David Bowie

Sanoivat, että minulla on ihmiskaima - kuulemma joku David Bowie. Kysyin asiaa meidän ihmispennuilta, mutta eivät kuulemma tunne koko tyyppiä. Tiesivät vain, että jollain leidi kakalla on myös eriväriset silmät - tosin kuulemma aina sen mukaan minkä väriset piilolinssit kulloinkin on laittanut. Kaipa noi mun silmät on kuitenkin ihan ok, kun ei lääkärikään niistä mitään ihmeempää sanonut. Muuttavat kuulemma vielä väriänsä. Niin kai sitten - olihan ne aluksi ihan siniset.

No nyt pukkaa vähän harmia

Näyttää siltä, että mulla on hampaat ihan yhtä vinksallaan kuin Tarrollakin. Käytiin eilen rokotuksella, joka ei meikää hetkauttanut edellisen kerran tavoin yhtään, mutta sitten katsottiin hampaita. Lääkäritäti totesi, että alaleuka on ahdas ja että kulmurit on vinossa. Sanoi, että yleensä pennulta ei kulmureita poisteta, mutta että mä olen vähän siinä rajoilla. Päätti kuitenkin olla ehdottamatta poistoa. Sanoi kuitenkin, että maitohampaiden jälkeen pitää ryhtyä oikomishoitoon. Pitää hankkia sellainen vetopallolelu, joka mahtuu mun suuhun kulmureiden taakse ja sitten kuulemma mua pitää siitä retuuttaa. Ihmisiskän mukaan se ei ole ongelma, kun kuulemma noi oikomisjutut on sille tuttuja noiden ihmispentujen myötä.


Toinen juttu korpeaa isäntäväkeä kuulemma enemmän. Minua se ei haittaa sitten ollenkaan ja sitä paitsi haisee se isäntäväkikin välillä! Sanovat siis, että  olen alkanut paukuttelemaan huomiota herättävän pahanhajuisia paukkuja. Noh - sanotaanko niin, että onhan ne aikas mojovia - oikeastaan tosi mojovia. Sanovat myös, että mun jätökset löytäisi nenätön ihminenkin kilometrien päästä. No nyt ne on sitten huuli pyöreänä, kun eivät tiedä mikä sen aiheuttaa. Ihmisiskä epäilee possun korvia ja aikoo olla antamatta mulle niitä. Vähänkö törkeetä! - ne on nii-in hyviä.  Näyttää siis siltä, että mun ruokavalio menee tarkkailuun.

Siisteyskasvatuksesta

Voisin retostella hyvinkin sillä kuinka monta kertaa olen tarpeitani hallitsemattomasti sisälle tehnyt - niitä nimittäin ei ole kovinkaan montaa. Niin ja tietysti yksikään niistä kerroista ei ole mun syyni - ei tietenkään. Kerran tuli pisut lattialle kesken kivan leikin ja toisen kerran yksin ollessani oven eteen lattialle, kun eivät olleet älynneet mulle sinne paperia jättää. No nyt ovat älynneet ja pisut teen sinne paperille jos ei kotona ole muita. Eihän tämmöinen pieni pentu koko päivää jaksa pidättää. (yön kyllä jaksan) Kerran tein pukuhuoneeseen lattialle kaikki ihan silkkaa säikähdystäni, kun yksin jättivät ensimmäistä kertaa. Toisella kertaa isot ulko-oven viereen, kun hyvistä yrityksistäni huolimatta isäntä ei vienyt mua pyytäessäni ulos - ei siis tod! mun vika. Se, että isäntä oli hieman aikaisemmin vienyt mut aamupisulle on ihan toinen juttu - oon nimittäin keksinyt uuden jekun jolla aiheuttaa isäntäperheelle harmaita hiuksia! - Aitasivat meidän pihan tuossa kuukausi sitten. Sinne pihalle on ihan mukava pissailla, mutta enhän mä niitä isompia sinne tee - vaikka toki lääniä olisikin. Katsokaas kun aamulla tää juttu menee niiku vähän näin - Mä herään siinä kuuden maissa aika tarkalleen ja kuinka ollakaan isäntä ihan samaan aikaan. Sitten me mennään ulos pihalle - sinne aidatulle alueelle - ja sitten mä kastelen piiiitkään ruohikkoa. Ihmisiskä houkuttelee hetken tekemään ne toisetkin, mutta sitten uskoo, ettei oo hyvä hetki ja me palataan takaisin sisälle. Mokoma yrittää palata takaisin nukkumaan, mutta mä sanon, ettei se vain käy päikseen koska mun täytyy päästä asioille - niille isoille. Tänään se ihmisiskä käsitti ensimmäistä kertaa, että mä en siis todellakaan tee niitä isoja aidatulle alueelle. Eiku portista ulos ja lehteä hakemaan - ja meikä singahti pellon laitaan.


