Leikitäänko? Joo, mut kellä on pallo?

Ihan pökerryttävää puuhaa ...

Tänä kesänä ei oo kuulemma ollut tarpeeksi pölyttäjiä liikenteessä jotta tulis marjoja. Mä vähän ihmettelen tota, sillä mun laskujen mukaan toi meidän Mastodontti on ollut oikea sarjapölyttäjä. Sillä on ollut nyt kaksi tyttökaveria ja mun täytyy sanoa, että Fasu on hoitanut hommansa oikeen pieteetillä, ihan niin että enoakin oikein pyörryttää. Enoa ei tosin pyörrytä niin paljoa kuin Fasua, joka lakosi viimeisellä hyppykeikallan maahan kaikkensa antaneena.

"Noi riiuureissut on lähes epäinhimillisiä - pelkää nakuttelua eikä naatiskelua ollenkaan", Fasu puolustautui. Kuulemma narttu ei hetkeksikään anna sen siunatun rauhaa, vaan heti tulee läpsyttelemään takapuolellaan naamaan jos ei oo välittömästi hyppäämässä selkään ja heti pitäis vielä uudestaan. "Ota nyt noista nartuista selvää - ensin tulee hammasta jos ei hyppää selkään ja seuraavan kerran sitä hammasta tulee jos yrittää hypätä selkään - vähemmästäkin pientä poikaa kummastuttaa", Fasu pyöritteli päätänsä. "Ei kai se oo mikään ihme jos alkaa maailma pyörimään silmissä jos on viikon pois kotoa, syömättä ja aina on narttu läpsimässä kuonoon ja vaatimassa hoitoa?!" Mä vaan annoin niin kaikkeni...

Nyt sattui Toffea leukaan ...

tai oikeammin anturoihin. Ihmisiskä on käynyt jo useasti rullaluistelemassa mastodontin kanssa ja nyt mäkin halusin mukaan. Mä en huomannut itse ollenkaan, eikä ihmisikäkään kuin vasta illalla kun pesi meidän tassuja. Fasulla ei ollu mitään vammaa, mutta mä olin onnistunut kuluttamaan molemmat etuanturat ihan sakkorenkaiksi. Nyt mä oon sitten tänään kulkenut sukissa etten mä nuolis niitä koko ajan. Tää taitaa tarkoittaa sitä, että mulle täytyy kai hankkia tossut, jotta mä pääsisin joskus uudestaan juoksemaan. Niin ja lisäksi, että mä oon agitauolla jonkin aikaa.

Nyt harmittaa - sekä mua että ihmisiskää. Mut mä oon ottanut kaiken ilon irti - mua halitaan ja rapsutellaan paljon enemmän kuin yleensä, eikä Fasu saa kaikkea huomiota.

Että toi ihmisiskä osaa olla tyhmä, eikä toi Fasu oo juurikaan sitä viisaampi

Oltiin nimittäin kävelemässä kaikessa rauhassa yhden koulun pihalla, kun ihan yhtäkkiä varoittamatta meitä vastaan tuli karhu! "Karhu edessä! Ihmisiskä on saatava turvaan!", oli mun ihan ensimmäinen ajatus heti sen jälkeen, kun mä olin jo sanonut sille karhulle, "et ei tulis lähemmäs tai mä tuun laittaan kuonoon!".

