Mahtaako musta tulla spanielia ...

Mä olin ajatellut, että mä olisin voinut rueta spanieliksi. Ainoo vaan, että mä en oikeastaan tykkää vedestä ja uimisesta. Ihmisiskä vei mut vähän aikaa sitten järven rantaan, mutta kuka nyt sinne menisi ja kai mua takaraivossa vieläkin vaivaa se viime kesän laiturijuttu. Enkä mä kyllä oikeastaan noudakaan yhtään mitään. Ihmisiskä kyllä lupaili ilmoittaa mut sellaiseen "Haluatko spanieliksi" - kokeeseen. Taitaa ne taipparit multa kuitenkin jäädä, ellei ihmeitä tapahdu. No, ehkä mä vaan pysyn espanjanvesikoirana.

Mä olin ihan liekeissä!

Toka agikoulupäivä ja oliskohan ollut ton katosaateen vuoks kun mä olin ihan liekeissä. Hyvä että satoi, muutoin olisin varmaan palanut ihan karrelle. Vitsi, että oli hauskaa. Ekaks tosin ihmisiskä jätti mut autoon kun se meni muitten ihmisten kanssa kasaamaan esteitä pitkin kenttää. Ihan kaikki kurssilaiset ei ollu paikalla, mutta eihän ne kaikki edes ole vesikoiria niin kuin mä.


Ihmisiskäkin oli tällä kertaa edes jotenkin ymmärrettävissä, vaikka en mä mitään ohjausta siltä kaipaa, kyllä mä tiedän mitä milläkin esteellä tehdään. Hyppy on hyppy, oli este sitten mikä tahansa. Ja koska mulla oli niin hauskaa, niin mä en edes yrittänyt lähtee tervehtimään niitä mun luokkakavereita niinku ekalla kerralla - paitsi sitä yhtä novascotiannoutajaa joka on ihan ihq! Harmi vaan, että ihmisiskä pääsi väliin. No sitten mä ihan oikeasti päätin pitää ihmisiskän kanssa hauskaa enkä reagoinut edes siihen mulle jatkuvasti keuhkoovaan snautseriin. Way to go Toffe! Aijuu, jostain syystä kaikki kutsuu mua Toffoksi. Ite oot.

Ekaksi me harjoiteltiin sylkkäriä ja poispäinkääntöä - tai siis ihmisiskä harjoitteli, se ohjaaminen kun on sen juttuja. Toi ihmisiskä on sellainen motoriikan ihmelapsi, että sen piti monta kertaa kysyä kouluttajalta apuja - eikä se sittenkään meinannut mennä kaalilin. No lopulta se sai kuivaharjoituksensa tehtyä ja päästiin tositoimiin. Tossa kuvassa on se mitä me sitten tehtiin. Ekaks ihmisiskä harjoitteli mulla mun ohjaamista este kerrallaan, mutta sitten lopuksi mentiin tota rataa molempiin suuntiin. Toi kääntyminen putkelta kakkoselle on ihmisiskälle vielä haasteellinen - se laittaa vahingossa mut tekemään sellaisen puolipiruetin. Ei mun niin pitäis tehdä, mutta mä teen niinku ohjataan. Ja kai se joskus oppii muistamaan, että ohjaava käsi on mua lähempi käsi - yleensä.


Harjoitusten välissä mut laitettiin autoon - äh ja se on tylsää. Niinpä kehitin autossa omaa tekemistä. Mä osaan nykyään tulla häkistä itse ulos. Ei ne kangashäkin vetoketjut ole ollenkaan hankalat.

Toka harjoitus oli käyräputki, muuri ja pituushyppy. Musta noi putket on tosi hauskoja, oli ne sitten suoria tai käyriä. On aika jännää kun putken toista päätä ei näy. No eiku vahdilla putkeen ja katsotaan tuleeko märköjä vastaan. Ei tullu, vaan siellä oli nameja alustalla. Nii joo - se putki joudutaan ankkuroimaan painoilla paikalleen, ettei se lähde vierimään kun mä rymistän sen läpi. Muuri on mulle vaan hyppy muiden joukossa, mutta pituushyppy on vähän hankalempi, vaikka ei mulla ollut sen kanssa mitään ongelmaa. Kuulemma pituushyppy on normaalisti 5 estettä ja semmosen 1,5m, mutta me harjoteltiin vaan kolmella penkillä. Saas nähdä miten se 5 menee sitten joskus. Lopuksi oli taas hauskaa mennä kaikki esteen kerralla.