Onko se hei niin vaikeeta ymmärtää mitä mä haluan? Joo ja sitä mun vielä piti vaan kysyä sisaruksilta onko niillä samalla lailla vaikeuksia kouluttaa omaa perhettään?


Talk to the tail cause the nozzle ain't listening!

Paljonko mun pitäisi syödä?

Ihmisiskä on käynyt keskustelua siitä paljonko mun pitäisi syödä päivässä. Siinä hirmuisossa pussissa, josta mun ruoka annostellaan sanotaan, että sopiva annos mulle olisi sellainen 300g päivässä. Perhana - sehän on enemmän kuin mun paino (260g) syntyessä! - taisin olla aikamoinen rääpäle. Tosca ja Bubbe painoivat reilun 100g enemmän. Rocky, naapurin Dannyn minua 2kk vanhempi pentu painaa jo saman kuin isänsä (17kg). No anyway - joskus syön koko tuon satsin ja joskus en. Ja joskus voisin syödä masun pipiksi, kun mulle piilotetaan naksuihin jotain herkkuja - toisinaan taas edes herkut ei mua kiinnosta ja välillä oksennan kaiken lattialle ihan huvikseen - siitä niitä on sitten kivempi popsia suuhun. Niin tai näin - repikää siitä!


Kysyn vaan, että pitääkö pienen pennun nyt ryhtyä vahtimaan painoaan ja olla siitä jotenkin huolissaan? Sanovat, että pennun syömistä ei tarvitse rajoittaa, jos kylkiluut tuntuvat sormiin. No mun kylkiluut kyllä tuntuvat mun tassuihin ja isännän sormiin, jotta sikäli siis asia on kunnossa. Entä jos jään liian pieneksi? - tai kasvan liian isoksi? Tykätäänkö minusta sitten? Entä mun lonkat - pysyykö ne kunnossa jos jatkan syömistä kuten tähänkin asti (nirkosesti) Pitäiskö tässä nyt sitten ryhtyy angstaan painosta ja ulkonäostä? No ulkonäkö on jo menetetty, kun isäntä veti mut merimakkaran näköiseksi 3.2mm terällä - onneksi turkki kasvaa nopeasti takaisin. Seuraavalla kerralla kyllä laitan vielä enemmän vastaan - tai sitten toi ihmisiskä saa hankkia jonkun inhimillisemmän terän. Mähän palellun talvella!


Kai mun vähän sitten tarvii katsoa miten muut sisarukset ovat kasvaneet, kun tavataan muutaman viikon päästä. Tänään painan sellaiset 8,3 kiloa.

Mä en tykkää portugalilaisista!

Oltiin ihmisiskän kanssa vesikoiratapaamisessa naapurikaupungissa. Ensimmäinen kerta kun oli, ei tiedetty ihan tarkkaan missä treffit oli - niinpä ajeltiin metsäteitä pitkin ja poikin. Lopulta löydettiin perille ja hyvä niin, kun minua se poukkoinen ajelu oli alkanut jo kyllästyttää. 