Ihmisiskä jäätyy ihan kokonaan ja menettää toimintakykynsä totaalisesti. Se ei saa sanaakaan suustaan eikä liikahda mihinkään. Mun oli pakko miettiä siihen sellainen nopea toimintasuunnitelma, ettei ihmisiskän viimeisenä maanpäällisenä tapahtumana olis viipaloituminen karhun sivaltaessa. Mä yritän sille sanoa, et lähtis siitä nyt sitte hiljalleen ja rauhallisesti kävelemään takaisin tulosuuntaan ja mä houkuttelisin se pedon mun perään ihan toiseen suuntaan. Mitään ei tapahdu, siinä se seisoo paikallaan kuin p..ka Junttilan tuvan katossa. Toisin kuin ihmiset, me koirat voidaan reagoida erilaisiin uhkiin hallitusti ja maltillisesti vaihtoehtoja puntaroiden, mutta nyt oli tosi kyseessä ja mun oli reagoitava nopeasti! Kun se, siis ihmisiskä, ei kerran kuuntele mua yhtään, niin mun on vedettävä se hihnalla pois tilanteesta. Mä lähden vetämään sitä raivoisasti tulosuuntaa kohtaan, mutta eihän mun voimat riitä tollasen möhköfantin liikuttamiseen. Mä yritän ja yritän, mutta kun se ei liikahda niin ei se liikahda.

Ihmisikän onneksi se karhu lähti kuitenkin karkuun mun raivoisaa haukkua ja ihmisiskä selvisi tilanteesta. Mähän olisin selvinnyt siitä joka tapauksessa - olisin nimittäin vähintään juossut sen pyörryksiin. Sitte kun ihmisiskä oli vähän saanut toimintakykyään takaisin se lähti löntystelemään takaisin kulkusuuntaan eikä se vieläkään tajunnut miten lähellä oli, että ihmispennut olis nyt isännättömiä.

Ei se Fasukaan tajunnut yhtään sen enempää. Kyllä tollasen mahdollisen tulevan isän pitäisi ymmärtää, että sen pitää ajatella jälkikasvuansa eikä kukkoilla millekään karhulle edes tosta välimatkasta mitä Fasu teki.

Kesäillan rakkaustarina vol 2.

Joo-o, mä en oo koskaan aikaisemmin saanut niin paljoa palautetta näistä mun tarinoista kuin tosta taannoisesta Fasun nakuttelu-jutusta. Se oli kuulemma niin uroksinen lähestymiskulma ... No tässä sitten sama juttu teille nartuille mieleisempänä - ehkä.

Kesäillan Rakkaustarina vol 2.

Harvoin on kahden nelijalkaisen rakkaustarinaa kirjoitettu etukäteen tähtiin kuten Foxin ja Fasun. Rakastavaiset tapasivat toisensa ensikertaa melkein vuosi sitten Lapinjärven romanttisessa ja pittoreskissä metsämiljöössä - omistajansa kun olivat ilmoittaneet nuorikon ja sulhasen Spanielien taipumuskokeeseen.

Fasulla oli jo heti aamusta perhosia vatsassa - "jotain taianomaista tässä päivässä täytyy olla - mulla on ihan sellainen tunne!" Tottahan se olikin, Foxi osui Fasun silmiin jo ennen kun auto oli ehtinyt edes pysähtyä. "Se oli rakkautta ensisilmäyksellä", huokaileva Fasu selitti mulle kotiin päästyään.

Tulevat viikot oli Fasulle hankalia - poika riutui ihan silmissä, eikä mielessä ollut mitään muuta kuin ihana Foxi. Foxi sitä ja Foxi tätä, kuultiin useasti. Viikot vierivät ja Fasun olo hieman helpotti, sillä Fasu oli varma, että vielä kerran kohdataan.

Kului kuukausi ja toinenkin, mutta Foxista ei kuulunut mitään. Ruokahalua ei oikein ollut, kun ajatuksen vei vain ihana Foxi.

Sitten se tapahtui mitä Fasu oli kaiken aikaan sanonut - "Vielä me niin tavataan!" Keväällä Foxi soitteli ja kysyi voitaisiinko tavata? Lähdettiin koko porukka tapaamaan Foxia Lahteen. Fasu tuli odottelemaan kun mä kävin kaverikoirailemassa - autossa odotti mua levoton Fasu joka odotti armaansa tapaamista.