Kyllä mulla oli hauskaa ja mua kehuttiinkin. Mä kuulemma pidän hyvää kontaktia tohon ihmisiskään. No hei - kellä on namit?

Eka agikoulupäivä

No nyt se sitten alkoi se agikoulu. Ekana päivänä harjoiteltiin keppejä, irtaantumista, putkea ja vähän hyppyjä. Ihmisiskä harjoitteli sitä ohjaamista, enkä mä nyt oikein tiedä oppiko se tänäänkään mitään, mä yritin tehdä kaiken mitä se halus, mutta ei siitä oikein ota selvää.


Musta oli oikein kivaa tehdä noita juttuja ja välillä mä irtaannuin vähän liikaakin - eikä ihmisiskä tykännyt yhtään. No ei tykännyt muitten koirien omistajatkaan. Nyt varmaan ihmisiskä pitää mua enemmän kiinni. Mä taidan olla koulun villikko tai ainakin mulla olis haluja leikkiä niiden muiden kanssa. Ne muut on aika nätisti ...


Lopuksi mun annettiin palkinnoksi leikkiä siinä harkkapaikan läheisyydessä Iiriksen kanssa, ja se oli meistä molemmista oikein mukavaa.

Nuutuksen T-pentue eli Me.

Me kaikki, siis Äippä, Salla (isosiskopuoli), Bubbe, Tarro, Tico, Tosca ja Toffe - se oon siis mä - oltiin Lapinjärvellä sellasella metsäretkellä. Iskän ja Mumminkin piti tulla, mutta niiden ihmisäiskä ei päässy tulemaan, niin nekin jäi sitte kotiin. Siitä onkin jo kulunut pitkä aika kun viimeksi tavattiin - tai oikeastaan sitten pentulaatikon me ei ollakaan tavattu koko porukalla kun Bubbe asuu niin kaukana. No nyt se Bubbekin pääsi meidän mukaan. Oli tosi mukava nähdä Bubbeakin. Meistä kaikista on kasvanut aikamoisia koiruleita. Aika jännä oli nähdä, että me kaikki ollaan oikeastaan ihan erivärisiä - no ruskeitahan tietysti kaikki ollaan, mutta eri sävyisiä.

Käytiin poikien kanssa tervehtimässä aluksi äippää ja Sallaa. Äippä sanoi meille suht suoraan, "On hei ihan kiva nähdä, mutta mitäs jos kuitenkin leikkisitte keskenänne!". Salla oli ihan samoilla linjoilla, joten sinne jäivät sitten keskenään, kun me sisarukset vaihdettiin kuulumisia. Kaikilla oli ihan hirveesti juttuja kerrottavana ja varsinkin Toscalle. Meille meinas vähän tulla Toscasta pientä kinaa kun se on niin ihana. Mä en ymmärrä, mutta meidän poikien ihmisseuralaiset oli jatkuvasti repimässä meitä Toscasta kauemmaksi. Lopulta Tosca meni autoon turvaan.


Äipän ihmisäiskä oli järjestänyt meille hurjasti kaikkea kivaa tekemistä. Me kisattiin juoksussa, nakinsyönnissä ja tarkkaavaisuudessa - lopulta palkittiin "The Nuutuksen T-pentu" Arvaako kukaan tässä vaiheessa kenestä puhun? Äippä ja Salla oli kisassa mukana kannustamassa, mutta silleen urheilutermejä käyttääkseni - ne kilpaili virallisen kilpailun ulkopuolella - eli niitä ei otettu mukaan lopputuloksiin. (muuten ne olis voittanu)


Ekaks juostiin kilpaa veljien kanssa, Tosca juoksi Äipän ja Sallan kanssa. Mä luulen, että meidän poikien suoritus olis hylätty jos me oltais juostu Toscan kanssa - tai ehkä me ei oltais koskaan päästy maaliin.

