Mun täytyy kertoa vähän Fasusta

Fasu on nyt muutaman päivän kotona ihan yksin - siis ilman mua - kun mä oon Hyvinkäällä vierailemassa muutaman päivän. Ihmisiskä otti mut aamulla mukaansa töihin ja sinne se Fasu jäi ikkunaan huulipyöreenä ihmetteleen mihin mäkin meen. Meidän ihmispennuista vanhin oli Fasun kanssa ollut kotona ja se ihmispentu kertoi, että Fasu oli koko päivän kulkenut taloa ympäriinsä mua etsiskellen. Mä luulen, että tää ero tekee sille ihan hyvää - kunhan ei sitten perjantaina hyökkää mun kimppuuni kahta kauheammin. Ihmisiskän mukaan Fasu oli illalla ihmetellyt miksi ihmisiskä tuli yksin kotiin eikä mun kanssa. Fasu oli kuulemma tuijottanut pihalta etäisyyteen ja odotellut minua. Oli vielä kuulemma etsinyt mua myös sisältä - voi meidän rääpälettä.

Fasu on kasvanut kovasti ja painaa nyt semmoisen reilut 10 kiloo ja voitte vaan arvata miltä 10kg korvarenkaan kantaminen tuntuu!? Se on mun kimpussa ihan jatkuvasti ja joskus se on mustakin ihan hauskaa. Me kun laitetaan vähän Fasun kanssa tassulla koreasti, niin siinä ei paljon risut ja männyn kävyt ole esteenä - paitsi, että kun ollaan sisällä niin pitäsi varmaan sanoa sohva, pöydät ja tuolit. Kerran ihmisiskä kyseli, että kuka on rullanut maton, siirtänyt sohvapöydän ja nojatuolin olohuoneen toiselle puolelle - no mehän oltiin Fasun kanssa ihan hipihiljaa ...

Matosta tulikin mieleen, että rääpäle on viime viikkoina parantanut huimasti sisäsiisteyttä. Mattoa on pariin otteeseen yritetty laittaa lattialle... Mä olen sille yrittänyt opettaa, että noi ihmiset on kyllä aika oppivaisia, eikä niille kovin kummoisesti tarvitse vingahtaa, kun ovi aukeaa ulos. Ihmisäiskän mukaan Fasu on muutaman kerran jo osannutkin tehdä niin. Hyvä Fasu! Mä olen ollut huomaavinani, että mun ei oo tarvinnut väistellä Fasun lätäköitä nyt sellaseen pariin viikkoon. Tässä on kysytty myös ton huoltohenkilöstön reagointinopeutta, mä en jaksa nimittäin uskoa, että Fasu leikin tiimellyksessä tai sohvalta herättyään olis ite aina muistanut ...

Mä kirjoitan tosta Hyvinkään reissusta sitten myöhemmin kunhan olen kotona ja saan taas tassut näppäimistölle. Koita Fasu jaksella ja pidä meidän ihmiset valppaana! - no on mullakin sua ikävä!

Kaverikoirailemassa toismuutteellista aktiviteettia tarjoamassa

Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen, (jos nyt eloa Fasun kanssa voi sanoa hiljaiseloksi?), pukkaa kaikennäköistä erilaista aktiviteettiä. Tuosta nuuskutusreissusta jo kerroinkin edellisessä postauksessa ja eilen maanantaina oli Kaverikoirailun vuoro. Mistä kaverikoirailussa on kyse?

Mun Mistral-täti on jo
liivijengin täysjäsen

Eilinen kaverikoirailu oli mun neljäs kaverikoirailukertani. Kuten ehkä muistatte, olen ehdokasjäsen ja mut ehkä  hyväksytään liivijengiin varsinaiseksi jäseneksi sitten joskus keväällä, jos mä osaan olla siististi cool.

Eilen oltiin ihan uudessa paikassa ja se oli sellanen paikka jossa kaverikoiria ei ollu vielä koskaan ollu. Meitä oli neljä koiruutta paikalla ja kuten mun vakkaripaikassakin, me jakaannuttiin kahteen porukkaan. Mun kanssa tuli yks Aida, joka on tosi kiva, vaikka se joskus aina mulle konahtaakin jos meen liikaa iholle.

No mut oikeesti ne ihmismummot ja ihmispapat on ne tän soun pääasia. Musta on tosi kiva olla rapsutettavana ja yleensä ne ihmiset juttelee mulle ja kertoo kaikenlaista omasta elämästään koirien kanssa. Yksi asia niitä rapsuttelijoita yhdistää - ne nimittäin kuvittelee mun olevan täyskuuro. Puolisokeahan mä oon, mutta ei mun kuulossa tai ymmärryksessä ole mitään vikaa. Ihmisiskä tosin sanoi, että semmosia niistä ihmisistä tulee kun ne vanhenee - jää kuulemma levy päälle. No mä en taida olla näissä kuvioissa enää mukana kun ihmisiskällä rupee kunnolla kytkin luistamaan - mun täytyy vaan toivoa että sillonkin on kaverikoiria ihmisiskälle seuraksi ja että joku jaksaa sitäkin kuunnella. "Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria ja niitä ennen oli Väinö ... Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria ja niitä ennen oli  ... Toffe ja Fasu, ne oli mun koiria..."