Launeella Foxi ja Fasu hyppäsivät autoistansa toisiansa tapaamaan. "Hei rakas Fasu - mä olen niin onnellinen kun me nyt tavataan! - Mun emäntä on ollut ihan epätoivoinen, kun mä en oo tehnyt mitään kun vain piirrellyt kaiken aikaa sun kuvaasi hiekkaan ja huokaillut", virkkoi sirkeäsilmäinen Foxi-kaunokainen Fasulle. Fasu ei oikein tiennyt mitä vastata - ihan kuten tälläiset kokemattomat ja kömpelöt nuoret urokset tapaavat mennä lukkoon kun vieressä on kauan kaivattu mielitietty.

Nuoret lähtivät kävelemään puistoon eikä Fasu oikein saanut sanaa suustansa, katseli vaan ihastuneena Foxin lumoavia silmiä. Foxi oli jo hypännyt takaisin autoon kun Fasu sai arasti kysyttyä, "Aletaaks oleen?"

Kotona Fasu sitten itkeskeli koko illan, "Mä en saanut sanottua mitään järkevää koko aikaan. Ei se Foxi varmaan kuitenkaan pidä musta - ei se edes vastannut mitään mun kysymykseen - vaikka mä kyllä näin sen ihanaisen silmistä myöntävän vastauksen."

Kevät kului huokaillen ja iltaisin tuuleen haukkuessa "Tuuli tuule sinne missä muruseni on - leiki hetki hänen turkillansa - kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin - kerro, häntä odotan yhä vaan!"

Sitten tuli se päivä kun Foxi soitti. Voi sitä ilon päivää - Fasu ei malttanut rauhottua hetkeksikään vaan laukkasi ympäri taloa kuin keväällä niitylle ensi kertaa päästetty vasikka. Poika törmäili joka paikkaan ja huokaili "Aaah - Foxi - minun Foxi - tule pian rakas!"

Treffit sovittiin pikaisesti, sillä tämä rakkaustarinahan oli kirjoitettu sinne tähtiin jo paljon aikaisemmin. Fasu oli odottamassa pihassa nuorikkonsa saapumista, ja oli päättänyt käyttäytyä hyvin heti alusta saakka. Fasu oli päättänyt jättää vahtihaukkunsakin pois kun tiesi armaansa tulevan. Jalat jännityksestä täristen Fasu katseli miten Foxi hyppäsi autosta pihaan ja kohta riensi armaansa syleilyyn. "Rakas - ihana nähdä!", vaikersi umpirakastunut Foxi. Fasu ei saanut taaskaan sanaa suustaan vaan katseli lumoutuneina niitä ihania silmiä.

Kiertelivät ympäri pihaa ja kuiskuttelivat toisilleen kuinka olivat toisiansa kaivanneet ja kuinka oli ollut sydäntäsärkevän ikävä. "Rakas", huokasi Fasu ja kietoi käpälänsä rakkaansa ympärille. "Armaani", huokaili tuo Fasun sydämen vienyt ihanuus takaisin ja jatkoi "lupaathan olla hellä?" Fasu kietoi käpälänsä yhä tiukemmin rakkaansa ympärille ja kuiskutti tytön korvaan "lupaan". Tässä vaiheessa tarina siirtyy koti leppeässä kesäillassa keinuvia koivunlatvoja kohti - leppeä kesäilta hyväilee koivunlatvoja ja kuiskuttelee täyttyneestä rakkaudesta.

Loppu

Mastodontti 2v

Mastodontti 2v - kylläpä aika rientää ...

Mitähän siellä on
synttärisankarille tarjolla?

No jokohan sitä synttäriapetta
olis tulossa?

Alkaa jo pikkuhiljaa huikomaan!

Jaaha - jaaha - nyt sieltä tulee jotain ...

Otetaas selvää mitä ne sieltä kantaa...

Ai nyt en ymmärrä? Pitääkö
synttärisankarinkin odotella lupaa?

Kynttilät ja kaikkea - hamhamnam

Eiku ääntä kohden sitte!

