Ei sillä silleen huono kunto oo tai jotain, mutta ei se vaan ehdi. Täytyy mun toki myöntää, että mä oon niin täpinöissäni etten mä aina ehkä muista kuunnella mitä ihmisiskä mulle sanoo. Saattaa olla, että eilenkin kävi niin, että mua kiinnosti se putki paljon enemmän, vaikka ehkä joku vieressä kiljuikin "TOFFE kepit! KEPIIIIT!"
Nää meidän kuviot oli sellaisia aika nopeita etenemisiä ja tiedättehän te, että tämmöinen nopeakinttuinen espanjanvesikoira saa lyhyelläkin pätkällä aikamoisen vauhdin aikaiseksi. Me pidettiin sitten autossa matkalla kotiin sellainen kehityskeskustelu jossa päädyttiin siihen, että mä suostun kuitenkin jatkamaan tota agia ihmisiskän kanssa ja että ihmisiskä ei tee musta lapasta.
Tarrokin tuossa kirjoitteli ja kertoi käyvänsä TOKOssa ja olevansa jo aikamoinen sälli siinä lajissa. Kertoi se myös, että sillä on kuulemma vähän samanlainen ohjaajaongelma kun mullakin - sillä olis kuulemma mahkoja vaikka mihinkä jos ohjausta vaan löytyis.
Josta tulikin mieleen, että mä olin tuossa vähän aikaa sitten jänismetsällä. Ainoa ongelma oli, että ihmisiskä ei ollut jänismetsällä ja se että se nauro mulle. Oltiin nääs kävelyllä metsässä ja mä sain sellaisen mielenkiitoisen hajun nekkuuni. Ihmisiskä ei ottanut mua kiinni vaikka näki, että nyt on pojalla jälki päällä. Mulla oli nokka maassa ja mä seurasin sellaista siks-sakkia sitä hajua. Eikä kauaakaan kulunut kun mä näin sen - tai ehkä se näki mut. Semmonen talviturkkiin vaihtanut wannabe rusakko ampas mun edestä karkuun. No eiku perään täyttä vauhtia - just ku mä olin huutamassa "Hippa!" se katos johonkin. Sitte oli laitettava nokka ylös ja otettava vainu takasin ilmasta - eikä aikaakaan kun mä taas näin sen ja se pinko karkuun huutaen "ota kiinni jos saat - lällällää!" No eiku taas täyttä vahtia perään - ja just ku mä olin taas saamassa sen kiinni se katos johonkin. Tässä vaiheessa me molemmat kadottiin ihmisiskän näköpiiristä ja mä tiesin, että se ei siitä tykkää ja siksi mä varmaan vähän herpaannuin ja se pupu pääs lopullisesti karkuun. No mä sitten palasin takas ihmisiskän luo se kieri maassa silleen lol-tyyliin eikä meinannut saada henkeä. Siitä oli kuulemma ollut niin hauska seurata mua ... varsinkin kun se pupu oli jallittanut mua katoamalla aina välillä. Ihmisiskän mukaan se pupu oli silloin singonnut itsensä sellaisella mahtiloikalla useamman metrin musta sivuun. No - ens kerralla mä tiedän ...