Oikeesti musta on tosi mukava huomata miten iloiseksi ne vierailut tekee ne ihmismummot ja papat. Mä oon siellä vierailuilla tosi rauhallisesti, vaikka välilä pääseekin pieni haukahdus jos mun kanssa kierroksella oleva narttu ei mua mitenkään huomioi. Noi vierailut ei väsytä mua ollenkaan - päin vastoin musta on kiva olla hyödyksi.

Nuutuksen poika nuuskuttamassa

Ihmisiskä vei mut eilen nuuskuttamaan metsään. Meillä oli sellainen pieni vesiäiskavereiden tapaaminen ja meitä tutustutettiin PK - jäljen saloihin. Ihan ekaks meidät koirat pakotettiin jäämään autoihin siksi aikaa kun ihmiset opiskelivat teoriaa. Mua otti pattiin kun ihmisiskä ja ne muut ihmiset sai olla vapaana ja niinpä mä työnsinkin mun pään ikkunasta ulos. Ja mitä mä kuulinkaan? No ne puhu ihan sellasia itsestään selviä asioita siitä jäljestyksestä. Mä yritin siitä ikkunasta huudella ihmisiskälle, että se päästäis mut vapaaksi niin mä voisin näyttää mistä siinä on oikein kysymys. No se ei taaskaan kuunnellut - jokseenkin tyypillistä.

Mä kattelin autosta kun se ihmisiskä sitten katos jonnekin sinne metsään namipussin kanssa. Sille oli annettu ohjeeksi tehdä sellainen lenkki metsään ja laittaa jokaisen askeleen kohdalle nami. Sen perinmäinen tarkoitus oli, että me koirat siitä sitten hiffattais, että pitää kulkee ihmisjälkeä pitkin. Oikeessa PK- jäljessä on vielä sitten sellasia kepukoita ripoteltu siihen matkalle joita koiran pitäis näyttää ja ohjaajan kerätä taskuihinsa - niin ja tietysti niitä nameja ei enää ole oikeassa suorituksessa. Siitä nuuskutuksen aloituspaikasta on sitten ensin sellainen janatyöskentelyosuus jossa kukaan ei oo käynyt tallaamassa mitään. Siitä koiran pitää edetä suoraan kohti jäljen alkua. Ihmisiskä teki ihan kuten sille oli sanottu - se siis näytti mulle kädellä suuntaa mihin pitäsi lähtee kulkemaan. Muuten hyvä mutta se oli mun oikealla puolella enkä mä nähnyt sitä. Vaan eipä se mua haitannut - koska mä osasin jo siinä vaiheessa arvella mistä tässä on kysymys ja niinpä mä menin puikkosuoraan aloituskohtaan.

Ihmisiskä oli yrittänyt olla ovela - se oli kulkenut kaikkien mahdollisten risukoiden läpi - se varmaan kuvitteli, että Toffe ei tajuu. No Toffepa tajusi - mä ajattelin, että tehdään tää tästä nyt sitten kerralla alta pois kun kerran tänne saakka ollaan tultu. Ei mua ne namit kiinnostanut - sinne metsään jäikin sitten aimo kasa nameja. No ei ne oikeesti sinne metsään lopulta jääneet - me nimittäin Shanian kanssa jäljestettiin kaikkien muidenkin radat uudestaan sitten ihan viimeiseksi. Nam.

Just ennen kun me lähdettiin niin ihmisiskä halus tietää josko se tehtävä oli mulle niin helppo, koska se itte oli tehnyt mulle jäljen. Se pyysi, että Shanian ihmisäiskä tekis mulle jäljen silleen, että nameja on vain joka viidennellä askeleella. No mehän päästiin sitten Shanian kanssa uudestaan toimeen kun ihmisiskä vastavuoroisesti teki sille jäljen.

No eihän mulla siinä toisellakaan jäljellä ollut mitään vaikeuksia - paitsi ihmisiskä. Miksi sen  pitää aina tulla sotkemaan? Ihmisen tehtävänä on vain pitää huolta yhdestä asiasta - estää koiraa palaamasta jälkeä takaisin päin. Yhdessä kohtaa se kuvitteli, että mä läksin takaisin, vaikka oikeesti mä vain pyörähdin itseni ympäri. Ihmisiskällä meni suuntavaisto sekaisin ja se alkoi nykimään mua ihan totaalisen väärään suuntaan. Mitäpä koira voi tehdä jos sitä hinataan väärään suuntaan hihnasta - no ei niin mitään. Vasta kun se meidän opettaja huomautti ihmisiskän vetäneen mut pois jäljeltä, niin se päästi mut menemään hakemaan takaisin jäljelle - ja olihan se ehtinyt vetää mut jo aikalailla sivuun. Koska se oppii, että meillä menee oikein hyvin kunhan se ei sotke asioita?

Vaihdettiin Fasu parsoniin

Paimenkoira Toffe

Äippä ja iskä vei meidät paimentamaan lampaita. Me perrothan ollaan sellasia paimenkoiria, vaikkei kaikki sitä tiedäkään. Mun isoisä Pepe on ollut ihan oikeasti lammaspaimenena Espanjassa. Mukana oli äipän ja iskän lisäksi mummi, Salla-sisko ja velipojat Tico ja Tarro sekä tietysti Mistral. Pentuosastokin oli mukana meidän Fasun ja iskän ja mummin pentujäsenen Arpan myötä.

