Mun täytyy kertoa vähän Fasusta

Fasu on nyt muutaman päivän kotona ihan yksin - siis ilman mua - kun mä oon Hyvinkäällä vierailemassa muutaman päivän. Ihmisiskä otti mut aamulla mukaansa töihin ja sinne se Fasu jäi ikkunaan huulipyöreenä ihmetteleen mihin mäkin meen. Meidän ihmispennuista vanhin oli Fasun kanssa ollut kotona ja se ihmispentu kertoi, että Fasu oli koko päivän kulkenut taloa ympäriinsä mua etsiskellen. Mä luulen, että tää ero tekee sille ihan hyvää - kunhan ei sitten perjantaina hyökkää mun kimppuuni kahta kauheammin. Ihmisiskän mukaan Fasu oli illalla ihmetellyt miksi ihmisiskä tuli yksin kotiin eikä mun kanssa. Fasu oli kuulemma tuijottanut pihalta etäisyyteen ja odotellut minua. Oli vielä kuulemma etsinyt mua myös sisältä - voi meidän rääpälettä.

Fasu on kasvanut kovasti ja painaa nyt semmoisen reilut 10 kiloo ja voitte vaan arvata miltä 10kg korvarenkaan kantaminen tuntuu!? Se on mun kimpussa ihan jatkuvasti ja joskus se on mustakin ihan hauskaa. Me kun laitetaan vähän Fasun kanssa tassulla koreasti, niin siinä ei paljon risut ja männyn kävyt ole esteenä - paitsi, että kun ollaan sisällä niin pitäsi varmaan sanoa sohva, pöydät ja tuolit. Kerran ihmisiskä kyseli, että kuka on rullanut maton, siirtänyt sohvapöydän ja nojatuolin olohuoneen toiselle puolelle - no mehän oltiin Fasun kanssa ihan hipihiljaa ...

Matosta tulikin mieleen, että rääpäle on viime viikkoina parantanut huimasti sisäsiisteyttä. Mattoa on pariin otteeseen yritetty laittaa lattialle... Mä olen sille yrittänyt opettaa, että noi ihmiset on kyllä aika oppivaisia, eikä niille kovin kummoisesti tarvitse vingahtaa, kun ovi aukeaa ulos. Ihmisäiskän mukaan Fasu on muutaman kerran jo osannutkin tehdä niin. Hyvä Fasu! Mä olen ollut huomaavinani, että mun ei oo tarvinnut väistellä Fasun lätäköitä nyt sellaseen pariin viikkoon. Tässä on kysytty myös ton huoltohenkilöstön reagointinopeutta, mä en jaksa nimittäin uskoa, että Fasu leikin tiimellyksessä tai sohvalta herättyään olis ite aina muistanut ...

Mä kirjoitan tosta Hyvinkään reissusta sitten myöhemmin kunhan olen kotona ja saan taas tassut näppäimistölle. Koita Fasu jaksella ja pidä meidän ihmiset valppaana! - no on mullakin sua ikävä!

Kaverikoirailemassa toismuutteellista aktiviteettia tarjoamassa

Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen, (jos nyt eloa Fasun kanssa voi sanoa hiljaiseloksi?), pukkaa kaikennäköistä erilaista aktiviteettiä. Tuosta nuuskutusreissusta jo kerroinkin edellisessä postauksessa ja eilen maanantaina oli Kaverikoirailun vuoro. Mistä kaverikoirailussa on kyse?

Mun Mistral-täti on jo
liivijengin täysjäsen

Eilinen kaverikoirailu oli mun neljäs kaverikoirailukertani. Kuten ehkä muistatte, olen ehdokasjäsen ja mut ehkä  hyväksytään liivijengiin varsinaiseksi jäseneksi sitten joskus keväällä, jos mä osaan olla siististi cool.

Eilen oltiin ihan uudessa paikassa ja se oli sellanen paikka jossa kaverikoiria ei ollu vielä koskaan ollu. Meitä oli neljä koiruutta paikalla ja kuten mun vakkaripaikassakin, me jakaannuttiin kahteen porukkaan. Mun kanssa tuli yks Aida, joka on tosi kiva, vaikka se joskus aina mulle konahtaakin jos meen liikaa iholle.

No mut oikeesti ne ihmismummot ja ihmispapat on ne tän soun pääasia. Musta on tosi kiva olla rapsutettavana ja yleensä ne ihmiset juttelee mulle ja kertoo kaikenlaista omasta elämästään koirien kanssa. Yksi asia niitä rapsuttelijoita yhdistää - ne nimittäin kuvittelee mun olevan täyskuuro. Puolisokeahan mä oon, mutta ei mun kuulossa tai ymmärryksessä ole mitään vikaa. Ihmisiskä tosin sanoi, että semmosia niistä ihmisistä tulee kun ne vanhenee - jää kuulemma levy päälle. No mä en taida olla näissä kuvioissa enää mukana kun ihmisiskällä rupee kunnolla kytkin luistamaan - mun täytyy vaan toivoa että sillonkin on kaverikoiria ihmisiskälle seuraksi ja että joku jaksaa sitäkin kuunnella. "Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria ja niitä ennen oli Väinö ... Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria ja niitä ennen oli  ... Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria..."

