Oltiin nimittäin kävelemässä kaikessa rauhassa yhden koulun pihalla, kun ihan yhtäkkiä varoittamatta meitä vastaan tuli karhu! "Karhu edessä! Ihmisiskä on saatava turvaan!", oli mun ihan ensimmäinen ajatus heti sen jälkeen, kun mä olin jo sanonut sille karhulle, "et ei tulis lähemmäs tai mä tuun laittaan kuonoon!".
Ihmisiskä jäätyy ihan kokonaan ja menettää toimintakykynsä totaalisesti. Se ei saa sanaakaan suustaan eikä liikahda mihinkään. Mun oli pakko miettiä siihen sellainen nopea toimintasuunnitelma, ettei ihmisiskän viimeisenä maanpäällisenä tapahtumana olis viipaloituminen karhun sivaltaessa. Mä yritän sille sanoa, et lähtis siitä nyt sitte hiljalleen ja rauhallisesti kävelemään takaisin tulosuuntaan ja mä houkuttelisin se pedon mun perään ihan toiseen suuntaan. Mitään ei tapahdu, siinä se seisoo paikallaan kuin p..ka Junttilan tuvan katossa. Toisin kuin ihmiset, me koirat voidaan reagoida erilaisiin uhkiin hallitusti ja maltillisesti vaihtoehtoja puntaroiden, mutta nyt oli tosi kyseessä ja mun oli reagoitava nopeasti! Kun se, siis ihmisiskä, ei kerran kuuntele mua yhtään, niin mun on vedettävä se hihnalla pois tilanteesta. Mä lähden vetämään sitä raivoisasti tulosuuntaa kohtaan, mutta eihän mun voimat riitä tollasen möhköfantin liikuttamiseen. Mä yritän ja yritän, mutta kun se ei liikahda niin ei se liikahda.
Ihmisikän onneksi se karhu lähti kuitenkin karkuun mun raivoisaa haukkua ja ihmisiskä selvisi tilanteesta. Mähän olisin selvinnyt siitä joka tapauksessa - olisin nimittäin vähintään juossut sen pyörryksiin. Sitte kun ihmisiskä oli vähän saanut toimintakykyään takaisin se lähti löntystelemään takaisin kulkusuuntaan eikä se vieläkään tajunnut miten lähellä oli, että ihmispennut olis nyt isännättömiä.
Ei se Fasukaan tajunnut yhtään sen enempää. Kyllä tollasen mahdollisen tulevan isän pitäisi ymmärtää, että sen pitää ajatella jälkikasvuansa eikä kukkoilla millekään karhulle edes tosta välimatkasta mitä Fasu teki.
