Joulusta vielä ...

Mähän ihan unohdin mainita, että sainhan mä toki joululahjankin. Oli erikivaa aukaista sitä pakettia. Noista kuvista vähän saa ideaa siitä miten avaaminen sujui. Sitä viimeistä kuvaa tässä ei ole, mutta sanoivat mun kelpaavan vaikka sellaiseksi turhien vakuutusmaksulappujen repijäksi sitten kun se kultainen noutaja jää eläkkeelle.

Joulu tuli ja meni ...

Hirvee kohkaus koko tapahtumasta ja siitä kuusesta mihin ei saanut koskea. Ei sinne meille siirrettyä kuusta ihan metsäksi voinut sanoa - hyvä yritys kuitenkin, mutta olisivat samalla tuoneet enemmän. Joo ja sitte jos ihan vaikka vähän yritti haistella oksia niin heti ne oli kieltämässä. Nopeastihan sitä koira ymmärsi, että kuusi täytyy jättää rauhaan - siis ainakin päivällä.


Onneksi mulla oli hyvin aikaa tutkia sitä kuusta sitten yöllä kun ihmiset oli nukkumassa. Menin kuitenkin ihan entiseen tapaan nukkumaan säädylliseen aikaan sinne ihmisiskän ja -äiskän luo. Niistä alkaa sitten vähän ajan päästä kuulua sellainen ääni, josta tietää että ne ei oo enää täysillä tässä maailmassa. Siitä on sitten hyvä hipsiä hipihiljaa koristelemaan kuusta uudelleen. Mä oon yrittänyt olla silleen varovasti ettei ne huomais mitä mä puuhaan yöllä, väittävät kuitenkin että olen levittänyt kuusen neulasia ympäri taloa. Se ei muuten ole mun vika - mitä hankkivat sellaisen kuusen josta lähtee niin hirveesti neulasia! ja mua ne ei selkeesti ajattele yhtään! On nimittäin todella ärsyttävää kun ne neulaset jää mun turkkiin kiinni. Mutta kuten jo sanoin, "Mä en oo ollu lähelläkään tota kuusta - se oli joku toinen!". Tää - "joku toinen" - on opittu meidän ihmispennuilta. 


Oltiin me joulupäivänä vähän vieraisillakin. Käytiin nääs ihmismummilla. Mä pääsin ensin vähän juoksentelemaan yhteen koirapuistoon ja sitten lopulta musta tuli hyvä kaveri ihmismummin miehen kanssa. Ihmisäiskä oli ihan ihmeissään kun mä käyttäydyin siellä niin hyvin - ihmisiskän mielestä se ei ollut mikään ihme koska mä kuulemma käyttäydyn aina hyvin. No nii käyttäydynkin!

Tekstareita ...

Mä olen vähän ihmetellyt miten toiset on saaneet läheteltyä noita tekstareita niin monen puun, kannon, liikennemerkin ja sähkötolpan juureen - kunnes nyt älysin, ettei kerralla kannata kaikkea tekstata (pissata) samaan paikkaan. 


Ja ettei toi tekstailu olisi liian helppoa, olen alkanut nostamaan koipea oikein kunnolla. Toi koiven nostaminen vaan on välillä varsin vaikeata - meinaa tasapaino mennä siinä samalla kun tekstailee. Eikä siitä huolellisesta tähtäyksestäkään ole silloin mitään hyötyä - tulee tekstattua (ruikittua) välillä kintuillekin. Ihmisiskän mieliksi tekstailen kuitenkin pihassa vielä ilta- ja aamutekstarit yhteen ja samaan paikkaan.


Olen kuullut jotain juttua, että siirtävät kohta osan metsästä sisälle. Olisiko ne todellakin ajatelleet mua noin pitkälle - oma tekstailuharjoituspaikka sisälle? Vau - on se hienoa olla koira rakastavassa perheessä.

Pikkujoulut!

Käytiin ihmisiskän ja yhden ihmispennun kanssa pikkujouluissa mun syntymäkodissa. Siellä meitä odottelikin entiseen tapaan Mikku-äiskä, Salla-täti ja Mistral , joka on niinku täti vaikka ei oo samaa lajia. No olihan siellä Remu-iskäkin, mutta se ei tykännut musta. Jostain syystä se kurmotti mua koko ajan ja alisti selkään hyppäämällä. No tultiin me sitten lopulta iskänkin kanssa ihan hyvin juttuun - ja opinhan mä siltä miten tyttöjen kanssa pitää olla ;-)


Tossa vieressä on meidän perhepotretti - mitä nyt Bubbe puuttuu kun se asuu niin kaukana siellä pohjanmaalla. Toivottavasti me nähdään sekin vielä. Äippä näyttää olevan tuolla taustalla meitä vähän valvomassa - kattelee ettei me höntyillä ihan hirveästi. Äipälle kuitenkin kunniaksi, että antoi meidän riekkua ihmeemmin puuttumatta. On sillä pitkä pinna ja mahtaa se taas olla onnellinen kun pennut palas koteihinsa.

Riekuttiin siinä kotitalon pihalla ensin aikamme ja lopulta lähdettiin kahlaamaan lumihangessa joenvarteen. Me pennut upottiin sinne lumihankeen silleen kokonaan. Tarro löysi jostain ihan käsittämättömän ihanan kepin, mutta koska se on niin itsekäs (ainakin mun mielestä) se ei lainannu sitä mulle ollenkaan. Siellä joella oli paikoin vähän kosteaa, mutta kyllä se jää ainakin meidät koirat kesti. Ihmiset kiersi yhden kosteikon lumihangessa kahlaten.

TARRO! senkin mustanaamio - anna mullekin välillä se keppi!

Niin ja kyllähän me sellainen veljellinen tappelukin saatiin aikaiseksi tuosta kepistä - on se velipoika vaan niin kovapäinen tyyppi. Mun piti sitten lopulta järkevämpänä antaa periksi ;-) No hei - toi Tarro osaa olla ihan oikeasti täydellinen jääräpää. Pitäköön keppinsä. Mä en kyllä vieläkään tajua miten se pääs multa lopulta karkuun!? Toivottavasti Tarrollakin oli yhtä hauskaa kun mulla.

Me sovittiiin että nähdään taas viimeistään keväällä - tehdään vähän uintiharjoituksia. Meillä kaikilla sisaruksilla onkin aikaslailla samanlaisia kokemuksia uimisesta ja varsinkin sitä edeltävistä kommelluksista. No ens kesänä me ollaan kaikki vesipetoja - ollaanhan me vesikoiria.

Mätshou

Ihmisiskän kanssa käytiin nyt sitten siinä mätshoussa, mätsäreissä tai mitä ikinä ne sitten olikaan. Aamulla tosin aloitettiin sunnuntaiaamujen mukaisesti koirakentältä ja mä olin taas ihan intopinkeänä enkä oikein jaksanut kiinnostua mistään. Olisinkohan lähestymässä sitä ekaa uhmaikää kun ei noi isännän puheet enää oikein aina jaksa kiinnostaa.


Siellä mätäreissä joutui odottamaan ihan kamalan kauan, mutta onneksi siellä oli paljon kavereita. Entuudestaan mä en tuntenut kuin Inezin ja Penun, mutta ne on jo aikuisia. Uusi tuttavuus mulle oli Trivi - semmonen vajaa 5kk vanha perro. Ihmisiskälle Trivi ja sen porukat olikin jo nettituttuja. Toivottavasti tavataan vielä oikein monta kertaa.


Mä käyttäydyin odotellessa mielestäni ihan hyvin ja samaa mieltä oli kyllä ihmisiskäkin. Meitä koirakoita meni sinne arvosteltavaksi aina kaksi kerrallaan. Trivin "kilpakumppania" en muista mutta mulla oli mukana sellainen kamalan iso koira - varmaan isompi kun ihmisäiskän auto. Me saatiin Trivin kanssa molemmat sellaiset puruluut jossa oli punainen nauha. Se tarkotti, että meidän piti vielä jäädä odottamaan seuraavaa arvostelua. Lopulta sitten se tuomari tuli kättelemään meidät, joka tarkoitti että voidaan lähteä kotiin.


Hauska kokemus kaikkiaan. Hirveesti koiria samassa tilassa ja koska mä olin päättänyt olla kiltisti niin ihmisiskäkin oli iloinen - se kiitti mua kovasti kun mä olin niin hyvin kontaktissa siellä kun se juoksutti mua ympäri kehää. Tammikuussa mennään sitten sinne Turkuun.


Tämmöttistä ja hyvää itsepäisyyspäivää kaikille!