Oikeesti musta on tosi mukava huomata miten iloiseksi ne vierailut tekee ne ihmismummot ja papat. Mä oon siellä vierailuilla tosi rauhallisesti, vaikka välilä pääseekin pieni haukahdus jos mun kanssa kierroksella oleva narttu ei mua mitenkään huomioi. Noi vierailut ei väsytä mua ollenkaan - päin vastoin musta on kiva olla hyödyksi.

Nuutuksen poika nuuskuttamassa

Ihmisiskä vei mut eilen nuuskuttamaan metsään. Meillä oli sellainen pieni vesiäiskavereiden tapaaminen ja meitä tutustutettiin PK - jäljen saloihin. Ihan ekaks meidät koirat pakotettiin jäämään autoihin siksi aikaa kun ihmiset opiskelivat teoriaa. Mua otti pattiin kun ihmisiskä ja ne muut ihmiset sai olla vapaana ja niinpä mä työnsinkin mun pään ikkunasta ulos. Ja mitä mä kuulinkaan? No ne puhu ihan sellasia itsestään selviä asioita siitä jäljestyksestä. Mä yritin siitä ikkunasta huudella ihmisiskälle, että se päästäis mut vapaaksi niin mä voisin näyttää mistä siinä on oikein kysymys. No se ei taaskaan kuunnellut - jokseenkin tyypillistä.

Mä kattelin autosta kun se ihmisiskä sitten katos jonnekin sinne metsään namipussin kanssa. Sille oli annettu ohjeeksi tehdä sellainen lenkki metsään ja laittaa jokaisen askeleen kohdalle nami. Sen perinmäinen tarkoitus oli, että me koirat siitä sitten hiffattais, että pitää kulkee ihmisjälkeä pitkin. Oikeessa PK- jäljessä on vielä sitten sellasia kepukoita ripoteltu siihen matkalle joita koiran pitäis näyttää ja ohjaajan kerätä taskuihinsa - niin ja tietysti niitä nameja ei enää ole oikeassa suorituksessa. Siitä nuuskutuksen aloituspaikasta on sitten ensin sellainen janatyöskentelyosuus jossa kukaan ei oo käynyt tallaamassa mitään. Siitä koiran pitää edetä suoraan kohti jäljen alkua. Ihmisiskä teki ihan kuten sille oli sanottu - se siis näytti mulle kädellä suuntaa mihin pitäsi lähtee kulkemaan. Muuten hyvä mutta se oli mun oikealla puolella enkä mä nähnyt sitä. Vaan eipä se mua haitannut - koska mä osasin jo siinä vaiheessa arvella mistä tässä on kysymys ja niinpä mä menin puikkosuoraan aloituskohtaan.

Ihmisiskä oli yrittänyt olla ovela - se oli kulkenut kaikkien mahdollisten risukoiden läpi - se varmaan kuvitteli, että Toffe ei tajuu. No Toffepa tajusi - mä ajattelin, että tehdään tää tästä nyt sitten kerralla alta pois kun kerran tänne saakka ollaan tultu. Ei mua ne namit kiinnostanut - sinne metsään jäikin sitten aimo kasa nameja. No ei ne oikeesti sinne metsään lopulta jääneet - me nimittäin Shanian kanssa jäljestettiin kaikkien muidenkin radat uudestaan sitten ihan viimeiseksi. Nam.

Just ennen kun me lähdettiin niin ihmisiskä halus tietää josko se tehtävä oli mulle niin helppo, koska se itte oli tehnyt mulle jäljen. Se pyysi, että Shanian ihmisäiskä tekis mulle jäljen silleen, että nameja on vain joka viidennellä askeleella. No mehän päästiin sitten Shanian kanssa uudestaan toimeen kun ihmisiskä vastavuoroisesti teki sille jäljen.

No eihän mulla siinä toisellakaan jäljellä ollut mitään vaikeuksia - paitsi ihmisiskä. Miksi sen  pitää aina tulla sotkemaan? Ihmisen tehtävänä on vain pitää huolta yhdestä asiasta - estää koiraa palaamasta jälkeä takaisin päin. Yhdessä kohtaa se kuvitteli, että mä läksin takaisin, vaikka oikeesti mä vain pyörähdin itseni ympäri. Ihmisiskällä meni suuntavaisto sekaisin ja se alkoi nykimään mua ihan totaalisen väärään suuntaan. Mitäpä koira voi tehdä jos sitä hinataan väärään suuntaan hihnasta - no ei niin mitään. Vasta kun se meidän opettaja huomautti ihmisiskän vetäneen mut pois jäljeltä, niin se päästi mut menemään hakemaan takaisin jäljelle - ja olihan se ehtinyt vetää mut jo aikalailla sivuun. Koska se oppii, että meillä menee oikein hyvin kunhan se ei sotke asioita?