Äippä oli ihan mahtava - sillä ei mennyt hetkeäkään ihmetellessä, vaan se oli tilanteen tasalla jo ennen kuin tilanne oli alkanutkaan! Hienoa äippä! Meillä kaikilla oli aluksi sama ongelma - meidän ihmiset ei älynneet mitä niiden piti tehdä. Aamupäivällä me mentiin aluksi kaikki yhden kerran pyöröaitaukseen ja sitten iltapäivällä vielä toisen kerran. Iltapäivällä meidän ihmiset oli jo vähän oppineet mitä niiltä odotettiin. Mun mielestä Mistral oli kyllä kaikken hauskoin - se kun tuli aitaukseen se kysyi niiltä lampailta onks täällä lintuja ja alko sitten hengailemaan niiden lampaiden kanssa. 

Ok - mä haen ne sulle!

Non-nii -pidä hyvänäs!

Tää menee vähän itsensä toistamiseksi, mutta kun valitettava tosiasia on se, että kyllähän mä, mutta ihmisiskä ei. Meidän ensimmäinen kerta meni sitte taas ihan plörinäksi - ohjaajakin sanoi, että toi sun koiras on hyvä, mutta sä oot ihan surkee. Mä olin kyllä jutussa hyvin mukana, mutta kun ihmisiskä ei osannut niin mä otin johdon itelleni - ehkä vähän liikaakin, koska mä kävin tarkistamassa pitikö ihmisiskän aamulla sanoma juttu paikkansa. No tällä kertaa se tiesi mitä puhui - lammas todellakin maistuu ihmisiskän märiltä ja hikisiltä villasukilta. No en mä oikeesti maistanu, mutta mun vaan piti kertoo sille yhelle uuhelle kuka täällä määrää. Ohjaaja tosin sitten kerto, että lammasta ei saa koskee, mutta lehmää pitää napsasta. Mua alko sillä ekalla kertaa jurppia niin pahasti, että mä sanoin ihmisiskälle pari kertaa, että "Heippa, mä läheen menee ku sust ei saa mitää selkoo!" ja lähin siitä aitauksesta pois alimmasta lautojen välistä. Mä pidin tauolla ihmisiskälle tekniikkapalaverin ja sitten me paistateltiin auringossa kun ohjaaja kehui mua vuolaasti. No - olinhan mä varsin taitava ja nopee - eihän sitä voi kieltää. Ja alko se ihmisiskäkin vähän päästä kärryille siitä ohjaamisesta.

Ai miten muilla sitten meni jos kerran mä olen ihan vahvasti Pepe-vaarin verta ja lihaa? No Tico ja Tarro pärjäs nekin oikein hyvin. Kauniista pojasta mun täytyy kyllä vähän todeta että mä ihmettelin ku se kuitenkin oli muhun verrattuna vähän vaimee. Se kerto, ettei se oikeen voi vetää täysillä, ku se varoo ettei sen turkki mee piloille - jätkä oli laittanut aamulla turkin kuntoon näyttelyä varten. Sillä kun oli hetkensä estradilla sitten heti seuraavana päivänä. Mä en oo vielä kuullu siltä miten kävi, mutta mä uskon että se pärjäs hyvin. Toivottavasti ei ollu laittanut paplareita turhaan.

Sitten kun me muut oltiin päästy paimentamaan kaks kertaa niin meidän rääpäle tuli siihen palloilee. Se meidän paimennusohjaaja kyseli jotta kukas toi on? No ihmisiskä sanoi, että se on meidän Fasu 12 viikkoo. Ohjaaja sitte kysy rääpäleeltä haluukse se mennä aitauksee pistään villaa kiertään? No Fasuhan oli töpäkästi valmiina ja laitto ne villat kiertää jo hihnassa ollessaan. 

Sitte se ohjaaja halus nähdä mitä Fasu tekee vapaana ja ihmisiskä päästi Fasun irti. Fasu laitto villat heti linkoukseen ja pyöritti niitä siinä oikein kunnolla. Mä kutsunkin Fasua nykyään Whirlpooliksi. Fasu ei tiennyt, ettei oo tarkotus, että ne lingotaan pyörryksiin ja mun täyty huutaa sille et laitta ne pakettiin ja ajaa ne ihmisiskän luo. No sehän teki työtä käskettyä. Se meidän ohjaaja kysyi josko Fasu haluis alkaa harrastaan paimennusta. Mä luulen, et siihen tarvittais kyl lampaita ja Fasulle ihan tiedoks, että mä en oo lammas. Se kuvittelee nykyään, että mä oon sen lammas ja että mua täytyy paimentaa. Tais rääpäleelle nousta jotain päähän.

Rääpäleestä on moneksi ...

Ihmisäiskä komensi mut siivoamaan lattioita, ja siivosinhan mä sitten vähän ...

Tiedän mitä teit viime kesänä pentulaatikossa ...

 eli pentupeuhuamassa Fasun ja sen sisarusten kanssa. Mä vähän luulen, että tossa rääpäleessä on vähän machoilijan vikaa - tai sitten se muisti Aishan ja Minnin temput pentulaatikossa. Tytöt oli kuulemma kahdestaan terrorisoineet poikia ihan 6-0. "GirlPower!", ne olivat vaan huutaneet ja sitten se myllytys oli alkanut. Milloin oli ruoat ryövätty tai vallattu maitobaarin parhaat paikat. Tytöt kuulemma teki pientä jäynää aina mahdollisuuden tullen.