Pitäisköhän kirjottaa Joulupukille ...

Täältä löytyis tassukoita koiruleille - ei tarttis aina hampailla jyrsiä kinttuja puhtaaksi

Temppuja

Ihmisiskä luki jostain että koiraa on vaikea opettaa kierähtämään - siis silleen, että liike aloitetaan istualtaan ja päädytään selän kautta kierähtäen takaisin istumaan tai makuulle. No olis kysynyt minulta onko se vaikeeta vai ei. Ja koska ei kysynyt vaan ryhtyi opettamaan, niin päätin olla sille vähän hankala.


Itse temppu - kuten me kaikki koirat tiedämme - on naurettavan helppo. Se taisi olla kolmannella kerralla kun oltiin ihmisiskän kanssa samaa mieltä miten suoritus tehdään. Ihmisiskä ihmetteli kovasti miten tämä nyt näin äkkiä opittiin. Jaa - niin miten niin ryhdyin hankalaksi jos kerran tein tempun heti? No katsokaas kun kaikki oikeat harjoitukset on tapana aloittaa suoritukset "sivulle!" käskyllä - tiedättehän te, niin minä ihan kurillani olen alkanut seuraavaksi siitä suoraan kierähtämään oli käsky mikä tahansa. Hih - ai että se on hauskaa nähdä kun ihmisiskä miettii miten tässä nyt näin kävi. Oliskohan niin, että meillä nää temppuilut saa jäädä tähän?

Lumi on kivaa!

Ensin mä vähän ihmettelin mitä tää valkonen hässäkkä on mitä maahan sataa tuolta ylhäältä, mutta se on kyllä mukavempaa kuin se vesi mitä sieltä tulee alas. Ihmisiskä sanoi, että se on lunta. No oikei kutsutaan sitä sitten lumeksi. Musta on kiva juosta pihalla ympäriinsä niin, että ympärillä pöllyää.


Täytyy kuitenkin samaan hengenvetoon mainita, että se lumi meinasi käydä aluksi vähän hermoon. Oltiin ihmisiskän ja -äiskän kanssa sillä meidän vakilenkillä metsässä ja arvatkaa mitä kävi. No se lumi tarttui mun tassuihin sellaisiksi paakuiksi. Ihmisiskä ei pimeässä saanut niistä kuvaa, mutta aina välillä pysähdyttiin putsaamaan jalkoja. Arvatkaa hei kuinka kivaa on kävellä sellaista tönkkökävelyä, kun jalat ei mahdu normaalisti liikkumaan vierekkäin. No se reissu kävi ihan hyvin sellaisesta lihaskuntotreenistä, kun koko matkan piti sellasia lisäpunnuksia jaloissa. Mä pyysin sitte joulupukilta sellasia säärystimiä lahjaksi. Saas nahdä kuunteleeko se tämmöisen koirulin toiveita.


Kohta nähdään taas siskon ja velipoikien kanssa ja tulee sinne meidän pikkujouluihin tietysti myös iskä, äiskä, mummi ja ukki ja vissiin joku serkkupoikakin - tätejä unohtamatta. Sisaruksista varmaan Bubbe ei pääse paikalle kun se asuu niin kaukana. Oikein mukavaa - odotan innolla.


Oltiin taas koulussa - viime kerta meiltä jäikin väliin kun ihmisiskän piti odottaa koko aamu sängyssä että se herätettäisiin. Musta oli vähän ärsyttävää kun se ei noussut sängystä. Kuulemma joku isänpäivä. Me oltiin silloin ekalla kerralla toisessa ryhmässä, nyt meitä ohjasi se sama kiva täti kuin pentukurssillakin - mä oon kuulemma hyvin jyvällä näistä hommista vaikka kuulemma olenkin sen tädin mielestä vielä ihan vauva. Ihmisiskällä oli muuten autossa sellaiset huopatöppöset ja hyvä niin - muuten sen tassut olis jäätynyt hangessa.

Oltiin ihmisiskän kanssa hippaa pihalla. Mitä luulette saiko se mua kiinni? No ei saanu ei, mutta kuvia kerkisi nappaamaan. Kattellaan taas mitä jatko tuo tullessaan - nyt näyttää ihan hyvältä kun hampaatkin on ihan paikallaan. Ihmisiskän kanssa mennään parin viikon päästä sinne matsäriin - no sittenhän on sekin koettu.

Koulua ja muita juttuja

Te kaikkihan jo tiedättekin, että pentukurssi on onnistuneesti läpikäyty - siitä todisteena on nyt kotona hieno diplomi ruusukkeen kera. Mä olin viime sunnuntaina sitten ekakertaa oikeassa isojen koirien koulussa. Siellä oli taas uusia luokkakavereita, mutta valitettavasti koulun jälkeen kukaan ei jäänyt riekkumaan ja tutustumaan. Se on varmaan sitten yläluokilla tämmöstä, vaikka pentuhan mä vielä olen.


Ihmisiskä nimittäin päätti ilmoittaa mut yhteen näyttelyyn ensvuoden alussa - me mennään Turkuun elvistelemään. Mä pääsen estradille pentuluokassa 7-9kk. Mulla ei ole pienintäkään käsitystä miten siellä pitää käyttäytyä, mutta ei tiedä ihmisiskäkään joten - Vapise Turku! Ihmisiskä tosin sanoi, että kysellään neuvoja ja mennään katsoon ensin jonnekin mätsäriin. Se on varmaan eri juttu kuin Mäntsälä.


Eilen käytiin ihmisiskän kanssa vähän kiertelemässä kotikylää suunnalta jos toiselta. Kotona sitten ihmisiskä huomasi mun turkin olevan ihan täynnä jotain siemeniä. Siinä sitä sitten olkkarissa ihmisiskä ja -äiskä nyppi mua aikansa. Ja hyvä, että nyppi, koska ne siemenet oli tosi ärsyttäviä enkä mä niitä itse saanut oikein irrotettua. Helppohan se on sormilla niitä nyppiä - olis yrittäneet hampaillaan.


Ainiijoo - ihmisiskä oli vähän ihmeissään siellä koulussa. Se ei tienny, että mukana olisi pitänyt olla tupperipurkki. Nyt se on ihan liekeissä - se sano ihmisäiskälle että koulussa opetetaan Toffelle geokätköjen etsimistä - nyt on sitte ihan satavarma että me mennään sinne kouluun jatkossakin. No joo onhan mä ollu ihmisiskän kanssa metsässä mukana "etsimässä" niitä geokätköpurkkeja ennenkin ja olenhan mä ne haistanut jo pitkältä, mutta onhan se kumma jos mun pitää rueta sille niitä purkkeja merkkailemaan. Jos mä en saa puuhailla siellä metsässä omiani, niin mä kyllä "merkkaan" ne purkit ihan samalla tavalla kuten mulle on kerrottu Väinön tehneen. Väinö oli tän mun ihmisperheen koiralapsi ennen mua. Se Väinö oli nimittäin kerran sellaisessa geokätköilykoirakoulussa - ja sitä ei kuulemma se puuha huvittanut yhtään. Kerran se sitten yllätti etsimällä yhden purkin ja samalla se sitten "merkkas" sen - että mua nauratti kun mulle kerrottiin sen tempusta. Se Väinö tais olla aika sankari - olis ollu kiva tavata se.

Hampaita ...

Nyt näyttäisi noiden mun hampaiden kanssa vähän paremmalta, ne alkaa olla suunnilleen oikeilla kohdillaan. Tarrokin tuossa kirjoitteli, että kotioikomishoito on auttanut silläkin suunnalla. Oikein hyvä juttu, se kitalakeen porautunut alakulmuri ei nimittäin ole yhtään kiva juttu.

Alakulmurit

Käytiin ihmisiskän kanssa lääkärissä näyttämässä näitä mun alakulmureita. Ja arvatkaa mitä! Se lääkäri oli mun luokkakaverin ihmisäiskä - vähänkö hei hienoo. Ja miten se sitten meni? Mä kyllä annan mun ihmisiskän katsoo mun hampaita ihan nätisti, mutta en mä tykkää kun toiset työntää sormensa mun suuhun. No siinä ne sitten ihmisiskän kanssa väänsi mun suuta auki. Lopputulemana oli, että oikomishoidoksihan se menee - nyt ne sitten tunkee sormensa mun suuhun useasti päivässä ja vänkää niitä kulmureita kohdilleen. Saas nähdä miten käy. Samaa vaivaa on niillä mun sisaruksillakin.

