Bye bye maitokulmurit

Ihan vain pikku päivityksenä - kaikki maitokulmurit on nyt irti. Oikeita odotellaan alaskin ja jännätään onko ne vinksallaan.

Syyskuun vesikoiratapaaminen

Eilen käytiin ihmisiskän ja yhden meidän ihmispennun kanssa vesikoiratapaamisessa ihan tässä kotinurkilla. Paikalla oli ainakin naapurin Feno ja sitten oli Inez, Iiris, Wilma, Coco, Pepsi, Rico, Piku, ja Penu. Ainoastaa Iiris on mun ikäinen - sillee suunnilleen - kun se on 2kk mua vanhempi.


Tossa viereisessä kuvassa siinä on Iiris ihan etualalla. Mä en tietenkään ole siinä kuvassa, koska mulla oli kamera. Iiris oli oikeastaan ainoa joka tykkäsi mun kanssani juosta ympäriinsä kunnolla - kyllä mulla oli hauskaa - toivottavasti Iirikselläkin. Me tehtiin sellainen parin tunnin lenkki siinä ihan lähistöllä - no suurinosahan siinä meni sellaiseen hauskaan riekkumiseen.


Iiris kertoi menevänsä johonkin näyttelyyn kuukauden päästä. Mäkin olisin kuulemma jo päässyt, mutta kuulemma ihmisiskällä on silloin samana päivänä jotain muuta tekemistä. Mikähän se sellainen näyttely on?


Ja arvatkaa mitä! Mun suosikkireitillä on käärmeitä! (mitä ne muuten on?) Pepsin, Cocon ja Wilman ihmisäiskä kertoi, että olivat listineet eilen agilitykentällä niitä oikein urakalla. Mun ihmisiskä luuli, että käärmeet olis jo horrostamassa. No viikonloppuna olikin oikein mukava ja aurinkoinen keli, joten ihmekös tuo jos käärmeet nousee koloistaan lämmittelemään hiekkakentälle auringonpaisteeseen. Täytyy näemmä tallustaa sitten vähän huolellisemmin jatkossa ettei käy hassusti.


Fenon ihmisäiskä otti minusta muutaman kuvan ja paljon muita kuvia treffeiltämme löytyy täältä

Kolmas koulupäivä

Kolmantena koulupäivänä jatkettiin huomion kerjäämistä - tai ainakin siltä se musta vaikutti kun ihmisiskä yritti saada jakamattoman huomioni. Välillä se onnistui oikein hyvin - enkä välittänyt muista koirakoista ollenkaan, vaikka kuinka niitä pujoteltiin.


Opettaja kehui ihmisiskää vuolaasti "No nyt se alkaa sujua sinullakin - ja koirassahan ei ole koskaan vikaa ollutkaan" Että mua nauratti ja olihan se ihan totta, että tällä kertaa ihmisiskä oli paljon rauhallisempi ja siksi munkin oli hyvä olla.


Lopuksi taas leikittiin kavereiden kanssa ja nyt sain uusia kavereitakin - meillä oli muutaman sakemannin kanssa oikein mukavaa, vaikka ne ovatkin mua paljon suurempia.


Oon muuten vaihtanut ruokaa ihan samaan tyyliin kuin Tarro-velikin. Nyt syön Purinan ProPlania. Vaihto on mennyt ihan hyvin - enää en oo iltasella pahentanut ilmaakaan entiseen tyyliin ja maha on ollu ihan kunnossa - nyt tosin juuri äsken ikäväkseni huomasin olevani ihan kuralla. Tämä siis juuri ennen kuin hyppäsin tähän näppiksen eteen kirjoitteleen. Saas nähdä miten yö sujuu - no ihmisiskä sitten herää ja siivoaa jos on tarve ... Mitä sitä pentu mahalleen voi jos se on sekaisin?  

Lenkillä

Kuka löytää mut kuvasta?

Ihmisiskä sanoi, että ovat asuneet täällä Pennalassa 6 vuotta ja vasta nyt löytäneet nämä ihanat länsipennalan metsämaastot ulkoiluun. Ovat kuulemma käyneet aikaisemmin vain "eastside" Pennalassa. Minustakin on kiva mellestää metsässä, kun saan juosta vapaana.


Meidän normaali ulkoilureitti on noin tunnin pitkä. Reitti kiertelee pitkin metsiä ja metsäteitä. Ihmisiskälle ja -äidille se tarkoittaa sellaista reilua 6 kilometriä. Tällaiselle elinvoimaa täynnä olevalle pennulle kuljettu matka taas on varmaan ainakin kaksinkertainen. Ihmisiskä suunnittelee laittavansa sellaisen GPS trackerin mun pantaan kiinni - tosin ei sillä kyllä sellaista ole vielä. 