Aisha - mä niin muistan!

Mä yritin sille sanoa, että tytöt ei tykkää noin rajuista otteista, mutta siitä huolimatta se paino menemään ihan hullun kiilto silmissä - katso vaikka tota kuvaa tossa oikealla! Minnille ja Aishalle täytyy antaa propsit siitä miten ne laitto rääpäleelle kampoihin. Ihan helpolla eivät antaneet periksi - jos silloinkaan. Ja jos siskot ei olleet lähistöllä niin sitten piti haastaa velipoikaa kädenvääntöön. No osansa sai rääpälekin - tietääpähän miltä noi riivatun naskalihampaat tuntuu ihossa, korvissa, hännässä tai yhessä tosi arassa paikassa!

Mä vähän juttelin äiskän kanssa kuulumisia ja kyllähän me sitten vähän leikittiin äipän kanssa hippaakin, mukava oli että se tykkää vieläkin leikkiä mun kanssa. Mistralin kanssa me vähän mentiin pellossa ja pellon reunassa vähän omia polkujamme. Etsittiin vähän jotain syötävää - mä etsin pupuja ja Mistral fasaaneja. Sallalla oli niin kiire hauskuttaa noita pentujansa, ettei me keritty hirveesti jutteleen mitään, vaikka ei se kyllä sitä possua niille pennuille antanut hetkeksikään.

Ens lauantaina me mennään Äipän, Iskän, Mummin, Sallan, Mistralin, Ticon ja Tarron kanssa paimentamaan jonnekin Iittiin. Sinne tulee turisteiksi toi meidän rääpäle ja Iskän ja Mummin pentujäsen Arpa. Mä luulen, että Iskä antaa mulle taas selkään vaikka se onkin nykyään konsultti. Siitä paimentamisesta sitten lisää myöhemmin ...

Vartiokoirana ja muuta semmoista ...

Oltiin ihmisiskän ja rääpäleen kanssa vartioimassa agilityn nuorten SM -kisapaikkaa. Nukuttiin autossa esteiden ja muiden kamojen vieressä koko yö - tai siis se osa yöstä jonka toi rääpäle antoi meidän nukkua. Rääpäle halusi päästä asioille siinä ennen puolta neljää. No rääpäleen kunniaksi pitää sanoa, ettei se sotke omaa kuljetuskoppaansa. Lopun yöstä se sitten rapsutteli kuljetuskopan kangasta eikä me enää juuri saatu nukuttua. Ihmisiskällä hermo kesti yllättävän pitkään ja se puki päällensä vasta ennen seiskaa ja heitti meidät rääpäleen kanssa ulos ja kytki peräkoukkuun.

Se oli taas sellaista sosialis... siis sosiaalistamista koko päivä. Koiria oli joka puolella ja niitä meni ohi vasemmalta ja oikealta, enkä mä jaksanut edes haukkua kaikille. Rääpäle oli siinä mun vieressä eikä se tainnut olla juurikaan moksiksikaan niistä kaikista muista. Mun kimpussa se on melkein koko sen ajan kun se on valveilla. Roikkuu mun nahassa noilla naskalihampaillaan. Joskus mä kiipeän sohvan selkämyksien päälle, kun sinne toi rääpäle ei (vielä) pääse. Yrittäähän se kovasti, mutta onnistuu vaan hyppeleen tasatakajalkaa surkeesti - eikä ole vielä lähelläkään pääsyä sohvalle.

Mä kyllä luulen, että rääpäle ei tykkää yhtään ihmisiskästä. Se ei vinkunut siellä agikisoissa yhtään ihmisiskän perään, vaikka mä kuinka yritin opettaa sille. Se vaan kävi makaamaan paikoilleen odottamaan ihan kaikessa rauhassa. Mitäs jos ihmisiskä ei tulisikaan takaisin? Ja kaiken lisäksi toi rääpäle on aika ärsyttävä rapsutusmagneetti. Miksei mua tulla rapsuttamaan yhtä usein? Miksei mulle lässytetä samalla tavalla? Musta tulee kohta mustasukkainen.

Ton rääpäleen sisäsiisteysopiskelu alkaa kohta käymään ihmisiskän hermoon. Rääpäle pissaa ensin kiltisti paperille, sitten se leikkii ihan pienen hetken - ja pissaa ison lätäkön matolle (sille viimeiselle matolle jota sitäkään ei enää ole lattialla) ja kun ihmisiskä on saanut ne siivottua ja tolutettua - niin eikö se mene keittöön ja pissaa uuden ison lätäkön. Tämä kaikesta siitä huolimatta, että sen pissauksiin ei kiinnitetä mitään huomiota eikä sitä mitenkään keskeytetä. Sanomattakaan on selvää, että se oli tehnyt pisut ulkona just ennen kun tuli sisälle.

NOLLA! Se on siinä.