Vilskettä ja vipinää

Koulu alkaa olla loppusuoralla - vielä yks kerta jäljellä. Me saadaan kai joku todistus. Viimeks oli taas vähempi kuin edellisellä kerralla. Nyt kaksi ryhmää yhdistettiin ja koulu tais loppua vähä ennen aikojaan, kun ihmiset ei nähny enää pimeässä. Tehtii normisettii mut kukaan ei jäänyt leikkiin - tylsää.


Perjantaina ihmisiskä vei mut työpaikallensa - siellä oli kivaa. Siellä oli sellasia ihmistätejä jotka piti mua hyvänä. Kerran ihmisiskä pelkäs kadottaneensa mut, mutta mä olinkin jo toisten tätien luona. Ne tädit oli niin kilttejä että ne aukas mulle oven ja sit pääsin taas silitettäväksi. Toivottavasti pääsen vielä toisenkin kerran.


Huomenna mennään kuulemma lääkäriin - lähinnä kysymään mitä näille mun alakulmureille pitäisi tehdä - kirjoitellaan siitä sitten.

Kuudes koulupäivä

Ihmisiskä alkaa jo hiljallen vähä kehittyyn. Nyt me päästii jo hienosti pujotteleen muita koiria ilman, että mulle tuli halu kattella muualle kuin ihmisiskän silmiin. Vähänkö upeeta.


Me harjoteltiin maahan menoa, se sujuu kyllä tosi hyvin - en tosin hirveän kauaa jaksa siinä maata toljottaa.


Mua vaan ihmetyttää missä ne loput koirat oikeen on. Luokkatovereita jää tulematta - nytkin oli taas yksi jättänyt leikin kesken, no ne ei varmaan oo jaksanu isäntäänsä tai emäntäänsä. Tai sitte nää pimenevät illat ja koirankelit on vaikuttanu.


Joo ja lopuksi me sitten taas leikittiin muitten kanssa - Bella Bellissimo vaan ei tullu - höh. No piti sitten taas niitten sussareitten kanssa riekkua.

ne alakulmurit - ne alakulmurit!

Hitsi - vinksallaanhan ne on ne rautaalakulmuritkin - vaikka muuten ovatkin vakuuttavan komeat. Näyttäis siis siltä, että lekurikäynti odottaa ... Ihmisiskä yrittää saada mua nappaamaan pallon suuhuni jotta pääsis vetämään kulmureita hieman ulommas, mutta kun se kitalaki on kipee...

Vähäks sokee

Vähäks sokee - nimittäin ihmisiskä. Oltiin eilen tekemässä lähimetsään sellasta geokätköilyjuttua. Ihmisiskä ripusteli sellasia heijastavia nastoja puihin - jokasen uuden nastan jälkeen mentiin aina edelliselle pisteelle ja tuikittiin lampulla missä se juuri laitettu uusi nasta oikein on. Tätä tämmöstä ees-taas meininkiä kesti niin kauan et mä jo hermostuin - kun ihmisiskä ei sitte välillä edellisellä pisteellä lampullakaan tuikkimalla löytänyt juuri laittamaansa heijastinta sieltä seuraavalta pisteeltä - varsinainen pahvi! Tässä vaiheessa meikä ajatteli, ettei tästä mitään tuu jos en rupee auttaan. No aina kun rupes vaikuttaan siltä, että ihmisiskä on taas hukannu sen just laittamansa nastan - meikä meni sinne seuraavalle pisteelle istumaa ja odottaan - ja koska mulla on sellanen heijastinliivi, niin ihmisiskäkin sai sitten paikallistettua meikäläisen mukana sen juuri laittamansa nastan. Kätevää - kyllä meistä koirista on moneksi. Lopuks mentiin sitten ihmisiskän kanssa koko reitti läpi - eikä se olisi sitä reittiä saanu mentyä ellei olisi seurannu mua - jep.

Viides koulupäivä

Mun pravuuriaine on koulussa ollut aina luoksetulo, joten en ymmärrä miksi sain siitä eilen hylätyn (4). Mä en kyllä sanoisi, että suoritukseni olisi ollut ihan hylkäyksen arvoinen. Mä en vaan voinut itselleni mitään. Mut oli ruokittu just ennen koulua, joten ihmisiskän kädessä ollut kämänen juustontynkä ei juuri silloin tuntunut tavoiteltavan arvoiselta palkinnolta - joten jatkoin täyttä matkaa eteenpäin, koska siellä edempänä oli jotain tosi mielenkiintoisia hajuja. Ja sitä paitsi, mä menin kuitenkin loppujen lopuksi ihmisiskän eteen istumaan. Mun olo oli just silloin kuin lottovoittajalla - olin päässyt haistelemaan tolla "omallalomalla" kivoja hajuja ja ihmisiskän luokse palatessani sain vielä sen juustonkin. No me jouduttiin sitten kertaamaan ja päästiin läpi, kun ei mun sitten uusinnassa enää tehnyt mieli käydä niillä hajuilla vaan menin suoraan sinne minne pitkin.


Mulla oli koulussa nyt paljon hauskempaa kuin aikaisemmin. Ihmisiskä tuli töistä kotiin vähän normaalia aikaisemmin ja me mentiin ensin siellä koulun lähistöllä lenkille. Niin ja puhumattakaan siitä, että mulla ei ollut nyt niin kamala nälkä kun ihmispennut antoivat mulle ruokaa ennen koulua. Miksei ihmisiskä ole tajunnut, että tyhjällä mahalla ei koulunkäynti suju kun ajatus ei juokse?


Lopuksi riekuttiin taas Bellan kanssa - niin ja tietysti vähän muidenkin kanssa. Se Bella on ihan bellissimo ku me ollaan molemmat 5kk nuoria. Ihmisiskä vaan sanoo, ettei Bella ole mua varten kun on erirotuinen - hirveetä rotusyrjintää sanon minä!

Hilla

Hilla tuli eilen leikkimään mun kanssa meidän pihalle - siinä me juostiin edestakaisin. Se on tosi kiva tyyppi vaikka onkin likka. Hilla on sellainen vähän yli 1v Nova Scotia tytsy ja mikä kaikkein mukavinta - me ollaan aikalailla samaa kokoa. Siis ainakin vielä, mutta mä kyllä tästä vielä kasvan. Mä oon nyt sellaisen 12,5 kiloo. rockrock!

nuorempi hortonomi

Jouduin eilen tosi kiusalliseen tilanteeseen kotipihalla. Oli ihan pakko mennä neuvomaan ihmisäiskää ja yhtä meidän ihmispennuista miten kanervia istutetaan - ja sain huutia. On niin mahdottoman vaikeaa olla paras ja oikeassa.


Kun eivät mua uskoneet, niin piti sitten suorittaa vähän jälkikäteisistutustyötä kun olivat mennet sisälle. On itsestään selvää, että erikat ja Ccllunat eivät sovi samaan ruukkuun. Mun mielestä erikat tulee parhaiten esille sellaisessa vapaamuotoisessa installaatiossa - ja ne jotka väittää, ettei ne muka juurru nurtsille yksitellen aseteltuna ja pureskeltuna - ovat varsinaisia pahanilmanlintuja. Sellaiset ei halua nähdä asioiden oikeaa laitaa tai ovat liian sokeita ja vastaanottokyvyttömiä uusille ideoille. Ei tää fengsui oo niin vaikeeta ymmärtää kun miltä se aluksi vaikuttaa - asioille pitää antaa tilaa että energiat virtaa pihassa oikeinpäin.


Ne Callunat vasta vihoviimeisiä onkin - miksi niitä pitää värjätä? Onneksi ne callunat oli tosi helppo siirtää aidatun pihan toiselle puolelle. Se, miten sen tein - jääköön kuitenkin salaisuudeksi - mutta sieltä toiselta puolelta ne ihmiset ne callunat sitten löysivät.


Lopputuloksena oli, että sain pitää pääni (niin kuvaannolliseti kuin käytännössäkin). Meidän pihalle ei tullu callunoita ja erikatkin on siirretty koristamaan sitä aitaamatonta osaa pihasta - tää alkaa pikkuhiljaa sujumaan.

Neljäs koulupäivä

Ai miten aika meneekään nopeasti - kohta on jo viides koulupäivä, enkä ole ehtinuyt edellisestäkään kirjoittaa mitään. No neljäs kerta oli sellainen vähän erilainen - mä en tiedä olinko se mä vai tuo isäntä joka sähelsi. Niin tai näin - normaalisti me ollaan oltu siellä vanhan raviradan takakaarteessa, mutta nyt sitten jostain syystä meidät kaikki 60 koiraa emäntineen ja isäntineen sullottiin vieressä olevalle koirakentälle.