Mä oon vähän eri mieltä mun ihmisiskän kanssa kun se väittää, että me tultiin maaliin veikkojen kanssa yhdessä ruskeassa pölypilvessä mistä ei voinut erottaa ketään voittajaksi. Musta taas ei tarttis rueta puhuun mistään maalikamerasta - oli se kuitenkin sen verran selkee juttu. Mä alotin vähän psyykkaan velipoikia jo ennen kuin asettuttiin telineisiin. Mä luulen, että se oli jo sillon, kun oli jo ihan päivänselvää kuka voittaa. Siinä me hetki odoteltiin Tarron ihmisiskää lähettämään meidät matkaan. Paikoilleen - valmiit - hep! Veikat jäi suorastaan telineisiin. Mä päästin ennen loppusuoraa ne mun rinnalle, mutta just kun ne oli mun kanssa tasassa, mä laitoin uuden vaihteen tassuihin - sellainen syö nääs koiraa - ja loppu onkin jo koiraurheiluhistoriaa! Se oli kuin sen kainalniemeläisen Elmon tapauksessa Derwangan 100m juoksussa - mulla olis ollu varaa vaikka kaatuakin. Koiraurheilun tähtihetkiin kirjattiin käsiajanotolla loppuaika 12.64.


Toisena lajina meillä oli nakkirata - se käytiin nopeuskilpailuna. Kuudelta peräkkäiseltä lautaselta piti syödä nakit ja lopuksi kirmata maaliviivan toiselle puolen. Toscalla oli tehokkaan rauhallinen, mutta järisyttävän tehokas tyyli - ja myös häikäisevän ylivoimainen voitto. Tai en mä nyt ylivoimaisuudesta tiedä, sillä mä vaan häkellyin siinä ensimmäisellä lautasella. Mä en voinut uskoa hajureseptoreitani! Se nakki oli paperilautasella! Eikö kaikki muka syö ruokaansa posliinilautasilta? Käsittämätöntä tuomaripeliä, mutta järkytyksestä toinnuttuani pakotin itseni syömään loput nakit nopeasti etovasta alustasta huolimatta. Tällä kertaa se ei kuitenkaan auttanut - Tosca sai ansaitsemansa voiton. No veikat ei pärjänneet Toscalle yhtään sen paremmin - ne jäi varmaan pureskelemaan niitä lautasten painona olleita kiviäkin.

Kolmas ja viimeinen kilpailulaji oli versiointi tuolikisasta - kyse oli siitä kuka istuu käskyn saatuaan ensimmäisenä. Ihmisikä vei multa epäjohdomukaisuudellaan helpon voiton. Tää on nähty ennenkin - se ei vaan osaa. Mun suorituksessa ei ollut mitään vikaa - taaskaan.


Mitalipallisijoitus kustakin kisasta vei mut kuitenkin kohti vääjäämätöntä lopputulosta - "The Nuutuksen T-pentu 2011" - eikä siinä ollut kenelläkään poikkipäistä sanaa sanottavanaan - paitsi ihmisiskällä, jonka mielestä mun pitäis ottaa esimerkkiä vuoden 1995 lätkämestaruusjoukkueen kapteenista Timo Jutilasta "Tää oli koko joukkueen voitto!" Hei mä kysyn vaan onko vaatimattomuus muka koskaan ketään kaunistanut? Katsokaahan kuulkaa tänään vaikka sitä Jutilaa!. Musta tää kisa oli kokonaisuudessaan sen Granlundin ilmaveivin tapanen juttu. Pentueen rääpäle pyyhki muilla metsäautotietä!

Kilpailujen jälkeen Äipän ihmisäiskä järjesti meille tosi jännää tekemistä. Mä olin jo hetken ihmetellytkin miten sen kassi tuoksuu jotenkin tutulta. No siellähän oli sellainen valkoinen juttu jonka kanssa me koko pentue kasvettiin ja jota ihmiset tapaavat kutsua kaniksi. Meillä oli nimittäin pentuna tapana leikkiä niiden kanien kanssa. Tää leikki oli luonteeltaan vähän erilainen - se kani oli nimittäin aamulla leikkinyt viimeiset leikkinsä. Yksi meidän perheen ihmislapsista ja äipän ihmisäiskä kuljetti sitä kania ympäri metsää ja meidän tehtävänä oli sitten jäljestää ja etsiä se kani sieltä metsästä mättäiden keskeltä. Mulle ne oli laittaneet ylitettäväksi pienen puronkin, mutta niin vaan se kani löytyi. Me kaikki suoriuduttiin ihan loistavasti - "Nuutuksen T!"