Reitti ohittaa myös sellaisen jännän paikan. Siellä on yleensä aina paljon koiria. Muut koirat paitsi yksi odottaa vuoroansa ja se yksi vapaana oleva juoksee isäntänsä tai emäntänsä kanssa ympäri kenttää sellaista ihme reittiä pitkin. Se touhu näyttää aikas mielenkiintoiselta, mutta ihmisiskä aina sanoo että mä en saisi kiinnittää niihin mitään huomiota ja yritää saada mut ohittamaan paikan vain huomoiden sen ja sen kädessä olevan juuston. Se ei ole varmaan vielä tajunnut, että ei mua silloin se kiinnosta pätkääkään eikä se kuivahtanut juustokaan mitä se kädestään mulle yrittää tarjota. Mä haluan sinne radalle! Niillä näyttää olevan siellä tosi hauskaa.

Hammaskeiju ei sitten tullutkaan

Väittäisin, että on aika epäreilua. Meidän ihmispennut neuvoivat viemään hampaan tyynyn alle - aamulla olisi sitten kuulemma hammaskeiju jättänyt jotain. No ei ollut jättänyt ei - toisaaltaan mitä mä sillä kakseurosella olisin tehnutkään. Mahtaako meille koirille hammaskeijuja ollakaan.


Tämä siis tarkoittaa sitä, että mun maitohampaat alkaa vaihtua oikeisiin hampaisiin - jii-haa! Kohta voin siis alkaa nakertamaan kaikkea oikein huolella - nyt ei ole hirveästi tehnyt mieli järsiä mitään.


Ihmisiskä odottaa kuumeisesti, että mun alakulmuritkin lähtisivät pois. Eilen se yritti niitä venkuttaa - mutta kiinni pysyi. Ticolla ja Tarrolla on kuulemma lähtenyt jo enempi hampaita. Mahtoiko hammaskeiju käydä sisaruksilla?


Ihmisiskä odottaa, että mun rauta-alakulmurit alkaisivat kasvaa. Täytyy kuulemma olla tarkkana, että ne ei porautuisi samalla tavalla kitalakeen kuin nää maitohampaat. Niitä rautakulmureita täytyy sitten pallon kanssa oikoa kohdilleen - varmaan siksi me ollaan alettu leikkiä sellaista "narupalloroikuntaa"

Toinen koulupäivä

Toinen koulupäivä on sitten onnellisesti ohi. Tällä kertaa lähinnä kerrattiin ekalla kerralla opittuja taitoja. Ihmisiskä oli jotenkin pinkeänä koko koulupäivän ja taisi se sitten tarttua muhunkin. Millään en olisi jaksanut keskittyä olennaiseen - ympärillä oli niin paljon muuta kiinnostavaa. Toivottavasti ihmisiskä on viikon päästä rauhallisempi ja toivottavasti se älyää viedä mut ennen koulua lenkille. Nyt se vaan suhasi autolla pihaan ja kaappasi meikäläisen mukaan. Mahtaako ihmisiskällä olla suorituspaineita siellä koirakentällä?


Koulun jälkeen jäätiin kavereiden kanssa hieman taas hengailemaan. Ne labbikset on niin hiivatin isoja ja kovavauhtisia, ettei tämmöinen 10,8 kiloinen perro pysy mukana. Onneksi tällä kertaa löytyi yksi kiva enempi oman kokoinen riekkumiskaveri.


Toivon, että ihmisiskä jaksaa treenata niitä juttuja mun kanssa ennen seuraavaa tuntia, etten taas ole vaarassa joutua jälkkikseen. Viime viikon 4 treenipäivää ei näytä olevan tarpeeksi ... - tai sit se ei vaan osaa.

Eka koulupäivä

No jopas jotakin - kylläpä oli uusia kavereita. Meitä oli niin paljon, että jakauduimme 7 eri luokkaan. Mun luokan ope on ihan kiva - se sano että mulla on kiva luonne. Joo ja mulle ostettiin uusi kaulapanta ennen kouluun menoa - ihmisiskä vei mut liikkeeseen sisälle ja pyysi "Yksi puolikuristava nahkahihna tähän kaulaan - kiitos." Siinä me sitten soviteltiin kaulapantoja ja sopivakin löydettiin.


Ensimmäisellä tunnilla ihmisiskälle opetettiin miten mut saa istumaan vasemmalle puolelle viereen. No - istumisenhan minä jo osaan, joten en todellakaan ymmärrä miksi se iskä ei anna mulle namia kun istun siihen sen eteen. Se mokoma sulkee nyrkkinsä ja pitää sitä ihanaa juustoa mun nokan edessä ja kieputtelee sitä mun edessä jotta teen lähestymisen oikein. No mitä minä en tekisi juuston eteen?


Seuraavaksi ihmisiskälle opetettiin miten minut saa seuraamaan sivulla. Ja taas se nami on nyrkissä ja menee koko ajan eteenpäin - hirvee vaiva saada se juustonami! Niin ja taidettiin ihmisiskälle opettaa kanssa miten meikäläisen huomion saa kiinnitettyä - no sehän me kyllä jo aikaisemminkin osattiin.