Arvaahan sitä - ei siitä tullut juuri mitään. Uusia kavereita joka puolella ja kaikille olisi pitänyt vastata. Opettaja kehui meitä kaikesta huolimatta - varmaankin vaan hälventääkseen tuon ihmisiskän alakuloa. Ehkä meistä tulee joskus ihan oikea koirakko. Mä ainakin yritän kaikkeni - jos vain juustoa riittää. Osa mun luokkakavereista on jo lopettanut ja sitä mä en kyllä ymmärrä.


Entisiä juttuja kerrattiin ja "maahan" komentoa harjoiteltiin - niin ja lopuksi sitten taas leikittiin kavereiden kanssa - se on kyllä ihan kaikista hauskinta. Mä olen rohkaistunut aikalailla ja nyt mä kävin vähän haastamassa yhtä dopperia ja paria sakemannia. Siinä sivussa piti vähän yhtä bellaa käydä nyl- siis alistamassa. Ihmisiskä ei siitä jostain syystä tykännyt ja komensi mut aina pois. En mä kyllä näistä jutuista vielä juuri oikeesti tiedä - mutta oon ihan varppi et se misu tykkäs siitä kuitenkin. Olenhan mä tämmöinen komea ja tulinen viiskuukautinen espanjalainen hurmuri- vaikka koulun nuorin olenkin.


Niin joo ja musta tulee setä. Tai ainakin isovelipuoli, kun iskä saa sen uuden nartun kanssa pikkuisia. Wau!.

Bye bye maitokulmurit

Ihan vain pikku päivityksenä - kaikki maitokulmurit on nyt irti. Oikeita odotellaan alaskin ja jännätään onko ne vinksallaan.

Syyskuun vesikoiratapaaminen

Eilen käytiin ihmisiskän ja yhden meidän ihmispennun kanssa vesikoiratapaamisessa ihan tässä kotinurkilla. Paikalla oli ainakin naapurin Feno ja sitten oli Inez, Iiris, Wilma, Coco, Pepsi, Rico, Piku, ja Penu. Ainoastaa Iiris on mun ikäinen - sillee suunnilleen - kun se on 2kk mua vanhempi.


Tossa viereisessä kuvassa siinä on Iiris ihan etualalla. Mä en tietenkään ole siinä kuvassa, koska mulla oli kamera. Iiris oli oikeastaan ainoa joka tykkäsi mun kanssani juosta ympäriinsä kunnolla - kyllä mulla oli hauskaa - toivottavasti Iirikselläkin. Me tehtiin sellainen parin tunnin lenkki siinä ihan lähistöllä - no suurinosahan siinä meni sellaiseen hauskaan riekkumiseen.


Iiris kertoi menevänsä johonkin näyttelyyn kuukauden päästä. Mäkin olisin kuulemma jo päässyt, mutta kuulemma ihmisiskällä on silloin samana päivänä jotain muuta tekemistä. Mikähän se sellainen näyttely on?


Ja arvatkaa mitä! Mun suosikkireitillä on käärmeitä! (mitä ne muuten on?) Pepsin, Cocon ja Wilman ihmisäiskä kertoi, että olivat listineet eilen agilitykentällä niitä oikein urakalla. Mun ihmisiskä luuli, että käärmeet olis jo horrostamassa. No viikonloppuna olikin oikein mukava ja aurinkoinen keli, joten ihmekös tuo jos käärmeet nousee koloistaan lämmittelemään hiekkakentälle auringonpaisteeseen. Täytyy näemmä tallustaa sitten vähän huolellisemmin jatkossa ettei käy hassusti.


Fenon ihmisäiskä otti minusta muutaman kuvan ja paljon muita kuvia treffeiltämme löytyy täältä

Kolmas koulupäivä

Kolmantena koulupäivänä jatkettiin huomion kerjäämistä - tai ainakin siltä se musta vaikutti kun ihmisiskä yritti saada jakamattoman huomioni. Välillä se onnistui oikein hyvin - enkä välittänyt muista koirakoista ollenkaan, vaikka kuinka niitä pujoteltiin.


Opettaja kehui ihmisiskää vuolaasti "No nyt se alkaa sujua sinullakin - ja koirassahan ei ole koskaan vikaa ollutkaan" Että mua nauratti ja olihan se ihan totta, että tällä kertaa ihmisiskä oli paljon rauhallisempi ja siksi munkin oli hyvä olla.


Lopuksi taas leikittiin kavereiden kanssa ja nyt sain uusia kavereitakin - meillä oli muutaman sakemannin kanssa oikein mukavaa, vaikka ne ovatkin mua paljon suurempia.


Oon muuten vaihtanut ruokaa ihan samaan tyyliin kuin Tarro-velikin. Nyt syön Purinan ProPlania. Vaihto on mennyt ihan hyvin - enää en oo iltasella pahentanut ilmaakaan entiseen tyyliin ja maha on ollu ihan kunnossa - nyt tosin juuri äsken ikäväkseni huomasin olevani ihan kuralla. Tämä siis juuri ennen kuin hyppäsin tähän näppiksen eteen kirjoitteleen. Saas nähdä miten yö sujuu - no ihmisiskä sitten herää ja siivoaa jos on tarve ... Mitä sitä pentu mahalleen voi jos se on sekaisin?  

Lenkillä

Kuka löytää mut kuvasta?

Ihmisiskä sanoi, että ovat asuneet täällä Pennalassa 6 vuotta ja vasta nyt löytäneet nämä ihanat länsipennalan metsämaastot ulkoiluun. Ovat kuulemma käyneet aikaisemmin vain "eastside" Pennalassa. Minustakin on kiva mellestää metsässä, kun saan juosta vapaana.


Meidän normaali ulkoilureitti on noin tunnin pitkä. Reitti kiertelee pitkin metsiä ja metsäteitä. Ihmisiskälle ja -äidille se tarkoittaa sellaista reilua 6 kilometriä. Tällaiselle elinvoimaa täynnä olevalle pennulle kuljettu matka taas on varmaan ainakin kaksinkertainen. Ihmisiskä suunnittelee laittavansa sellaisen GPS trackerin mun pantaan kiinni - tosin ei sillä kyllä sellaista ole vielä. 


Reitti ohittaa myös sellaisen jännän paikan. Siellä on yleensä aina paljon koiria. Muut koirat paitsi yksi odottaa vuoroansa ja se yksi vapaana oleva juoksee isäntänsä tai emäntänsä kanssa ympäri kenttää sellaista ihme reittiä pitkin. Se touhu näyttää aikas mielenkiintoiselta, mutta ihmisiskä aina sanoo että mä en saisi kiinnittää niihin mitään huomiota ja yritää saada mut ohittamaan paikan vain huomoiden sen ja sen kädessä olevan juuston. Se ei ole varmaan vielä tajunnut, että ei mua silloin se kiinnosta pätkääkään eikä se kuivahtanut juustokaan mitä se kädestään mulle yrittää tarjota. Mä haluan sinne radalle! Niillä näyttää olevan siellä tosi hauskaa.

Hammaskeiju ei sitten tullutkaan

Väittäisin, että on aika epäreilua. Meidän ihmispennut neuvoivat viemään hampaan tyynyn alle - aamulla olisi sitten kuulemma hammaskeiju jättänyt jotain. No ei ollut jättänyt ei - toisaaltaan mitä mä sillä kakseurosella olisin tehnutkään. Mahtaako meille koirille hammaskeijuja ollakaan.


Tämä siis tarkoittaa sitä, että mun maitohampaat alkaa vaihtua oikeisiin hampaisiin - jii-haa! Kohta voin siis alkaa nakertamaan kaikkea oikein huolella - nyt ei ole hirveästi tehnyt mieli järsiä mitään.


Ihmisiskä odottaa kuumeisesti, että mun alakulmuritkin lähtisivät pois. Eilen se yritti niitä venkuttaa - mutta kiinni pysyi. Ticolla ja Tarrolla on kuulemma lähtenyt jo enempi hampaita. Mahtoiko hammaskeiju käydä sisaruksilla?