Toffe on ihan nolla - siis agi-nolla. No oikei - mölliradalta se tuli ja tuomarin ystävällisellä avustuksella - mutta nolla mikä nolla! Nolla yhdistettynä nopeisiin kinttuihin tarkoitti myös maksi-sarjan voittoa (10 koirakkkoa). Mukavan illan täydensi hyppärin 2. sija. Tuo toinen sija tuli siksi, että ihmisiskä ohjasi hänet kiertämään putken. Tuolla nollaradalla hänen keskittymisensä ja jalat käväisi hetkeksi kentän ulkopuolella palloilevien poikien potkupalloon, josta oikeiden sääntöjen mukaan olisi pitänyt antaa hylly, mutta tuomari katsoi, ettei se ollut Toffen vika, kun pojat oli päästetty palloilemaan heti ratalinjan ulkopuolelle.

Hän on nyt niin pollea itsestään ja saavutuksistaan, että puhuu itsestään kolmannessa persoonassa kuten merkittävät hahmot kautta historian! Onnea Toffelle! Kiitos kovasti Toffe. Ei kestä Toffe!

Rääpälettä sosiaalistamassa ...

Koska toi meidän rääpäle, jota jotkut kutsuvat myös Fasuksi, Fasu-Armakseksi tai Fassbinderiksi, on nupiltansa vähän arempi kuin mä, niin me ollaan ihmisiskän kanssa pyritty sosiaalistamaan sitä niin paljon kuin mahdollista vaikkei sillä vielä rokotuksia olekaan. Fasulle pitää näköjään esitellä kaikki jutut erikseen, oli sitten kyseessä seinää vasten nojaava harava tai maassa oleva harava - saatikka jos sillä vielä haravoidaan. Kaikki jutut ne on sille uusia ja koska sitä välillä pelottaa ne niin se murisee niille ja sitten juoksee ihmisiskän tai mun luo turvaan.

Oltiin siis eilen sosiaalistamisreissulla Hyvinkäällä. Ensin tehtiin vähän lenkkiä ja arvatkaa mitä? Pitihän ihmisiskän käydä näyttämässä Fasua myös velipojan ihmisille. No soitettiin niiden ovikelloa ja sieltähän se Kaunis Poika tuli ovea avaamaan. Vanhat kataluudet ei unohdu meillä koirillakaan - niinpä molemmille meillä velipojan kanssa tuli heti mieleen pentulaatikolla vastaanotetut jäynät - ja pöristelyksihän se sitten meni puolin ja toisin. Fasu lipesi porukasta ja ryhty kavereeraamaan Tarron kanssa - lipo sen huulia ja kaikkea. Mua rupes ihan ärsyttään ja mä jouduinkin Tarrolle sanoo pari sanaa ett jättää mun siskonpojan rauhaan vaikka ihan heti! No mun täytyy jutella Tarron kanssa sitten uudestaan kun mennään paimentamaan lampaita muutaman viikon päästä.

Siellä lenkillä me kierrettiin sellaista junaradan varressa kulkevaa kävelytietä ja mä olin ihan ihmeissäni, kun Fasua ei edes läheltä ohi kiitävät junat pelottaneet. Toki ne kulki siellä mäentöyräällä 5m korkeemmalla kuin me, mutta aluksi ne junat meinasivat yllättää mutkin. Se lenkki on kuulemma sellainen, että siellä on moni koiruli päässyt äkisti sateenkaarisilloille - junaa kun ei kuulemma kannata käydä puremassa renkaaseen. Ihmisiskän veli on aloittanut kanssa niiden purkkien tonkimisen - siis sitä samaa juttua mitä me ollaan ihmisiskän kanssa tehty koko mun elämä. Se tartti vähän jelppiä harjaantuakseen kyseisessä lajissa ja siksi me käytiin ihmisiskän kanssa sitä perehdyttämässä. Mulla oli tosi hauskaa, kun yhdellä kätköllä ne ei meinanneet löytää sitä purkkia heti - mä kun olin bonggannut sen heti kun me tultiin siihen huudeille. Olisivat kysyneet multa tai Fasulta missä se purkki on niin oltais päästy etenemään nopeemmin. Ihmisiskänkin etsimistouhu oli sen verta verkkaista, että Fasu kerkes jo nukahtamaankin.

Oikeesti me käytiin siellä Hyvinkäällä katsomassa futismatsia kun meidän ihmislasten ihmisserkkupojat oli kentällä. Fasu tosin nukkui autossa ekan matsin - taisi pientä se tehty lenkki vähän väsyttää, vaikkei ihmisiskä antanut sen kävellä itte juuri ollenkaan - se kantoi sitä suurimman osan matkasta ja sen mitä ei kantanut niin me katkokäveltiin, jotta Fasu oppis kulkeen hihnassa. Ei kuulemma haittaisi muakaan kuulemma jos oppisin vihdoinkin olemaan hihnassa nätisti. Höh nyt en ymmärrä!? ;-) Siellä kentällä oli valtavasi pallon perässä juoksevia ihmislapsia, sekä tyttöjä että poikia. Mä olisin halunnut kanssa, mutta en taaskaan saanut. Fasu pääsi mukaan katsomaan pelejä sitten kun oli ottanut tirsat. Mä olin ihan kummissani, että se ei pelännyt oikeasti yhtään mitään. Ei edes niitä meidät ihmisiskän selän takaa ohittaneita jotka mä huomasin ennen Fasuakin. Ihmisiskä huomasi ne vasta sitten kun se englanninbulldog työnsi nenänsä ihmisiskän jalkojen välistä Fasua tervehtiäkseen. Fasu otti tilanteen ihan rennosti vaikka se eb rupeskin soittaan mulle suutaan. Ihmisiskä oli oikein tyytyväinen kun mä en louskuttanut sille eb:lle mitään takaisin.