Aluksi minua vähän hirvitti, kun oli niin paljon uusia hajuja (lue kavereita). Onneksi paikalla oli myös naapurin Feno, joka heti tulikin minua tervehtimään. Seuraavana paikalle singahti Poju, joka osoittautuikin mukavaksi kaveriksi. Poju on 10 kuukautta vanha pikmusta meikäläinen. En minä kai niitä isompia varsinaisesti pelännyt, mutta kun ne on niin kamalan isoja. Minusta oli kiva juosta niiden perässä - mutta sitten ne kääntyivät jahtaamaan vuorostaan minua. Se oli kyllä pelottavaa. Ja ihmisiskäkin vain yritti rohkaista "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!"


Siellä oli kaksi mukavaa tätiä, Coco ja Pepsi. Ne oli minulle tosi kilttejä, kunhan vain en haistellut liikaa niiden peräpäätä. Outo homma - mistä muualta sitä tietoa sitten löytäisi? Sanoivat, että ymmärrän sitten joskus. 


Parkkipaikalta lähdimme pienelle metsälenkille, minä muiden koirien joukossa siinä missä muutkin. Isommilla oli vaan niin kamala vauhti, että minä jäin niiden jalkoihin. Sellaisessa laumassa kulkeminen oli varsin huisaa - siinä sitä sitten sai ihan oikeasti juosta vapaana kavereiden kanssa.


Lopulta päädyimme sellaisen lammen rantaan ja isommat menivät uimaan. Minäkin olisin ehkä halunnut, mutten sitten kuitenkaan uskaltautunut. Pepe oli varsinainen vesipeto ja se oli kyllä tosi nopea uimari. Ehkä minäkin sitten isompana tykkään uida. Pepen lisäksi Pepsi ja Feno olivat vedessä tosi paljon.


Mutta sitten se tapahtui - ne meikäläisiä isommat koirat ottivat minut silmätikuksi. Mä luulen ,että ne oli niitä portugalilaisia. Kaiken muun hyvän lisäksi ne on ihan mahdottoman paljon suurempia kuin muut ja varsinkin minä. Omasta mielestäni minä en kyllä niitä mitenkään ärsyttänyt, mutta ne päätti porukassa höyhentää meikäläistä oikein kunnolla. Ja missä oli ihmisiskä silloin kun sitä ihan oikeasti tarvitsisi - ei lähelläkään! Toisaaltaan tuskin se olisi pystynytkään juoksemaan perässämme yhtä nopeasti kuin minä juostessani niitä muita karkuun. Lopulta ne kamalat portugalilaiset uskoivat omistajiaan ja jättivät minut rauhaan. Ihmisiskä ei vieläkään juuri noteerannut koko juttua - sanoi taas vain "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!" Luulen, että selvisin tapauksesta ilman isompia traumoja, mutta viimeistään sen näkee sitten kun olen ihmisiässä 30-kymppinen, tarvitsenko psykiatrin palveluja vai en. 


Siinä minä sitten lepäilin ihmisiskän ja Fenon kanssa suurimman järkytyksen pois. En minä enää tykännyt yhtään niistä portugalilaisista, ja jäinkin sitten maleksimaan Fenon, Pojun, Cocon ja Pepsin kanssa. Hiljalleen lähdettiin porukassa kohti autoja ja kotia. Kotona minua odottivat ne meidän ihmispennut ja vielä riitti virtaa pihaleikkeihinkin. mutta kyllä lopulta uni maittoi...


Ai niin - ihmisiskä kertoi mulle, että me mennään tapaamaan äiskää, Sallaa, siskoa ja osaa veljistä heti syyskuussa. Kuullostaa hauskalta - kiva vaihtaa kuulumisia.

No kiva hei, kuka vei mun vaatteet?