Ihmisiskä odottaa, että mun rauta-alakulmurit alkaisivat kasvaa. Täytyy kuulemma olla tarkkana, että ne ei porautuisi samalla tavalla kitalakeen kuin nää maitohampaat. Niitä rautakulmureita täytyy sitten pallon kanssa oikoa kohdilleen - varmaan siksi me ollaan alettu leikkiä sellaista "narupalloroikuntaa"

Toinen koulupäivä

Toinen koulupäivä on sitten onnellisesti ohi. Tällä kertaa lähinnä kerrattiin ekalla kerralla opittuja taitoja. Ihmisiskä oli jotenkin pinkeänä koko koulupäivän ja taisi se sitten tarttua muhunkin. Millään en olisi jaksanut keskittyä olennaiseen - ympärillä oli niin paljon muuta kiinnostavaa. Toivottavasti ihmisiskä on viikon päästä rauhallisempi ja toivottavasti se älyää viedä mut ennen koulua lenkille. Nyt se vaan suhasi autolla pihaan ja kaappasi meikäläisen mukaan. Mahtaako ihmisiskällä olla suorituspaineita siellä koirakentällä?


Koulun jälkeen jäätiin kavereiden kanssa hieman taas hengailemaan. Ne labbikset on niin hiivatin isoja ja kovavauhtisia, ettei tämmöinen 10,8 kiloinen perro pysy mukana. Onneksi tällä kertaa löytyi yksi kiva enempi oman kokoinen riekkumiskaveri.


Toivon, että ihmisiskä jaksaa treenata niitä juttuja mun kanssa ennen seuraavaa tuntia, etten taas ole vaarassa joutua jälkkikseen. Viime viikon 4 treenipäivää ei näytä olevan tarpeeksi ... - tai sit se ei vaan osaa.

Eka koulupäivä

No jopas jotakin - kylläpä oli uusia kavereita. Meitä oli niin paljon, että jakauduimme 7 eri luokkaan. Mun luokan ope on ihan kiva - se sano että mulla on kiva luonne. Joo ja mulle ostettiin uusi kaulapanta ennen kouluun menoa - ihmisiskä vei mut liikkeeseen sisälle ja pyysi "Yksi puolikuristava nahkahihna tähän kaulaan - kiitos." Siinä me sitten soviteltiin kaulapantoja ja sopivakin löydettiin.


Ensimmäisellä tunnilla ihmisiskälle opetettiin miten mut saa istumaan vasemmalle puolelle viereen. No - istumisenhan minä jo osaan, joten en todellakaan ymmärrä miksi se iskä ei anna mulle namia kun istun siihen sen eteen. Se mokoma sulkee nyrkkinsä ja pitää sitä ihanaa juustoa mun nokan edessä ja kieputtelee sitä mun edessä jotta teen lähestymisen oikein. No mitä minä en tekisi juuston eteen?


Seuraavaksi ihmisiskälle opetettiin miten minut saa seuraamaan sivulla. Ja taas se nami on nyrkissä ja menee koko ajan eteenpäin - hirvee vaiva saada se juustonami! Niin ja taidettiin ihmisiskälle opettaa kanssa miten meikäläisen huomion saa kiinnitettyä - no sehän me kyllä jo aikaisemminkin osattiin.


Ope halusi nähdä menekö mä ihmisiskän luo jos se sanoo "Tänne". No menenhän minä, mutta ei se ope sitä tiennyt. Laittoi mulle sellaisen tolkuttoman pitkän hihnan ja piti kiinni kun ihmisiskä lähti meikäläisestä poispäin. Vähän jo hätäännyin mihin se ihmisiskä menee, mutta sitten ope päästi irti ja minä pääsin ihmisiskän luokse namiherkulle.


Aina välillä sitten levättiin ja hassuteltiin ja vielä se ope opetti ihmisiskälle myös miten musta saa ylimääräisen valmiustilan pois rauhallisesti silittelemällä. Ai kun olikin hauskaa.


Lopulta kaikki jotka halusi jäädä riekkumaan kavereiden kanssa siirtyi vanhan raviradan kuoppaan. Mun kokoisia siellä ei tällä kertaa ollutkaan ja ne lappikset piti niin hirveää vauhtia ettei se musta niin kivaa ollut. Uusia kavereita tuli kuitenkin taas haisteltua.


Joo ja tulihan mulle tietysti sitten kotiläksyäkin, mutta tarviin kyllä ihmisiskän apua niihin. Toivottavasti sillä on aikaa, etten mä joudu laiskanlukuun.


Ensi viikolla uudestaan.

Metsälenkillä

Metsänvartija

Meillä on siinä kodin lähellä mukavia peltoja ja metsää missä tämmöinen pieni pentu voi juoksennella vapaana (luki metsästyslaissa sitten mitä tahansa - ihmisiskän huomautus). Eilen käytiin taas tekemässä sellainen kiva metsälenkki ja kyllä olikin mukavaa. Ihmisiskä halusi valokuvata ja pyysi olemaan paikallaan. No kuka nyt metsässä haluaisi olla paikallaan kun on nokka täynnä kaikenlaisia mielenkiintoisia hajuja. No - tämmöinen siitä kuvasta sitten tuli.

Käytiin äidin luona!

Käytiin ihmisiskän ja muutaman ihmispennun kanssa katsomassa äitiä, Tarroa, Toscaa, Salla - tätiä ja Mistralia - ja kyllä meillä olikin hauskaa. Ensin vähän jännitin millaista on tavata äiti ja sisarukset näin pitkän ajan jälkeen - onhan kulunut jo yli kaksi kuukautta kun lähdin tänne uuteen kotiin.

Tosca, Tarro ja minä

Ei me siinä siskon ja veikan kanssa paljoa aikailtu kun ryhdyttiin tuumasta toimeen. Tässä ensimmäisessä kuvassa annetaan siskon kanssa Tarrolle vähän kyytiä. Harmi vaan, että Tico oli joutunut jäämään kotiin sairastamaan jotain mahatautia ja harmiksi Bubbe asuu niin kaukana ettei päässyt mukaan - ehkä sitten seuraavalla kerralla. Varmaan nähdään vielä - ja sitten meitä onkin viisi yhdessä kasassa. Toivottavasti Tico voi jo paremmin.

Äiti, Salla ja Mistral väsyivät meidän puuhiin ja lähtivät jonnekkin sivummalle rauhaan, eivät kuulemma jaksa edes katsoa "sellaista riekkumista". No sinnehän menivät ihmispentujen kanssa vähän kauemmas. Hyvä niin - olisivat varmaan muuten vaan koko ajan kieltäneet - ei sitä! - ei tätä!

Ai toi on Tyttö!

Joo ja nyt mä vasta ymmärrän mitä tyttö tarkoittaa. Niiltähän puuttuu jalkojen välistä jotain oleellista. Ei mikään ihme että kuvaan on tallentunut tuommoinen ihmetysilme! No niin tai näin - ihan hyvä jätkä se Tosca kuitenkin on. Siitä oli ihan hyvin vastusta meidän riekkumisleikeissäkin. Ja kyllä se sisko jaksaa juostakin kuin pojat.


Tarron kanssa mentiin myös ympäri kartanon maita ja mantuja - siinä sai väillä ihmiset väistellä etteivät olisi kaatuneet mukaan. Välillä otettiin pieni halihetki ja vedettiin henkeä - ja taas jaksettiin tömistää tannerta! Tuossa kuvassa Tosca halailee Tarroa.

Siskon ja veikan halihetki

Voi veljet kyllä meillä oli mukavaa. Taisin nukahtaa aika välittömästi kun Jokilaaksosta lähdettiin. Mahtoivatkohan Tosca ja Tarro päästä pesulle kun kotiin kerkesivät? Minut vietiin suoraan autosta suihkuun - ja kyllä minä olinkin multainen. 


Loput kuvat löytyvät tästä linkistä "pentutapaaminen"

Ainiin - nyt selvisi miksi iskä ei päässyt paikalle - se kävi jonkun Dulcinean luona yökylässä ;-)

David Bowie

Sanoivat, että minulla on ihmiskaima - kuulemma joku David Bowie. Kysyin asiaa meidän ihmispennuilta, mutta eivät kuulemma tunne koko tyyppiä. Tiesivät vain, että jollain leidi kakalla on myös eriväriset silmät - tosin kuulemma aina sen mukaan minkä väriset piilolinssit kulloinkin on laittanut. Kaipa noi mun silmät on kuitenkin ihan ok, kun ei lääkärikään niistä mitään ihmeempää sanonut. Muuttavat kuulemma vielä väriänsä. Niin kai sitten - olihan ne aluksi ihan siniset.