Mikku - siis mun äiti ja Fasun mummi - varoitteli mua tuossa taannoin, että toi meidän rääpäle kasvaa vielä joku kerta isommaksi kuin mä. Sille ei kuulemma siksi saisi pitää niin kovaa jöötä. No en mä kyllä mitään kovaa jöötä sille pidä, vaikken ruokakupilleni sitä laskekaan. En oo oikeesti joutunut näyttään sille hammashymyä kertaakaan ja enhän mä edes ole sellanen että mä sellasta tekisin tollaselle rääpäleelle. Saa siltä rääpäleeltä luun tai lelun ittellensä muullakin keinoin ... Ihmisäiskän äiskä kävi tuomassa Fasulle sellasen röh-ääntä päästelevän sikapehmiksen. Mä olisin kanssa halunnut sellaisen, mutta ei mulle vaan sellasta tuotu - rääpäleet saa aina kaikkea kivaa. Fasu omi sen itsellensä eikä halunnut mulle sitä antaa ja koska mä olen niin ystävällinen mä en ottanut sitä voimalla siltä pois. Fasu piti sitä suussansa ja sanoi mulle "Lälläslää! - et saakkaa tätä ittelles!" Kuvitteli varmaan, että mä olisin lähtenyt kisaamaan siitä sen kanssa. Tommosta pikkusta vaan on niin helppo höynäyttää - mä kävin hakeen mun oman ketun ja roikotin sitä suussani - eikä aikaakaan kun Fasu halus nyt vuorostaan sen. No sillä samalla hetkellä kun se iski silmänsä siihen kettuun ja lähti sitä voittamaan multa, mä tiputin sen maahan. Voitte vaan kuvitella Fasun ilmettä kun se tajusi, että se oli vaan juoni. No myöhäistä sillä kertaa - ja kyllä mulla sen röh-röhin kanssa olikin hauskaa koko loppupäivän. 

Eilinen päivä oli Fasulle niin rankka, että se nukkui kiltisti koko yön, eikä edes tullut haastamaan mua normiaikaan (04:00) leikkiin, niin ku se yleensä tekee. Pisut teki siinä neljän viiden aikaan kiltisti paperille ja jatko uniaan. Väsymyksen lisäksi osasyynä taisi olla se, että se on nyt parina yönä laitettu nukkumaan sellaiseen kehään - kai se muuten olis tullut upottamaan hampaansa mun nahkaan varomatta ja sanonut taas "Leikitään Eno - leikitään, jookos!" Kai se sitten joskus tajuaa, että yöllä nukutaan eikä kukuta.

Ai niin juu - telkkarissa menee sellainen koiraohjelma, jossa kerran yksi vanha missi sanoi, että pentujen sosialisoiminen on tosi tärkeetä. Hih! - oliskohan sillä menny senat sakasin? No mä pidän kyllä huolta siitä että meidän Fasua ei kukaan käy sosialisoimassa!

Oman puutarhan satoa osa 2 ...

Aika korjata sato. Me tykätään ton rääpäleen (Fasu) kanssa ompuista. Ihmisiskä tosin ei anna meille kuin omien syömiensä siemenkodat ja siksi mä ajattelin, että mä ryhdyn keräämään vähän satoa - uskon, että sitten on ihmisäiskäkin tyytyväinen. Lisäksi tää on oikein hyvää jumppaa ...

Sidoste-sukka kestää ...

Tähän nyt ei tartte ihmeempiä löpinöitä laittaa kun toi filmi kertoo kaiken. On se vaan huvittava ...

No ehkä kuitenkin muutama rivi tähän lisäksi, täytyy nimittäin todeta, että toi rääpäle on ihan oppivaista sorttia. Se ei oo tehnyt lattialle enää yhtään niin paljon kuin aikaisemmin - ykköset osuu paperille järjestään ja kakkosista osa. No kait siitä tulee sisäsiisti ennen ekoja lumia ...

Rääpäle ja mä

Ihmisiskä kysyi multa tänään miksen mä anna rääpäleen leikkiä pallolla. Ei mulla ole mitään sitä vastaan jos rääpäle leikkii pallolla, mutta kun rääpäleellä ei ole palloa! Kuka on kuningas!? Toffe on!

Tänään tosta rääpäleestä on ollut jo vähän seuraakin - mä olen opettanut sille vähän ystävällisen painin perusotteita ja näykkäisyjä. Sillä - siis tolla rääpäleellä, jota meidän ihmiset kutsuu Fasuksi, on ihan hyvät elkeet ja perusliikkeet. Kokoahan tietysti näin aluksi puuttuu. Sitkeäkin se on ja nousee sillasta ylös yhä uudelleen ja uudelleen kuin joku heikkoälyinen, joka ei älyä hävinneensä.