Kylillä nartut kuiskii, että siellä yhdessä pihassa rääkätään taas viattomia luontokappaleita ...

mutta ei siellä ketään kiusattu vaan tuo meidän Fasu se siellä nakutteli tyttönsä kanssa sydämensä kyllyydestä. Nuo nartut tuntuvat olevan varsin herkkiä kommentoimaan, kävi nimittäin niin, että rakastavaisten kuumimman huuman hetkellä kaikki meidän kylän nartut ryhtyivät rotuun ja ikään katsomatta kommentoimaan ja kanssasiskoansa neuvomaan. "Älä tee sitä sitä - etkö tajua mitä siitä seuraa!?" - kiljui naapurin amerikanakita takaisin. Jokaisella kylän nartulla taisi olla asiaan jotain sanottavaa ja usemmiten viesti oli tarkoitettu tulevalle emolle. "Hetken huuma - 65 päivää paisuvan mahan kanssa - ja 8 viikkoa tisseissä roikkuvien naskalihampaiden kanssa ... olisit harkinnut kahdesti!", "Sä et nyt tiedä mitä menit tekemään!" Jokunen uroskin osallistui komentointiin ja laitto Fasulle lisää painetta; "Tarviitko kaunispoika apuja vai pitääkö tulla näyttään miten homma hoidetaan!?" 

No mut oli tietenkin suljettu sisälle useamman oven taakse, mutta eihän se tantereen töminä ja tytön sietämätön ulina jättänyt epäselväksi mitä pihalla tapahtui. Mä yritin kellarista antaa Fasulle tytön jälkihoitoon ohjeita, mutta ei se tainnut kuunnella vanhempaa konsulenttia. Mullahan ei oo näistä jutuista käytännön kokemusta, mutta osaan kyllä antaa hyviä neuvoja ja tiedän asiasta kaiken. Tässä yhteydessä mä haluan muistuttaa, että se olen ollut minä joka noi tarvittavat muuvisit olen opettanut sille ihan kädestä kiinni pitäen - vai pitäiskö sanoa - selästä kiinni pitäen.

No nyt kattellaan muutama viikko mitä tuleman pitää vai onko toi siskonpoika tuhkis. Vähän se on yrittänyt mulle pullistella ja tapahtumalla kehuskella, mutta mä oon sen laittanut tontiin kerta toisensa jälkeen - se on kuitenkin Toffe joka tällä tontilla orkesteria johtaa!   

Apinanleipäpuun katveeseen

Fasu liivijengin ehdokasjäseneksi

Toi meidän mastodontti läpäisi liivijengin ehdokastestin, jota kyllä suuresti ihmettelen, kun ainakin aikaisemmin ihmisiä kohdatessaan se on tykännyt vain tanssia lambadaa kahdella jalalla sen sijaan, että pysyttelisi koiramaisesti neljällä tassulla. No - tapahtunutta ei voi jälkikäteen kuin ihmetellä ja toivoa menestyksekästä kaverikoirauraa!

Itse kävin viime lauantaina toistaiseksi viimeistä kertaa meidän vakipaikassa, kun syksystä

aloitetaan ihmisiskän kanssa uudessa paikassa. Mä ryhdyn nimittäin vetämään omaa kaverikoiraporukkaa ihan uudessa paikassa. Se uusi paikka on sellainen jossa me ei ihmisiskän kanssa ole aikaisemmin käyty, vaikka on siellä kaverikoiria aikaisemminkin ollut. Mä oon ajatellut, että toi mastodontti saa sitten vuorotella mun kanssa aluksi, jotta mä voin tarkkailla onko siitä siihen hommaan.

Mä toivoisin, että tohon kaverikoiratoimintaan olisi tulossa paljon lisää uusia koiria, kun se on perin helppo tapa jakaa hyvää ympärillään! Eiku reippaasti mukaan!

Onko vesikoiran pakko uida? a.k.a Päijät­-Hämeen vesiäiset uimassa

Seuraava juttu on vähän tämmönen erilainen juttu, kun tää tapahtuma on ollut jo aikoja sitten. No tän mä naputtelin tota meidän Vesikoirat ry:n Vesipostia varten ja julkaistu siis nyt toukokuun numerossa.