Ope halusi nähdä menekö mä ihmisiskän luo jos se sanoo "Tänne". No menenhän minä, mutta ei se ope sitä tiennyt. Laittoi mulle sellaisen tolkuttoman pitkän hihnan ja piti kiinni kun ihmisiskä lähti meikäläisestä poispäin. Vähän jo hätäännyin mihin se ihmisiskä menee, mutta sitten ope päästi irti ja minä pääsin ihmisiskän luokse namiherkulle.


Aina välillä sitten levättiin ja hassuteltiin ja vielä se ope opetti ihmisiskälle myös miten musta saa ylimääräisen valmiustilan pois rauhallisesti silittelemällä. Ai kun olikin hauskaa.


Lopulta kaikki jotka halusi jäädä riekkumaan kavereiden kanssa siirtyi vanhan raviradan kuoppaan. Mun kokoisia siellä ei tällä kertaa ollutkaan ja ne lappikset piti niin hirveää vauhtia ettei se musta niin kivaa ollut. Uusia kavereita tuli kuitenkin taas haisteltua.


Joo ja tulihan mulle tietysti sitten kotiläksyäkin, mutta tarviin kyllä ihmisiskän apua niihin. Toivottavasti sillä on aikaa, etten mä joudu laiskanlukuun.


Ensi viikolla uudestaan.

Metsälenkillä

Metsänvartija

Meillä on siinä kodin lähellä mukavia peltoja ja metsää missä tämmöinen pieni pentu voi juoksennella vapaana (luki metsästyslaissa sitten mitä tahansa - ihmisiskän huomautus). Eilen käytiin taas tekemässä sellainen kiva metsälenkki ja kyllä olikin mukavaa. Ihmisiskä halusi valokuvata ja pyysi olemaan paikallaan. No kuka nyt metsässä haluaisi olla paikallaan kun on nokka täynnä kaikenlaisia mielenkiintoisia hajuja. No - tämmöinen siitä kuvasta sitten tuli.

Käytiin äidin luona!

Käytiin ihmisiskän ja muutaman ihmispennun kanssa katsomassa äitiä, Tarroa, Toscaa, Salla - tätiä ja Mistralia - ja kyllä meillä olikin hauskaa. Ensin vähän jännitin millaista on tavata äiti ja sisarukset näin pitkän ajan jälkeen - onhan kulunut jo yli kaksi kuukautta kun lähdin tänne uuteen kotiin.

Tosca, Tarro ja minä

Ei me siinä siskon ja veikan kanssa paljoa aikailtu kun ryhdyttiin tuumasta toimeen. Tässä ensimmäisessä kuvassa annetaan siskon kanssa Tarrolle vähän kyytiä. Harmi vaan, että Tico oli joutunut jäämään kotiin sairastamaan jotain mahatautia ja harmiksi Bubbe asuu niin kaukana ettei päässyt mukaan - ehkä sitten seuraavalla kerralla. Varmaan nähdään vielä - ja sitten meitä onkin viisi yhdessä kasassa. Toivottavasti Tico voi jo paremmin.

Äiti, Salla ja Mistral väsyivät meidän puuhiin ja lähtivät jonnekkin sivummalle rauhaan, eivät kuulemma jaksa edes katsoa "sellaista riekkumista". No sinnehän menivät ihmispentujen kanssa vähän kauemmas. Hyvä niin - olisivat varmaan muuten vaan koko ajan kieltäneet - ei sitä! - ei tätä!

Ai toi on Tyttö!

Joo ja nyt mä vasta ymmärrän mitä tyttö tarkoittaa. Niiltähän puuttuu jalkojen välistä jotain oleellista. Ei mikään ihme että kuvaan on tallentunut tuommoinen ihmetysilme! No niin tai näin - ihan hyvä jätkä se Tosca kuitenkin on. Siitä oli ihan hyvin vastusta meidän riekkumisleikeissäkin. Ja kyllä se sisko jaksaa juostakin kuin pojat.


Tarron kanssa mentiin myös ympäri kartanon maita ja mantuja - siinä sai väillä ihmiset väistellä etteivät olisi kaatuneet mukaan. Välillä otettiin pieni halihetki ja vedettiin henkeä - ja taas jaksettiin tömistää tannerta! Tuossa kuvassa Tosca halailee Tarroa.

Siskon ja veikan halihetki

Voi veljet kyllä meillä oli mukavaa. Taisin nukahtaa aika välittömästi kun Jokilaaksosta lähdettiin. Mahtoivatkohan Tosca ja Tarro päästä pesulle kun kotiin kerkesivät? Minut vietiin suoraan autosta suihkuun - ja kyllä minä olinkin multainen. 


Loput kuvat löytyvät tästä linkistä "pentutapaaminen"

Ainiin - nyt selvisi miksi iskä ei päässyt paikalle - se kävi jonkun Dulcinean luona yökylässä ;-)