Ihmisiskä arveli silloin kesäkuussa, että minusta tulee samannäköinen kuin tässä vasemmalla olevassa kuvassa, jonka oli löytänyt netistä. Aika lähellähän tuo arveluissaan oli, mutta kuten itse sanoin, minusta tuli komeampi - kuka tahansa näkee sen oikealla olevasta kuvasta. 

Jostain kumman syystä ihmisiskä kuitenkin päätti pölliä mun vaatteet. No nyt on kertakaikkisen alaston olo ja nii-in kylmä! Ensin pitää kärvistellä koko kesä täysissä tamineissa ja sitten tuo päättää helteiden jälkeen riisua minut ilkialastomaksi 3,2 mm terällä. Onko hei järkeä? Miksei tehnyt sitä jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Sitä kysyttäessä keksii kaikennäköisiä tekosyitä; "Ei ollut trimmeriä", "Olit vielä niin pieni" jne. No olis ostanut sen trimmerin sitten aikaisemmin ja pieni olen vieläkin, enkä tykännyt toimenpiteestä kyllä yhtään.

Yksi ihmispennuista auttoi ihmisiskää toimenpiteessä. Kuvittelivat, että olisin nätisti paikallani kun työntävät namia suuhin kaksin käsin!? Mutta kun minä en todellakaan tykkää koko hommasta. Semmonen hirveä surina käy ympärillä ja karvaa lentää. No pakkohan minun oli alistua, kun kahdestaan kiinni pitivät. Ja hyvä olikin, että pitivät kiinni, kun pöydältä olisi ollut aikamoinen pudotus. Olisinhan minä siitä pöydältä silti karkuun ponkaissut.

Nuutuksen Toffee 12.8.2010

ja joitakin tunteja myöhemmin

No lopulta homma oli valmis - jotenkin minusta vaan tuntuu siltä, että olisin vanhentunut yhdessä hetkessä kymmenen vuotta. Mahtoikohan Tarrosta tuntua samalta?

Ekaluokkalainen kävelee kuin ...

Meidän ihmispennuilla alkaa koulu, mutta kouluunpa pääsen minäkin. Ihmisiskä kertoi, että mun koulu alkaa 9.9 ja koulupäiviä on yhteensä kahdeksan. Hmm... tarkoittaako tämä sitä, että joudun muiden lailla lukemaan läksyjä? Varmaan. Ihmisiskä kertoi, että opiskeltavia aineita on ainakin; palkinnon oikea-aikainen ottaminen, ohittaminen, luoksetulo (osaan kun haluan), istuminen (osaan jo), paikallaan olo (en todellakaan osaa) ja muiden koirien kanssa siivosti oleminen (toiset pelottaa). Vielä en tiedä onko se koulu kovinkin tylsää vai hirvittävän hauskaa. Se, mikä minua hirvittää on tuo yksinolo, kun ihmispennut ovat omissa kouluissaan ja niin hirvittää se ihmisiskääkin. Katsotaan miten käy - kirjoittelen koulupäivien jälkeen jos läksyiltä ehdin.

Ihmisiskä jutteli äidin ihmisäidin kanssa puhelimessa. Olisi mahdottoman mukava tavata äiti, isä, sisko ja veljet. Ja varmaan tavataankin, kun sanoivat järjestävän pentutapaamista muutaman viikon sisällä arki-iltana. Ihmisiskä kertoi minulle sitten myöhemmin, että Tarro on päässyt turkistaan ja niin kuulemma minäkin pääsen, kunhan vaan posti tuo leikkuukoneen ja terät. Jaa-a mitähän tuohonkin sanoisi - mahtaakohan tulla kylmä jos kynitään 3mm terällä? Et Tarro viitsisi kirjoittaa ja kertoa! 