Meidän isännät ja emännät päättivät lähteä Hyvinkään uimalaan juhlistamaan meidän alueen vesiäistreffien 5v synttäreitä. Meidän porukka on aika iso ja aktiivinen vaikkei me aina koko porukalla kokoonnutakaan. Meitä on siinä porukassa lagottoja, perroja, portugeesejä ja eksyyhän siihen porukkaan aina välillä joku ehdokasjäsenkin. Isolla porukalla kyllä nytkin mentiin, vaikkei meistä kaikki mukana olleetkaan. Tää poppoo on siis tapaillut jo hyvän aikaa ennen kun mua edes oli ja onpa tässä muutama kamu ikäväkseni ehtinyt vaihtaa maisemaakin sinne vehreämmille niityille, jossa uroksille riittää narttuja ja jossa narttujen vaivana ei oo yhtään urosta. 

Siinä samalla oli hyvä haukkua vähän kuulumisia ja miettiä oikeesti syntyjä ja syviä. Mä oon nimittäin niin monesti miettinyt sitä miksi meidän vesikoirien on pakko uida. Onko meidän pakko uida vain siksi kun me ollaan synnytty vesikoiriksi? Mua ei nimittäin olis yhtään huvittanut lähteä talvella uimaan ja Fasu taas - no se on Fasu eikä se tajuu mitään ja lähtee sinne minne muutkin. Mitä jos mä olisin syntynyt vaikka Bichon Friseksi? Olisko ihmisiskä aamulla ennen lähtöä mankunut mulle, sillä sellasella ärsyttävällä miehelle sopimattomalla äklösiirappisella väpäjävällä äänellä siinä tapauksessa ihan samoin? Toffee-e! Toffee-e! Kohta lähdetään uimaan, hei uimaan, kohta lähdetään uimaan! Onko hei kivaa - onko - hei nyt mennään uimaan! Vesikoirat on kovia uimaan - kohta sulla on tooo-si hauskaa! No ei tod oo kiva, sanon minä! Mä olisin mieluummin jäänyt kotiin - Toffe ui nääs vaan kesällä - eikä silloinkaan huvikseen.

Tässä osa meidän porukasta
tutustumisnuuskutuksessa

Reissuun oli lähtenyt mukaan Elda ja sen pentu Pihka, Feno, Hilma, Mea, Bentley, Milo, Helmi, Fii, Alli, Cria, Soni, Saga, Poju, Penu, Inez, Viva, Fasu ja mä. Joo ja oli siellä kans sellanen wannabevesikoirakin, Nessi - parson. Mä olin tässä vaiheessa jo vähän leppynyt ihmisiskälle ja niinpä mä suostuin tulla seuraamaan laidalta muiden uintia. Eldan kanssa katseltiin kun sen Pihka vauva sai sellasen pentuhöntsähepulin ihan heti aluksi - no on noi pennut aika hauskoja! Samaan aikaan oli uimassa myös Hilma ja Mea, joita mä jouduin opastamaan altaasta pois. Ne oli nimittäin möksällänsä tottuneet tikkaisiin, mut eihän siellä sellasia ollu! Rohkeesti vaan sitä ramppia ylös tytsät!

Feno - meidän porukan Grand Old Lagotto
tikkaa menemään kuin nuorena!

Fii, mun salarakkaan tyttö, ui tyttömäiseen tapaansa samalla kun veljekset Bentley ja Milo riekkuivat kuten vajaa 7kk ikäisten kollien pitääkin, Cria 2v taas näytti pojille mallia kuinka käyttäydytään - samaa jatkoi myös Soni, joka ui rauhallisesti ja arvokkaasti pitkin vedoin allasta päästä päähän - ja hyvä niin koska ryhmän juniori Alli oli samassa ryhmässä. Alli oli muuten porukan iloisin ja reippain! Siinä on muuten arvokkuus kaukana kun me Fasun kanssa ollaan uimahommissa - silloin ei uimarannalla kohta oo enää ketään muita kuin kuurot.