Vaikka toi rääpäle onkin aika ärsyttävä, niin en mä ole joutunut sanoon sille tiukasti kuin kerran - tai oikeastaan kahdesti kun ei ekalla ymmärtänyt. Mä olin syömässä siinä ihan rauhassa ja toi kuvitteli, että se pääsis jaolle mun sapuskoihin. Ekalla pintamurinalla se ei vielä älynnyt ja yritti uudestaan - sitten piti sanoa kahdesti ennen kuin se uskoi. Pointsit rääpäleelle kun älyää kuka täällä tätä letkajenkkaa johtaa.

Mulla on sellanen kutina, että ens yönä me ei enää nukuta makuuhuoneessa - taidettiin olla ton siskonpojan kanssa nyt aamulla liikkeellä turhan aikaisin - saas nähdä saako edes ihmisiskä jäädä makkariin. Niin ja se haisee - siis rääpäle - vähän kuin minäkin pentuna.

Tässä vähän kuvia tosta mun siskonpojasta.

 

Ipanasta ...

No nyt se ipana on ollut täällä jo kaksi yötä. Emmä oikein tiiä mitä mä sanoisin, siinä se jaloissa pyörii, mutta ei siitä oikein oo mitään hyötyä. Ihmisiskä ja -äiskä sanoivat, että mä saisin leikkikaverin - ja pah. Vähän kun yrittää haastaa sitä leikkiin, niin siinä se on heti sillassa kuin Suomen painimaajoukkue Lontoossa. Muutaman kerran se on kyllä pyytänyt mua leikkimään. "Leikitään Eno hippaa!", mutta kun mä sitten olen antanut sille tukevasti etumatkaa ja lähden kiitämään kuin tuulispää ottaakseni sen kiinni, niin se rupee ulvomaan ja kiljumaan kauhusta ja lähtee ihmisten jalkoihin turvaan. Leiki siinä sitten.

Mä oon ittekseni pitänyt vähän kirjaa tosta sisäsiisteydestä. Silloin kun mä tulin taloon, niin mä en tehnyt juuri mitään sisälle. Ihan yhtälailla sitä kiikutetaan ulos aina kun se herää, mitä muakin silloin aikanaan. Parit pisut ja kakit vielä, niin toi ipana tehnyt sisälle enemmän asioita päivässä kuin mä koko pentuaikana - eikä aina edes paperille. Mä oon kyllä huomattanut sille asiasta, mutta se ei vaan välitä - se on ihan mahoton! Se vaan hymyilee ja sanoo, "Ei sitä aina ehdi eikä kerkeä tai viitsi pyytää ulos , ja kyllä toi ihmisiskä näyttää siivoavan ne aika sukkelaan!"

Eikä tässä vielä kaikki. Se ipana on kamalan huono syömään omasta kupistaan, mutta kyllä sille sapuska mun kupista kelpaisi. Mä en kyllä anna sille yhtään mitään vaikka se siihen nokkansa tunkeekin - syököön omiansa ja sitä paitsi se tarvii niitä pentunappuloita kasvaakseen.

Ainii joo - ne kutsuu sitä nimellä Fasu.

Nuutuksen Toffee ylpeänä esittelee ...

(rumpujen pärinää) Nuutuksen Armas - tä-dää!. Toi ipana tulee meille kuulemma reilun viikon päästä. Armas on aikas valkoinen ja sen tumma karva on sellasta suklaan ruskeaa - toisin kuin sen veikoilla, joilla toi tumma karva on monesti tummempaa. Mä oon vähän miettinyt tolle ipanalle sellasta perehdyttämissuunnitelmaa ensimmäisten viikkojen ajaksi, että kotiutuu meille ja ymmärtää miten täällä eletään. Mä oon tehnyt sellaset "Toffen tontilla säännöt", joita noudattamalla tulee mun kanssa hyvin juttuun. Sääntö 1 - Kysy  aina Toffelta ensin mitä saa tehdä. Sääntö 2 - muista sääntö 1. Mä uskon, että me tullaan ihan hyvin juttuun. Tervetuloa vaan! 

Oman puutarhan satoa ...

vai pitäiskö sanoa, "Leijonaa mä metsästän..." No siis joka tapauksessa meidän ihmisäiti on painottanut sitä seikkaa, että oman puutarhan sato on kaikista parasta. Meillä puutarhassa kasvaa; omenoita, karviaismarjoja, mustia-, punaisia ja valkoisia viinimarjoja ja taitaa siellä olla jokunen villi vadelmapensaskin. Mä en juurikaan noista marjoista perusta, paitsi karviaismarjoista, mutta niitä on niin hiivatin vaikea poimia. Joskus ihmisiskä kuitenkin niitä mulle antaa.


Siis toi ihmisäiskän ohjenuora tarkoittaa, että omasta puutarhasta ja sen tuotoksista saa nauttia täysin palkein. No tänään mä sitten nautin niistä oikein olan takaa. Mä olin auttamassa ihmisäiskää pyykkien ripustamisessa, kun mä näin, että ihmisiskä tuli kotiin. Mä lähdin välittömästi sitä vastaan ja samalla kun mä tervehdin ihmisiskää niin mä havaitsin, että siellä meidän puutarhassa kasvanut pupu oli valmis poimittavaksi. 