No nyt pukkaa vähän harmia

Näyttää siltä, että mulla on hampaat ihan yhtä vinksallaan kuin Tarrollakin. Käytiin eilen rokotuksella, joka ei meikää hetkauttanut edellisen kerran tavoin yhtään, mutta sitten katsottiin hampaita. Lääkäritäti totesi, että alaleuka on ahdas ja että kulmurit on vinossa. Sanoi, että yleensä pennulta ei kulmureita poisteta, mutta että mä olen vähän siinä rajoilla. Päätti kuitenkin olla ehdottamatta poistoa. Sanoi kuitenkin, että maitohampaiden jälkeen pitää ryhtyä oikomishoitoon. Pitää hankkia sellainen vetopallolelu, joka mahtuu mun suuhun kulmureiden taakse ja sitten kuulemma mua pitää siitä retuuttaa. Ihmisiskän mukaan se ei ole ongelma, kun kuulemma noi oikomisjutut on sille tuttuja noiden ihmispentujen myötä.


Toinen juttu korpeaa isäntäväkeä kuulemma enemmän. Minua se ei haittaa sitten ollenkaan ja sitä paitsi haisee se isäntäväkikin välillä! Sanovat siis, että  olen alkanut paukuttelemaan huomiota herättävän pahanhajuisia paukkuja. Noh - sanotaanko niin, että onhan ne aikas mojovia - oikeastaan tosi mojovia. Sanovat myös, että mun jätökset löytäisi nenätön ihminenkin kilometrien päästä. No nyt ne on sitten huuli pyöreänä, kun eivät tiedä mikä sen aiheuttaa. Ihmisiskä epäilee possun korvia ja aikoo olla antamatta mulle niitä. Vähänkö törkeetä! - ne on nii-in hyviä.  Näyttää siis siltä, että mun ruokavalio menee tarkkailuun.

Siisteyskasvatuksesta

Voisin retostella hyvinkin sillä kuinka monta kertaa olen tarpeitani hallitsemattomasti sisälle tehnyt - niitä nimittäin ei ole kovinkaan montaa. Niin ja tietysti yksikään niistä kerroista ei ole mun syyni - ei tietenkään. Kerran tuli pisut lattialle kesken kivan leikin ja toisen kerran yksin ollessani oven eteen lattialle, kun eivät olleet älynneet mulle sinne paperia jättää. No nyt ovat älynneet ja pisut teen sinne paperille jos ei kotona ole muita. Eihän tämmöinen pieni pentu koko päivää jaksa pidättää. (yön kyllä jaksan) Kerran tein pukuhuoneeseen lattialle kaikki ihan silkkaa säikähdystäni, kun yksin jättivät ensimmäistä kertaa. Toisella kertaa isot ulko-oven viereen, kun hyvistä yrityksistäni huolimatta isäntä ei vienyt mua pyytäessäni ulos - ei siis tod! mun vika. Se, että isäntä oli hieman aikaisemmin vienyt mut aamupisulle on ihan toinen juttu - oon nimittäin keksinyt uuden jekun jolla aiheuttaa isäntäperheelle harmaita hiuksia! - Aitasivat meidän pihan tuossa kuukausi sitten. Sinne pihalle on ihan mukava pissailla, mutta enhän mä niitä isompia sinne tee - vaikka toki lääniä olisikin. Katsokaas kun aamulla tää juttu menee niiku vähän näin - Mä herään siinä kuuden maissa aika tarkalleen ja kuinka ollakaan isäntä ihan samaan aikaan. Sitten me mennään ulos pihalle - sinne aidatulle alueelle - ja sitten mä kastelen piiiitkään ruohikkoa. Ihmisiskä houkuttelee hetken tekemään ne toisetkin, mutta sitten uskoo, ettei oo hyvä hetki ja me palataan takaisin sisälle. Mokoma yrittää palata takaisin nukkumaan, mutta mä sanon, ettei se vain käy päikseen koska mun täytyy päästä asioille - niille isoille. Tänään se ihmisiskä käsitti ensimmäistä kertaa, että mä en siis todellakaan tee niitä isoja aidatulle alueelle. Eiku portista ulos ja lehteä hakemaan - ja meikä singahti pellon laitaan.


Onko se hei niin vaikeeta ymmärtää mitä mä haluan? Joo ja sitä mun vielä piti vaan kysyä sisaruksilta onko niillä samalla lailla vaikeuksia kouluttaa omaa perhettään?


Talk to the tail cause the nozzle ain't listening!

Paljonko mun pitäisi syödä?

Ihmisiskä on käynyt keskustelua siitä paljonko mun pitäisi syödä päivässä. Siinä hirmuisossa pussissa, josta mun ruoka annostellaan sanotaan, että sopiva annos mulle olisi sellainen 300g päivässä. Perhana - sehän on enemmän kuin mun paino (260g) syntyessä! - taisin olla aikamoinen rääpäle. Tosca ja Bubbe painoivat reilun 100g enemmän. Rocky, naapurin Dannyn minua 2kk vanhempi pentu painaa jo saman kuin isänsä (17kg). No anyway - joskus syön koko tuon satsin ja joskus en. Ja joskus voisin syödä masun pipiksi, kun mulle piilotetaan naksuihin jotain herkkuja - toisinaan taas edes herkut ei mua kiinnosta ja välillä oksennan kaiken lattialle ihan huvikseen - siitä niitä on sitten kivempi popsia suuhun. Niin tai näin - repikää siitä!


Kysyn vaan, että pitääkö pienen pennun nyt ryhtyä vahtimaan painoaan ja olla siitä jotenkin huolissaan? Sanovat, että pennun syömistä ei tarvitse rajoittaa, jos kylkiluut tuntuvat sormiin. No mun kylkiluut kyllä tuntuvat mun tassuihin ja isännän sormiin, jotta sikäli siis asia on kunnossa. Entä jos jään liian pieneksi? - tai kasvan liian isoksi? Tykätäänkö minusta sitten? Entä mun lonkat - pysyykö ne kunnossa jos jatkan syömistä kuten tähänkin asti (nirkosesti) Pitäiskö tässä nyt sitten ryhtyy angstaan painosta ja ulkonäostä? No ulkonäkö on jo menetetty, kun isäntä veti mut merimakkaran näköiseksi 3.2mm terällä - onneksi turkki kasvaa nopeasti takaisin. Seuraavalla kerralla kyllä laitan vielä enemmän vastaan - tai sitten toi ihmisiskä saa hankkia jonkun inhimillisemmän terän. Mähän palellun talvella!


Kai mun vähän sitten tarvii katsoa miten muut sisarukset ovat kasvaneet, kun tavataan muutaman viikon päästä. Tänään painan sellaiset 8,3 kiloa.

Mä en tykkää portugalilaisista!

Oltiin ihmisiskän kanssa vesikoiratapaamisessa naapurikaupungissa. Ensimmäinen kerta kun oli, ei tiedetty ihan tarkkaan missä treffit oli - niinpä ajeltiin metsäteitä pitkin ja poikin. Lopulta löydettiin perille ja hyvä niin, kun minua se poukkoinen ajelu oli alkanut jo kyllästyttää. 


Aluksi minua vähän hirvitti, kun oli niin paljon uusia hajuja (lue kavereita). Onneksi paikalla oli myös naapurin Feno, joka heti tulikin minua tervehtimään. Seuraavana paikalle singahti Poju, joka osoittautuikin mukavaksi kaveriksi. Poju on 10 kuukautta vanha pikmusta meikäläinen. En minä kai niitä isompia varsinaisesti pelännyt, mutta kun ne on niin kamalan isoja. Minusta oli kiva juosta niiden perässä - mutta sitten ne kääntyivät jahtaamaan vuorostaan minua. Se oli kyllä pelottavaa. Ja ihmisiskäkin vain yritti rohkaista "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!"


Siellä oli kaksi mukavaa tätiä, Coco ja Pepsi. Ne oli minulle tosi kilttejä, kunhan vain en haistellut liikaa niiden peräpäätä. Outo homma - mistä muualta sitä tietoa sitten löytäisi? Sanoivat, että ymmärrän sitten joskus. 


Parkkipaikalta lähdimme pienelle metsälenkille, minä muiden koirien joukossa siinä missä muutkin. Isommilla oli vaan niin kamala vauhti, että minä jäin niiden jalkoihin. Sellaisessa laumassa kulkeminen oli varsin huisaa - siinä sitä sitten sai ihan oikeasti juosta vapaana kavereiden kanssa.


Lopulta päädyimme sellaisen lammen rantaan ja isommat menivät uimaan. Minäkin olisin ehkä halunnut, mutten sitten kuitenkaan uskaltautunut. Pepe oli varsinainen vesipeto ja se oli kyllä tosi nopea uimari. Ehkä minäkin sitten isompana tykkään uida. Pepen lisäksi Pepsi ja Feno olivat vedessä tosi paljon.