Edellisten tultua altaasta ylös Poju hyppäsi samoin tein pallon perään ja taisi siinä samassa imaista mukaansa Inez- rouvankin. Kuului vaan sellainen läiskähdys kun Innez pomppasi altaaseen  ja vesi nous ihan kattoon saakka. Inez on sellainen hyppyspesialisti - se ei varmaan osaa mennä veteen hyppäämättä. Mahtais se olla hauskan näköistä jos yrittäis mennä rannasta hyppäämällä veteen! No kyllähän mä oon kesällä sen kanssa käynyt uimassa ja tiedän ettei se rannasta mihinkään veteen hyppää. Oli siinä sitten Saga ja Inezin Penu rakaskin samassa ryhmässä, mutta ne vähän jäi näiden kahden aikaisemman roiskeiden taakse.

Joo no tähän saakkahan uimahallissa olikin ollut suht hiljaista - sitten oli mun, Fasun ja Vivan vuoro.  Fasu on ihan kauhee pitään meteliä, ja sillä on joku ihme pakkomielle saada aina dami multa pois ja viedä se pois rantaan. Mä olin päättänyt, että mä en sinne altaaseen Fasun hukutettavaksi mene ja aika kauan mä sainkin pidettyä päätöksestäni kiinni, mutta sitten ihmisikä piti Fasua kiinni ja heitti altaaseen mun suosikkidamin. Mä huomasin vasta ihan liian myöhään mitä mä olin tekemässä ...

Se tuli pyytämättä ja yllätyksenä kuin Jäätteenmäen faksi

Mastodontti laukkaa ...

Ihmisiskä löysi varaston kätköistä rullaluistimensa ja päätti lähteä lenkille. Mä olisin halunnut mukaan, mutta koska mä olin just palannut mun omalta reissultani, päätti ihmisiskä jättää mut rangaistukseksi kotiin. Mä olin aikaisemmin lähtenyt pihasta vähän reissuun, kun nuo puutarhassa vapaana juoksentelevat puput saivat mut sellaselle kevätmetsästystuulelle.

Tossa pätkässä ne on jo tulossa takaisin kohti kotia ja näemmä mastodonttikin on saanut purettu pahimman juoksuintonsa. Itseasiassa siinä kävi just niin kun mä ajattelinkin... Niiden vauhdinjako epäonnistui, aluksi täysiä ja sitten totaalinen romahdus. Mä vähän luulen, että lopuksi ne varmaan vaan kävelivät...

Kisanomaista harkkaa vai harkanomaista kisaa?

Pennalan teollisuusalue, Päijät-Hämeen Agilityurheililjoiden viralliset iltakisat, hiekkakenttä, viilentyvä ilta, kivat kaverit, kakkukestit (mä en saanut), pari agirataa, kontaktit ontuu - näistä on tämä juttu tehty.

Käytiin siis ihmisiskän kanssa juoksemassa pari Esa Muotkan rakentamaa rataa. Ei mitään sellaista vaikeata mistä me ei ihmisiskän kanssa selvittäisi. 

