mitään hätää - Toffe on ihan täysissä voimissa, mitä nyt vähän väsyttää, kun täytyy kasvattaa tota Fasua tavoille. Fasu oli ensin rääpäle, sitten siitä tuli honkkelijalkainen lehmänpoikanen eli vasikka ja nyt siitä näyttäisi tulevan norsua muistuttava mastodontti. Me painetaan Fasun kanssa nyt lähes saman verran ja siksi voittekin varmaan kuivitella miltä tuntuu roikottaa korvassansa itsensä painoista korvakorua. Jätkä on ryhtynyt viime aikoina pullistelemaan mulle, mutta vielä toistaiseksi mä olen saanut pidettyä sen ruodussa hammashymyllä. 

Ihmisiskä vei multa takin ja vähänkös se ärsytti Fasua. Se kun ei oo vielä pärjännyt mulle juoksussa, niin se on napannut hampaillaan kiinni mun kylkeen. Siinä mä oon sitten hinannut sitä mukanani - vaan eipäs onnistu enää kun ei oo turkkia mistä ottaa kiinni. Häh-hää!

Mä oon nyt käynyt koirakavereilemassa sen verran, että täysjäsenyys liivijengissä olis plakkarissa. Se kaverikoirailu on sinänsä hauskaa, mutta kun Nelli ei vieläkään huomioi mua. Tai no - kyllä se jo vähän mua viimeksi huomioi, kun se niin nätisti näytti mulle söpöjä kulmahampaitaan. Alkaa se Nellikin mulle vähitellen lämpiämään.

Joulut ja uudet vuodet meni ohi. Jouluna mulle ja Fasulle oli laitettu sellaiset omat lahjapaketit täynnä namuja. Mä aukasin sen mun paketin aikas helposti ja söin hyvällä ruokahalulla ne namit Fasun seuratessa vieressä ihmeissään. Se oli vaikeuksissa sen paketin aukasun kanssa ja se pyys mua auttamaan. Mä en ollu ihan varma missä kaikessa Fasu pyys mua auttamaan, ja siksi taisi vahingossa käydä niin, ettei Fasulle jäänyt yhtään namia sen omasta paketistakaan. No mä luulen, että enskerralla tää ei enää onnistu.

Uutena vuotena katteltiin Fasun kanssa raketteja meidän ikkunasta ja mun suureksi ihmetyksekseni Fasu ei pissanut allensa edes silloin kun se naapurin raketti karkas ja räjähti siinä meidän talon viereisessä kuusessa.

Agilityä me ollaan menty ihmisiskän kanssa entiseen tyyliin entisin ongelmin, mutta kait me kuulemma käydään keväällä jossain vähän ottamassa mittaa muistakin ...