Mutta sitten se tapahtui - ne meikäläisiä isommat koirat ottivat minut silmätikuksi. Mä luulen ,että ne oli niitä portugalilaisia. Kaiken muun hyvän lisäksi ne on ihan mahdottoman paljon suurempia kuin muut ja varsinkin minä. Omasta mielestäni minä en kyllä niitä mitenkään ärsyttänyt, mutta ne päätti porukassa höyhentää meikäläistä oikein kunnolla. Ja missä oli ihmisiskä silloin kun sitä ihan oikeasti tarvitsisi - ei lähelläkään! Toisaaltaan tuskin se olisi pystynytkään juoksemaan perässämme yhtä nopeasti kuin minä juostessani niitä muita karkuun. Lopulta ne kamalat portugalilaiset uskoivat omistajiaan ja jättivät minut rauhaan. Ihmisiskä ei vieläkään juuri noteerannut koko juttua - sanoi taas vain "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!" Luulen, että selvisin tapauksesta ilman isompia traumoja, mutta viimeistään sen näkee sitten kun olen ihmisiässä 30-kymppinen, tarvitsenko psykiatrin palveluja vai en. 


Siinä minä sitten lepäilin ihmisiskän ja Fenon kanssa suurimman järkytyksen pois. En minä enää tykännyt yhtään niistä portugalilaisista, ja jäinkin sitten maleksimaan Fenon, Pojun, Cocon ja Pepsin kanssa. Hiljalleen lähdettiin porukassa kohti autoja ja kotia. Kotona minua odottivat ne meidän ihmispennut ja vielä riitti virtaa pihaleikkeihinkin. mutta kyllä lopulta uni maittoi...


Ai niin - ihmisiskä kertoi mulle, että me mennään tapaamaan äiskää, Sallaa, siskoa ja osaa veljistä heti syyskuussa. Kuullostaa hauskalta - kiva vaihtaa kuulumisia.

No kiva hei, kuka vei mun vaatteet?

Ihmisiskä arveli silloin kesäkuussa, että minusta tulee samannäköinen kuin tässä vasemmalla olevassa kuvassa, jonka oli löytänyt netistä. Aika lähellähän tuo arveluissaan oli, mutta kuten itse sanoin, minusta tuli komeampi - kuka tahansa näkee sen oikealla olevasta kuvasta. 

Jostain kumman syystä ihmisiskä kuitenkin päätti pölliä mun vaatteet. No nyt on kertakaikkisen alaston olo ja nii-in kylmä! Ensin pitää kärvistellä koko kesä täysissä tamineissa ja sitten tuo päättää helteiden jälkeen riisua minut ilkialastomaksi 3,2 mm terällä. Onko hei järkeä? Miksei tehnyt sitä jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Sitä kysyttäessä keksii kaikennäköisiä tekosyitä; "Ei ollut trimmeriä", "Olit vielä niin pieni" jne. No olis ostanut sen trimmerin sitten aikaisemmin ja pieni olen vieläkin, enkä tykännyt toimenpiteestä kyllä yhtään.

Yksi ihmispennuista auttoi ihmisiskää toimenpiteessä. Kuvittelivat, että olisin nätisti paikallani kun työntävät namia suuhin kaksin käsin!? Mutta kun minä en todellakaan tykkää koko hommasta. Semmonen hirveä surina käy ympärillä ja karvaa lentää. No pakkohan minun oli alistua, kun kahdestaan kiinni pitivät. Ja hyvä olikin, että pitivät kiinni, kun pöydältä olisi ollut aikamoinen pudotus. Olisinhan minä siitä pöydältä silti karkuun ponkaissut.

Nuutuksen Toffee 12.8.2010

ja joitakin tunteja myöhemmin

No lopulta homma oli valmis - jotenkin minusta vaan tuntuu siltä, että olisin vanhentunut yhdessä hetkessä kymmenen vuotta. Mahtoikohan Tarrosta tuntua samalta?

Ekaluokkalainen kävelee kuin ...

Meidän ihmispennuilla alkaa koulu, mutta kouluunpa pääsen minäkin. Ihmisiskä kertoi, että mun koulu alkaa 9.9 ja koulupäiviä on yhteensä kahdeksan. Hmm... tarkoittaako tämä sitä, että joudun muiden lailla lukemaan läksyjä? Varmaan. Ihmisiskä kertoi, että opiskeltavia aineita on ainakin; palkinnon oikea-aikainen ottaminen, ohittaminen, luoksetulo (osaan kun haluan), istuminen (osaan jo), paikallaan olo (en todellakaan osaa) ja muiden koirien kanssa siivosti oleminen (toiset pelottaa). Vielä en tiedä onko se koulu kovinkin tylsää vai hirvittävän hauskaa. Se, mikä minua hirvittää on tuo yksinolo, kun ihmispennut ovat omissa kouluissaan ja niin hirvittää se ihmisiskääkin. Katsotaan miten käy - kirjoittelen koulupäivien jälkeen jos läksyiltä ehdin.

Ihmisiskä jutteli äidin ihmisäidin kanssa puhelimessa. Olisi mahdottoman mukava tavata äiti, isä, sisko ja veljet. Ja varmaan tavataankin, kun sanoivat järjestävän pentutapaamista muutaman viikon sisällä arki-iltana. Ihmisiskä kertoi minulle sitten myöhemmin, että Tarro on päässyt turkistaan ja niin kuulemma minäkin pääsen, kunhan vaan posti tuo leikkuukoneen ja terät. Jaa-a mitähän tuohonkin sanoisi - mahtaakohan tulla kylmä jos kynitään 3mm terällä? Et Tarro viitsisi kirjoittaa ja kertoa! 

Iskä kirjoitti joutuneensa pistetyksi. Eikä kuulemma mitään rokotuksia, vaan sellainen lentävä ötökkä oli ampaissut kiinni takajalkaan ja tuikannut mojovasti. Hetken oli iskä elvistellyt ja pomppinut vain kolmella tassulla eteenpäin, mutta maukas aamupala oli sitten saanut pistoksen unohtumaan. Meilläkin pörisee niitä ampiaisia ihan liiankin kanssa. Minua eivät ole vielä pistäneet, ihmissiskoa ovat. Täytyisköhän uskoa, kun ihmiset yrittää estää minua leikkimästä niiden amppareiden kanssa?

Kätevä herätyskello

Ihmisiskä ja -äiskä ovat muuten tällä viikolla jättäneet minut aamulla yksin kotiin. Ensin lähtee iskä ja kohta perään äiskä. Mitä pentu muuta voi tehdä kuin jäädä oven taakse itkemään yksinäisyyttä. Siinä kun olen aikani itkenyt kuulenkin ääniä yläkerrasta, kohta meidän ihmispennut alkavatkin valumaan alakertaan aamupalalle - ja katso - minulla on taas seuraa.

Ihmisiskä ja -äiskä sanovat minun olevan varsin kätevä herätyskello - pystyn nimittäin tekemään jotain sellaista mikä heiltä ei ole onnistunut koko kesänä.

Rokotuksia ja kaikkea

Käyttivät minua lääkärissä tuossa taannoin rokotettavana. Ihmisiskä jätti minut autoon odottamaan kun kävi ilmoittautumassa. Juu ja sitten mentiin sisälle puntarin päälle makoilemaan. Puntari näytti minun painavan 6,7 kiloa. Ihmisiskä ei oikein osannut sanoa oliko se paljon vai vähän - minähän olin aikoinaan pentueen rääpäle. Siinä odotushuoneessa sitä istuskeltiin kunnes yksi täti kyseli minua "Toffen vuoro - oliko Toffe täällä?" Häh, ettenkö muka olisi ollut? Eikö se muka haistanut minua? Ihmiset on kummia. Tarro-veli muuten varoitti tästä lääkärijutusta - se ei Tarron mukaan kuulema ollut mitään mukavaa. 


Ihmisiskä nosti minut sellaiselle pöydälle ja koska ei ollut mitään tekemistä, istuin siinä kuin tatti. Aikaisemmin minua kutsunut täti antoi minulle ihan tosi hyviä nameja ja kehui kiltiksi. Ennen kuin edes kerkesin syödä kaikki namit ihmisiskä otti minut takaisin syliin ja lähdettiin pois. Ajattelin siinä, että koska se rokotus sitten tulee? Kassalla ihmisiskä sitten sai mukaansa lapun jossa luki, että joku nelosrokotus on tuikattu meikäläisen kankkuun. Mahtoikohan ne vain huijata ihmisiskää? En minä ainakaan huomannut mitään piikkiä.