Toffe laitetaan lähtöruutuun, ohjuri (Ihmisiskä) menee kakkosesteen taakse aloitusasentoon. Hyppy - rengas - hyppy - mä olen niin elementissäni - lukitsen putken ja singahdan sisään ja sieltä ulos A-esteelle. Mun kierrokset alkaa olla ihan täpöllä. A-esteeltä ei tule kontaktivirhettä, mutta en millään malta pysähtyä 2on2off edes hetkeksikään. Näen silmäkulmasta (tais siis näkisin silmäkulmasta jos näkisin oikealla silmällä mitään), että ihmisiskää harmittaa. Putki edessä - sinne varmaan siis seuraavaksi! Kyllä - oikea valinta - Toffe on liekeissä. Nyt nupit kaakkoon ja lisää kierroksia koneeseen. Mitä nyt? Ihmisiskä on jarruttamassa putken jälkeen! MITÄ!? Aaarhg - kepit! Nelitassujarrutus viimetinkaan - kep-kep-kep-kep ja kepit menee loistavasti. Okei - täytyy myöntää, että ilman tota ihmisiskän jarrutusta mä en olis saanut itseäni taipumaan ekaan keppiväliin vaan olis mennyt pitkäksi. Kepeiltä putkeen ja putkesta keinuun. PINTA! Mitä? tähän? Kuule ihmisiskä, ei tää maailma silleen toimi, että aina kiireessä pysähdyttäis 2on2off johonkin pinnalle. Ei se vaan toimi silleen. Nyt on vaan mentävä kiiruulla eteenpäin! Onneksi ihmisiskä on jälleen kartalla ja pelastaa - kielto oli lähellä seuraavalla hypyllä, mutta ihmisiskän ohjauksella selvittiin siitä. Hyppy - hyppy - putki - hyppy - mä vedän niin täysiä kun ikinä pääsen. Kone käy kuumana ja kierrokset siellä mittarin punaisella alueella. Puomi - pituus ja maali - voiko tää olla tän helpompaa. Kiipee! no kiipeen kiipeen - ei tarvii huomauttaa - tää on nyt selvää kauraa! PINTAAA! Älä sä huuda siellä mä hoidan tän! PINTA! häh - taasko? - ei kerkee - tuuksä sieltä vai et! Vilkaisen oikealle taakse missä ihmisiskä kuuluu olevan ja ARGH? mistä toi pituus tosta nyt tohon eteen tuli - lähden hyppyyn ja huomaan, että tää linja vie suoraan esteen etummaista merkkiä päin. Kohta sattuu. Ilmassa saan kuitenkin väistettyä tolpan. Viimeinen hyppy - MAALI! SE ON TÄSSÄ! mun toinen nolla! Vilkaisen taakseni ja valmistaudun heittämään ihmisiskän kanssa "high five" - ihmisiskä on järkyttyneenä paikallaan. Sit se kysyy multa miksi mä hyppäsin ton pituuden tuolta tolppien välistä? Häh? Niinhän se pitääkin? "Joo-o", sanoo ihmisiskä, mutta ei mielellään noiden kulkusuunnassa peräkkäin olevien tolppien välistä ....

Toisesta radasta ei sitten tullut juuri mitään kerrottavaa jälkipolville, paitsi että ihmisiskä oli laittanut tavoitteekseen osata ohjata yhden vaikean kohdan - ja totta vieköön niinhän se sai sen tehtyä. Putki antoi suoraan kohti muuria, mutta kerrankin ihmisikä oli oikeassa paikassa napa oikeaan suuntaan ja mä tiesin, että piti taittaa vahvasti vasemmalle kohti keppejä! Hyvä ihmisiskä!

Kuten huomaatte, mun kommentoinnin sävy tota ihmisiskää kohtaan on muuttunut. Mä olen nimittäin kuullut sellaisesta positiivisen vahvistamisen metodista. Täytyy kuulemma kehua onnistumisista ja luoda sellasta hyvää tsemppihenkeä. Se näyttää toimivan! Ja täytyy mun vielä myöntää, että noi mun pinnat ei ollu tänään sellasta mitä mä joskus harkoissa olen tehnyt ...

Nahka- ja karvaemon kanssa metsäretkellä

Oltiin Isabellen, äipän, Sallan ja Fasun kanssa vähän eräilemässä Evolla. Oli huisin hauskaa. Mä luulen, että se eräkämpän ympäristö ei ole enää entisensä meidän vierailun jälkeen. Isabelle veti joukkoa, kun me kolmestaan Fasun kanssa kirmattiin ympäri maita ja mantuja. Talon ympäri - saunan ympäri - laiturille - veteen ja kaseikkoon - ja sitten sama uudelleen ja uudelleen. Äippä ja Salla katsoi meitä vähän paheksuvasti, mutta se on kai äitien tehtävä.