Iskä kirjoitti joutuneensa pistetyksi. Eikä kuulemma mitään rokotuksia, vaan sellainen lentävä ötökkä oli ampaissut kiinni takajalkaan ja tuikannut mojovasti. Hetken oli iskä elvistellyt ja pomppinut vain kolmella tassulla eteenpäin, mutta maukas aamupala oli sitten saanut pistoksen unohtumaan. Meilläkin pörisee niitä ampiaisia ihan liiankin kanssa. Minua eivät ole vielä pistäneet, ihmissiskoa ovat. Täytyisköhän uskoa, kun ihmiset yrittää estää minua leikkimästä niiden amppareiden kanssa?

Kätevä herätyskello

Ihmisiskä ja -äiskä ovat muuten tällä viikolla jättäneet minut aamulla yksin kotiin. Ensin lähtee iskä ja kohta perään äiskä. Mitä pentu muuta voi tehdä kuin jäädä oven taakse itkemään yksinäisyyttä. Siinä kun olen aikani itkenyt kuulenkin ääniä yläkerrasta, kohta meidän ihmispennut alkavatkin valumaan alakertaan aamupalalle - ja katso - minulla on taas seuraa.

Ihmisiskä ja -äiskä sanovat minun olevan varsin kätevä herätyskello - pystyn nimittäin tekemään jotain sellaista mikä heiltä ei ole onnistunut koko kesänä.

Rokotuksia ja kaikkea

Käyttivät minua lääkärissä tuossa taannoin rokotettavana. Ihmisiskä jätti minut autoon odottamaan kun kävi ilmoittautumassa. Juu ja sitten mentiin sisälle puntarin päälle makoilemaan. Puntari näytti minun painavan 6,7 kiloa. Ihmisiskä ei oikein osannut sanoa oliko se paljon vai vähän - minähän olin aikoinaan pentueen rääpäle. Siinä odotushuoneessa sitä istuskeltiin kunnes yksi täti kyseli minua "Toffen vuoro - oliko Toffe täällä?" Häh, ettenkö muka olisi ollut? Eikö se muka haistanut minua? Ihmiset on kummia. Tarro-veli muuten varoitti tästä lääkärijutusta - se ei Tarron mukaan kuulema ollut mitään mukavaa. 


Ihmisiskä nosti minut sellaiselle pöydälle ja koska ei ollut mitään tekemistä, istuin siinä kuin tatti. Aikaisemmin minua kutsunut täti antoi minulle ihan tosi hyviä nameja ja kehui kiltiksi. Ennen kuin edes kerkesin syödä kaikki namit ihmisiskä otti minut takaisin syliin ja lähdettiin pois. Ajattelin siinä, että koska se rokotus sitten tulee? Kassalla ihmisiskä sitten sai mukaansa lapun jossa luki, että joku nelosrokotus on tuikattu meikäläisen kankkuun. Mahtoikohan ne vain huijata ihmisiskää? En minä ainakaan huomannut mitään piikkiä.


Tapasin sattumalta Iiriksen iskän Dannyn kun oltiin kävelylenkillä. Danny ja Feno olivat autolla matkalla mökille uimaan. Dannyn ja Fenon ihmisäiskä nosti auton peräloosterin auki ja ihmisiskä työnsi mun käyntikortin Dannyn ja Fenon naaman eteen ja lopulta haisteltiin toisiamme naamakkain. Mua ei pelottanut yhtään. Oli mukava kuulla, että Fenon kynsijuttu on parantunut hyvin.


On ihanaa, että kelit alkaa hieman viilentymään - jaksaa taas enemmän. Oltiin muuten yksi yö ihmisiskän kanssa teltassa, kun sisällä oli niin turkasen kuuma. Teltta oli ihan ok, vaikka koko yön kuului kaikkia mielenkiintoisia ääniä. Eritoten se fasaani, joka herätteli ihmisiskää tuon tuosta. Vielä mä sille fasaanille näytän - mitähän se tykkäisi sellaisesta tapporavistuksesta jota olen harjoitellut Iiriksen tuoman ankan kanssa?