Tapasin sattumalta Iiriksen iskän Dannyn kun oltiin kävelylenkillä. Danny ja Feno olivat autolla matkalla mökille uimaan. Dannyn ja Fenon ihmisäiskä nosti auton peräloosterin auki ja ihmisiskä työnsi mun käyntikortin Dannyn ja Fenon naaman eteen ja lopulta haisteltiin toisiamme naamakkain. Mua ei pelottanut yhtään. Oli mukava kuulla, että Fenon kynsijuttu on parantunut hyvin.


On ihanaa, että kelit alkaa hieman viilentymään - jaksaa taas enemmän. Oltiin muuten yksi yö ihmisiskän kanssa teltassa, kun sisällä oli niin turkasen kuuma. Teltta oli ihan ok, vaikka koko yön kuului kaikkia mielenkiintoisia ääniä. Eritoten se fasaani, joka herätteli ihmisiskää tuon tuosta. Vielä mä sille fasaanille näytän - mitähän se tykkäisi sellaisesta tapporavistuksesta jota olen harjoitellut Iiriksen tuoman ankan kanssa?

Iiris kävi meillä

Ai kun oli mukavaa kun Iiris kävi kylässä. Iiris on sen meidän kylän Danny-boyn tytär. Dannyä en olekaan vielä tavannut, mutta eiköhän sekin aika sitten koita. Totta puhuakseni minua ensin pelotti kovasti ja taisi minulta tulla pissikin. Vähänkö nolotti - ei ne ihmiset tosin sitä siitä sateisesta maasta huomanneet- mutta Iiris sen kyllä varmasti noteerasi.

Iiris on sellainen samanlainen kuin minä - paitsi että se on tyttö. Iiriskin on syntynyt tummana ihan kuten minäkin. Nyt Iiris oli ihan sellaisen toffeen värinen. Hei - Toffeen! Heh - sehän olen minä. Tiesiköhän ihmisiskä jo etukäteen että minusta tulee isona enempi toffeen värinen?

Lopulta rohkaistuin jo vähän ja välillä yritin itsekin oikein jahdatakin Iiristä - mutta sitten se Iiris kääntyi ja alkoi jahdata minua. Se on niin paljon isompi, että alkoi taas pelottamaan ja pakenin ihmisiskän jalkoihin. Kuhan tästä kasvan niin kyllä me sitten Iiriksen kanssa leikitään kunnolla.

Iiris toi minulle tuljaisiksi pari lelua - sellaisen lankoista tehdyn puruluun ja ankan. Se ankka on ihan ykkönen.

Kiitos Iiris kun kävit!

Huvipuistossa

Pikkuihmiset olivat jo jonkin aikaa vinkuneet ihmisiskälle matkasta Särkänniemeen - niinpä sinne sitten mentiin. Automatka meni oikein mukavasti - ihmisiskällä oli sellainen puhuva laatikko, joka ohjasi meidät perille. Oli muuten perin ärsyttävää - aina kun oli saanut unenpäästä kiinni niin se sama tympeä ääni antoi ajo-ohjeita. "Tee U-käännös heti kun voit", "Ota neljäs erkanemiskaista", "Tee sitä ja tee tätä". Miksei ihmiset käytä nenäänsä kuten me?


Särkäniemessä oli paljon ihmisiä - erityisesti ihmispentuja. Kotona minua kielletään näykkimästä kun haluan jotain, mutta minkä ihmeen takia ihmiset sallivat sen sitten ihmislapsilta. Näin kamalan monta ihmispentua roikkumassa äitiensä tai isiensä vaatteissa vaatimassa milloin mitäkin. "Haluan hattaran - HALUAN!", "Haluan jäätelön - HALUAN!" Meikä jos tekisi noin niin kyllä kieltäisivät jämäkästi. Meidän ihmispennut käyttäytyivät paremmin - melkein kukaan ei vikissyt - ainakaan hirveästi.


Mitä huvipuistossa voisi syödä? Maassa on kaikenlaista kivaa, mutta jostain kumman syystä minua estetään syömästä niitä. Yhden kerran ihmisiskä ei huomannut, että joku oli jättänyt jäätelön loput penkin alle. Ai että se olikin hyvää! Lopulta kuitenkin minulle laitettiin kuppiin taas niitä kirottuja naksuja - vähänkö minua kiinnosti niitä syödä kaikki ne tuoksut siinä ympärillä. Lopulta pakotin ihmisiskän syöttämään minua kädestä.


Missäs koiran pitäsi käydä asioillaan huvipuistossa? Ihan siinä keskellä kaikkea vai? No onneksi ihmisiskä löysi minulle sitten sellaisen mukavan rauhallisen paikan ja läntin nurmikkoa - ja kyllä sitten taas kelpasi matkaa jatkaa.


Tapasin siellä muutaman koiran - tosin ihan kaukaa vain. Ihmisiskä ei vienyt minua niiden lähelle ollenkaan - paitsi sen yhden jota se ei huomannut ajoissa. Minä nimittäin pelkäsin sitä pientä valkoista - mutta taisi sekin sitten pelätä minua, kun kerran aloitti sen hirveän huutelun. Pakkohan minunkin oli huudella sitten takaisin.


Ja voi että minulla oli siellä puistossa tylsää - mitään ei saanut tehdä. Piti ainoastaan maata paikallaan ja sosiaalistua - no voi hyvää päivää! Onneksi ihmisiskän kanssa lähdettiin ennen muita tekemään vähän lenkkiä ennen kotimatkaa. Mentiin metsään kävelemään ja kuvittelin, että nyt olisi sitten keskitytty meikäläiseen. Ja vielä mitä! Ihmisiskä otti puhelimensa esiin, käynnisti geokätköilyohjelman, ja sitten etsittiin pakastusrasioita metsästä. Se oli oikeastaan kyllä aika hauskaa, nyt olen löytänyt kaksi geokätköä. En ollutkaan ihmisiskän kanssa ollut aikaisemmin "kätsäämässä". Uusia reissuja odotellessa!


Oltiin matkalla takaisin autolle, kun vastaan tuli sellainen sähisevä rouvaihminen, en tiedä mitä se yritti, mutta minun oli ihan pakko haukahtaa sille pari kertaa rumasti. Ihmisiskä jatkoi tyynesti matkaa autolle, vaikka se sähinä minulle takaisin huutikin "Tommoset räksyt minä heitän järveen, jos vielä lähelle tulee" Jos en olisi ollut hihnassa, niin olisin kyllä haukkunut tuollaiset sitruunat itse järveen. Ja sitä paitsi mä osaan uida.

Meikä kävi uimassa.

Meikä kävi uimassa - oli muuten aika siistiä. Tässä ensimmäisessä kuvassa vielä mietiskelen ja tuumin viitsisikö sinne hypätä. Hyppäsin sinne veteen sitten niin yllättäin, ettei ihmisiskä ehtinyt ottaa siitä edes kuvaa. Se oli ihan sellainen puhdas "pää edellä veteen ja sukelluksiin" -tyyppinen juttu - ilman mitään kierteitä tai muita sellaisia juttuja. Tämä laiturilta veteen hyppääminen ei ole minulle mikään tuntematon juttu, juhannuksena nimittäin äiskä ja Mistral heittivät minut veteen viilenemään. No sinne sitten hyppäsin ja pyysin ihmisiskää nostamaan minut laiturille, että pääsen uudestaan.

Se toinen hyppy oli peppupläts puolella kierteellä - sivusta seuranneet voisivat tosin sanoa, että peruutin veteen. Pois pääsin samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla, nyt uintimatkaa ihmisiskän luo oli tosin huomattavasti enemmän. Olis sitä päässyt vedestä rannassakin, mutta en nyt sitten sinne viitsinyt.

Tässä toisessa kuvassa olen jo hieman kuivunut. Uimahyppyjen jälkeen oli kiva käydä piehtaroimassa kivojen juttujen päällä - niin kiva että ihmisiskä laittoi minut takaisin järveen, joten kaikki ne vaivalla keräämäni ihanat lehdet, oksat, kivet ja muut männykävyt jotka sain turkkiini kiinni jäivät järveen.  Se oli semmoinen kesäpäivä

Siskokin kirjoitteli ja kertoi käyneensä oikein veneajelulla. Niin kirjoitteli Tarro -velikin ja sanoi käyneensä uimassa. No nyt olen sitten  minäkin käynyt, joten sillä on turha enää leveillä.