Käytiin sitten sellaisella metsälenkilläkin jossa oli mulle jos jonkinlaisia uusia hajuja. Ihmisiskä sanoi menevänsä sinne uudestaan Fasun kanssa kunhan oppii sillä pyssyllänsä osumaan johonkin. Fasun tehtävä on kuulemma sitten noutaa se saalis ihmisiskälle, kun ei se itse jaksa. Mä luulen, että ihmisiskälle olis kyllä helpompaa ja halvempaa käydä hakemassa se riista vaikka Lahden Kauppahallista ...

Me kaikki tehtiin verijälki, eikä meillä ollut mitään ongelmaa sen kanssa. Fasukin sai itseluottamusta rutkasti lisää, eikä enää viimeisen makuun jälkeen kysynyt ihmisiskältä apuja ollenkaan, vaan meni varmasti kohti kaatoa! Hyvä Fasu, kyllä sustakin vielä joskus tulee Toffe - enon kaltainen jäljittäjä! Isabell teki jälkeä vähän eri tyyliin kuin me perrot, mutta löysi tosi hienosti kaadolle ilmavainulla!

Yöksi ihmisiskä laittoi meidät häkkiin kun halusi nukkua rauhassa - se kun arveli, että me oltais vaan kiusattu Isabelleä. Mua ja ihmisiskää nukutti oikein hyvin. mutta toi meidän mastodontti ryhty heti auringonnousun jälkeen ulisemaan pissahätää tms. Ja niin me sitten jouduttiin vähän viiden jälkeen autoon loppuyöksi. Siinä autossa me sitten kuunneltiin kun joka puolelta kuului teerien soidinpuputusta. Fasu aatteli, että puputtakoon rauhassa niin on ihmisiskällä sitten syksyllä jotain ohiammuttavaa ...

Hyvä me! Hauskaa oli. Tytöille iso kiitos!

Jotkut kutsuu sitä vapuksi ...

... mutta minä kutsun sitä SYNTTÄRIPÄIVÄKSI! Näpsäkkäimmät pystyy kuvasta päättelemään montako vuotta mulla on nyt mittarissa. Kylläpä aika rientää - jne. jaada jaada - koira parhaassa iässä, ja niitä muita latteuksia. Mutta missä se mun lahja?

 Synttäripäivän kunniaksi sain ihan ikioman kakun johon ei Fasulla ollut mitään lupaa koskea. Kiltisti se odottikin kun mä sankarina aloitin ekana ton kakun tuhoamisen. Hyvää oli! 


Toi kuva on musta aika hassu - ihan kun mun pää olis jumalattoman iso! Pyytää tota ihmisiskää tekemään sitten ihan mitä tahansa niin ei tuu hyvää jälkeä. Miten ihmeessä se saikin musta otettua tollasen kuvan jossa mä näytän ihan sellaiselta auton kojelaudan päälle laitettavalta matkamuistolta joka muuten pysyy paikallaan mitä nyt sitten pää heiluu ees-taas ihan holtittomasti. On se vaikeeta.

Synttäripäivä meni muuten ihan tavallisesti - ei mitään ihmeempää edes sen suhteen, että syötyään synttärikadun toi mastodontti alkoi haisemaan niin pahalta, että meidät molemmat ajettiin olohuoneesta pois.

Onnea sisaruksillekin!

Peräkkäinjuoksua II

Toffen kisanomainen agiharkka Janakkalassa

Kuten osa varmaan muistaa on meidän oma halli poissa käytöstä joten ollaan jouduttu vähän hunningolle ja ainoat harkkamahdollisuudet ovat olleet melkeinpä kisoissa. No ei me kisoissakaan olla tänä vuonna ihmeesti käyty - nää Janakkalan kisat kun oli ensimmäiset. Ei tää varmaan niin vaikeaa oo ku miltä se vaikuttaa - radat oli taas helppoja ja me otettiin kolme hyllyä. Yksi oikein hyvä hylly ja kaksi vähän vähemmän hyvää. Musiikki kertonee myös tarinaansa ...

Hei me kirmaillaan !