Kanirastin jälkeen harjoiteltiin irtaantumista tuntemattomassa ympäristössä ja paukkuherkkyyttä. Mentiin metsään, jossa ihmisiskä sanoi mulle että pitäis etsiä jotain. No mitä sieltä pitää etsiä? Täällä on niin paljon hajuja, että en mä tiedä mitä pitäisi etsiä. Lopulta mä - ihmisiskän heilutettua käsiään hervottomasti suunnasta toiseen - päätin lähteä vähän edemmäs siitä ihmisiskän jaloista, kun ei niistä käsimerkeistä ota selvää sitten yhtään. No kun mä oli sitten irtaantunut, niin Äipän emäntä laukaisi sellaisen pyssyn - ja hetken mä vähän mietin että mikä juttu toi on, mutta jatkoin kuitenkin sitä tuntemattoman kohteen etsintää. Ja kohta ihmisiskä kutsuikin mut luokseen ja harjoitus oli ohi.


Viimeinen harjoitustehtävä oli fasaanikepulan nouto - no mähä en nouda mitää. Sinne se jäi tantereelle ja ihmisiskän piti se hakea. Olikohan se Tosca joka mun lisäkseni päätti olla noutamatta sitä, mutta muut suoritti sen tosi hienosti. No jääpähän sitten edes jotain treenattavaa. Ihmisiskä sanoikin, että voitaisiin sitten elokuun 7. päivä mennä kokeileen jotain "taipparii". No sehän onnistuu jos se osaa olla johdonmukainen edes kerran - koska mustahan se ei jää kiinni - siis että jos se saa mut noutamaan sen kepulan vedestä ja antamaan se takaisin käteen. Näkis.


Haikein mielin pakkauduttiin autoihin ja suunnattiin kohti kotejamme. Me ei menty suoraan kotiin, koska ihmisiskä ei koskaan osaa mennä mihinkään suoraan. Me etsitään sellasia purkkeja metsästä, mä en nyt jaksanut innostua siitä geokätköilystä, niinpä jäin nukkumaan autoon.


Mä meen kesällä äipän hoiviin. Maitobaari on kuulemma jo suljettu, mutta muuten olen tervetullut. Ja sitten me varmaan tavataan ainakin Tarron ja Ticon kanssa elokuussa taippareissa - siis jos ihmisiskä suoriutuu. Hieno kesä tulossa.

Meikällä on synttärit!

ja tietysti kakku. Meikä on 1v ja niin on kaikki sisaruksetkin, joten onnea vaan muillekin. Mä olin vähän odotellut, että mut olis herätetty laulamalla - ihan samalla tavalla kuin ihmissisaruksetkin niiden synttäriaamuina. Ei tullu mitään laulua aamulla ei - päinvastoin mun piti käydä herättämässä ihmisiskä koska synttärisankarilla oli pakottava tarve käväistä ulkona. 

No lopulta ne ihmissisaruksetkin saivat silmänsä auki ja valuivat alakertaan - ja arvatkaa mitä! No tietysti laulamaan mulle! Ja sitten mä sain syödä kynttilän ja loputkin siitä kakusta!


Vaikka mä olin synttärisankari, niin mä jouduin odottamaan, odottamaan ja odottamaan lupaa. No tulihan se lupakin sieltä lopulta. Joku mun ihmisisaruksista tais sanoa, "Ei mun synttäreillä kuvattu kolmella kameralla" No kyllähän mä voisi kuvata niitä kanssa, mutta ei ne taida antaa mulle kameraan.

Ja kuten kaikki kiltit synttärisankarit, mä söin kakun nätisti loppuun.


Kakunsyönnin jälkeen mä odottelin ihmissisaruksia lähtemään mun kanssa mun synttärireissulle. Mä sain valita itse kohteen ja siksi me lähdettiin Saaren maatalousoppilaitoksen tekemälle ja ylläpitämälle Haukankierrokselle 5,2km.


Siellä metsässä oli oikein mukavaa juoksennella ympäriinsä. Tosin ihmisiskä otti mut hihnaan jossain luonnonsuojelualueella.