Mä katsoin velvollisuudekseni ryhtyä auttamaan sadonkorjuussa ja niinpä mä juoksin kuin tuulispää pitkin meidän puutarhaa sen pupun perässä. Sillä ei ollut mitään mahkoja - mä sain sen kiinni alta aika yksikön ja kun mä pääsin sen viereen mä huusin kovaan ääneen sen korvaan "PÖÖÖ!" Se pupu kaatui niiltä jaloiltaan maahan ja jäi siihen makaamaan kyljelleen. (Tämä on siis se virallinen selitys mitä mä kerroin ihmisiskälle, mutta mun kyllä täytyy sanoa, että mun ravistus on aika vahva)


Mä en kyllä käsitä miksi ihmisiskä hätisti mut heti pois kun saapui paikalle ja vielä vähemmän ymmärrän, miksei sitä pupua säilötty pakastimeen samalla tavalla kuin puutarhan muu sato säilötään. Mä yritin kyllä pyytää siltä pupulta anteeksi nuolemalla sen korvia, mutta ihmisiskä irrotti sen viimeisenkin elämänlangan ja kaivoi sille kuopan, vaikka mä oletin sen päätyvän pataan. Näköjään kaupunkilaisihmiset on etääntyneet luonnosta jo aikalailla kun ne on noin avuttomia ...

Ken on heistä kaikkein kaun(h)ein ...

No nyt on sitten käyty katsomassa niitä riiviöitä. Yksi roikkui koko ajan - sen mitä oli hereillä - kiinni hännässä toinen näykki korvia ja kolmas muuten vaan oli ihan pentu. Ihmisiskä sanoi, että joku niistä tulee meille.


No mun puolesta niistä kuka tahansa saa tulla meille - ainakin käymään - kunhan eivät vaan häiritse mua.


Kotipuolessa oli ihan mukava käydä - olihan siellä Pepe -vaari ja Ticokin. Tico tosin katseli meitä muita ruudun takaa. Ihmiset ajatteli, että me ei Ticon kanssa telmutessa oltaisi huomattu niitä pentuja. Salla otti mut vastaan iloisesti, "Kiva Toffe kun tulit katsomaa mua ja mun pentuja!" Äippä kävi siinä mulle jotain komentelemassa, mutta se pääsi sitten Ticon kanssa sisälle, että mä pääsen tutustumaan niihin Sallan pentuihin.


Kiva reissu.

Kuka pääsee Toffe-enon luo?

Ei se Salla-sisko sitten tarkoittanutkaan sillä meille tulevalla pennulla tota ihmispentua josta aikasemmin kirjoitin, vaan kuulemma ihan jotain muuta. Toi viereinen kuva on otettu just sen jälkeen kun Salla kerto yhden pojista pääsevän asumaan Toffe-enon luo. Tossa kuvassa Roope ja Mikki vetää laumaa, kun koko pesue Sallan kanssa jäljestävät reittiä Toffe-enon luo. 

Aku

Tää juttu on kuitenkin mulle vielä niin uusi, enkä sitä ihan vielä itsekään ymmärrä, joten täytyy vähän sulatella tätä juttua. Kukaan ei nimittäin ole kysynyt multa haluanko mä tänne mun nurkkiin jotain pentua! Se mä kyllä tiedän, että mä en tänne ketään prinsessaa halua - joten kai se sitten on joko Roope, Mikki tai Aku.

Mikki

Mä en oo vielä tavannut noita pentuja, mitä nyt olen niiden hajuja ihmisiskän vaatteista haistellut. Olin mä kerran mukana katsomassa Sallaa ja pentuja, mutta mä jouduin jäämään autoon kun Salla oli vähän herkällä päällä niiden pentujen kanssa. 

Roope

No mun täytyy vähän maistella tätä juttua jonkin aikaa - ja mä kyllä sanon ihmisiskälle, että mä haluun valita kuka noista rääpäleistä tulee meille. Mun täytyy varmaan  kaukohaukkua Sallalle ja kysyä koska mä pääsen vähän haastattelemaan noita pentuja. No hittojakos tässä enempää - ei auta kuin odotella seuraavat vajaat 4 viikkoa. Mä pidän kyllä huolen, että se kakara ei niin todellakaan hypi silmille!

Uimassa kavereiden kanssa

Oltiin eilen kavereiden kanssa uimassa Merrasjärven eteläpäässä. Meitä oli aikamoinen porukka kasassa. Sinne tuli kanssa yks kultainen noutaja joka väitti, että me oltais jotain puudeleita. No se ei ainakaan osannu uida vaikka noutaja olikin.

Tossa alempana on kuvia lähinnä tietysti minusta, mutta on siellä kavereistakin. Yhden kaverin kanssa, oliskohan se ollut Sonny, meillä oli kisaa mun dummystä. En mä sitä sille muuten kesken uinnin olisi antanut, mutta se tönäs mut pois uintirytmistä.

Meille tuli pentu!

Nyt mä ymmärrän mitä se Salla-sisko tarkoitti kun se sanoi, että meille tulee pentu. No tässä me sitten ollaan sen pennun kanssa leikkimässä. Mä en kyllä sille anna mun hiirtä! Meillä on ollut tosi mukavaa yhdessä. Me leikitään ton pennun kanssa hippaa. Se yrittää saada mua ja mun hiirtä kiinni.