Iiris kävi meillä

Ai kun oli mukavaa kun Iiris kävi kylässä. Iiris on sen meidän kylän Danny-boyn tytär. Dannyä en olekaan vielä tavannut, mutta eiköhän sekin aika sitten koita. Totta puhuakseni minua ensin pelotti kovasti ja taisi minulta tulla pissikin. Vähänkö nolotti - ei ne ihmiset tosin sitä siitä sateisesta maasta huomanneet- mutta Iiris sen kyllä varmasti noteerasi.

Iiris on sellainen samanlainen kuin minä - paitsi että se on tyttö. Iiriskin on syntynyt tummana ihan kuten minäkin. Nyt Iiris oli ihan sellaisen toffeen värinen. Hei - Toffeen! Heh - sehän olen minä. Tiesiköhän ihmisiskä jo etukäteen että minusta tulee isona enempi toffeen värinen?

Lopulta rohkaistuin jo vähän ja välillä yritin itsekin oikein jahdatakin Iiristä - mutta sitten se Iiris kääntyi ja alkoi jahdata minua. Se on niin paljon isompi, että alkoi taas pelottamaan ja pakenin ihmisiskän jalkoihin. Kuhan tästä kasvan niin kyllä me sitten Iiriksen kanssa leikitään kunnolla.

Iiris toi minulle tuljaisiksi pari lelua - sellaisen lankoista tehdyn puruluun ja ankan. Se ankka on ihan ykkönen.

Kiitos Iiris kun kävit!

Huvipuistossa

Pikkuihmiset olivat jo jonkin aikaa vinkuneet ihmisiskälle matkasta Särkänniemeen - niinpä sinne sitten mentiin. Automatka meni oikein mukavasti - ihmisiskällä oli sellainen puhuva laatikko, joka ohjasi meidät perille. Oli muuten perin ärsyttävää - aina kun oli saanut unenpäästä kiinni niin se sama tympeä ääni antoi ajo-ohjeita. "Tee U-käännös heti kun voit", "Ota neljäs erkanemiskaista", "Tee sitä ja tee tätä". Miksei ihmiset käytä nenäänsä kuten me?


Särkäniemessä oli paljon ihmisiä - erityisesti ihmispentuja. Kotona minua kielletään näykkimästä kun haluan jotain, mutta minkä ihmeen takia ihmiset sallivat sen sitten ihmislapsilta. Näin kamalan monta ihmispentua roikkumassa äitiensä tai isiensä vaatteissa vaatimassa milloin mitäkin. "Haluan hattaran - HALUAN!", "Haluan jäätelön - HALUAN!" Meikä jos tekisi noin niin kyllä kieltäisivät jämäkästi. Meidän ihmispennut käyttäytyivät paremmin - melkein kukaan ei vikissyt - ainakaan hirveästi.


Mitä huvipuistossa voisi syödä? Maassa on kaikenlaista kivaa, mutta jostain kumman syystä minua estetään syömästä niitä. Yhden kerran ihmisiskä ei huomannut, että joku oli jättänyt jäätelön loput penkin alle. Ai että se olikin hyvää! Lopulta kuitenkin minulle laitettiin kuppiin taas niitä kirottuja naksuja - vähänkö minua kiinnosti niitä syödä kaikki ne tuoksut siinä ympärillä. Lopulta pakotin ihmisiskän syöttämään minua kädestä.


Missäs koiran pitäsi käydä asioillaan huvipuistossa? Ihan siinä keskellä kaikkea vai? No onneksi ihmisiskä löysi minulle sitten sellaisen mukavan rauhallisen paikan ja läntin nurmikkoa - ja kyllä sitten taas kelpasi matkaa jatkaa.


Tapasin siellä muutaman koiran - tosin ihan kaukaa vain. Ihmisiskä ei vienyt minua niiden lähelle ollenkaan - paitsi sen yhden jota se ei huomannut ajoissa. Minä nimittäin pelkäsin sitä pientä valkoista - mutta taisi sekin sitten pelätä minua, kun kerran aloitti sen hirveän huutelun. Pakkohan minunkin oli huudella sitten takaisin.


Ja voi että minulla oli siellä puistossa tylsää - mitään ei saanut tehdä. Piti ainoastaan maata paikallaan ja sosiaalistua - no voi hyvää päivää! Onneksi ihmisiskän kanssa lähdettiin ennen muita tekemään vähän lenkkiä ennen kotimatkaa. Mentiin metsään kävelemään ja kuvittelin, että nyt olisi sitten keskitytty meikäläiseen. Ja vielä mitä! Ihmisiskä otti puhelimensa esiin, käynnisti geokätköilyohjelman, ja sitten etsittiin pakastusrasioita metsästä. Se oli oikeastaan kyllä aika hauskaa, nyt olen löytänyt kaksi geokätköä. En ollutkaan ihmisiskän kanssa ollut aikaisemmin "kätsäämässä". Uusia reissuja odotellessa!


Oltiin matkalla takaisin autolle, kun vastaan tuli sellainen sähisevä rouvaihminen, en tiedä mitä se yritti, mutta minun oli ihan pakko haukahtaa sille pari kertaa rumasti. Ihmisiskä jatkoi tyynesti matkaa autolle, vaikka se sähinä minulle takaisin huutikin "Tommoset räksyt minä heitän järveen, jos vielä lähelle tulee" Jos en olisi ollut hihnassa, niin olisin kyllä haukkunut tuollaiset sitruunat itse järveen. Ja sitä paitsi mä osaan uida.

Meikä kävi uimassa.

Meikä kävi uimassa - oli muuten aika siistiä. Tässä ensimmäisessä kuvassa vielä mietiskelen ja tuumin viitsisikö sinne hypätä. Hyppäsin sinne veteen sitten niin yllättäin, ettei ihmisiskä ehtinyt ottaa siitä edes kuvaa. Se oli ihan sellainen puhdas "pää edellä veteen ja sukelluksiin" -tyyppinen juttu - ilman mitään kierteitä tai muita sellaisia juttuja. Tämä laiturilta veteen hyppääminen ei ole minulle mikään tuntematon juttu, juhannuksena nimittäin äiskä ja Mistral heittivät minut veteen viilenemään. No sinne sitten hyppäsin ja pyysin ihmisiskää nostamaan minut laiturille, että pääsen uudestaan.

Se toinen hyppy oli peppupläts puolella kierteellä - sivusta seuranneet voisivat tosin sanoa, että peruutin veteen. Pois pääsin samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla, nyt uintimatkaa ihmisiskän luo oli tosin huomattavasti enemmän. Olis sitä päässyt vedestä rannassakin, mutta en nyt sitten sinne viitsinyt.

Tässä toisessa kuvassa olen jo hieman kuivunut. Uimahyppyjen jälkeen oli kiva käydä piehtaroimassa kivojen juttujen päällä - niin kiva että ihmisiskä laittoi minut takaisin järveen, joten kaikki ne vaivalla keräämäni ihanat lehdet, oksat, kivet ja muut männykävyt jotka sain turkkiini kiinni jäivät järveen.  Se oli semmoinen kesäpäivä

Siskokin kirjoitteli ja kertoi käyneensä oikein veneajelulla. Niin kirjoitteli Tarro -velikin ja sanoi käyneensä uimassa. No nyt olen sitten  minäkin käynyt, joten sillä on turha enää leveillä.

Kaikkea kanssa!

Pikkusen epäreilua kun minua ei oteta mukaan joka paikkaan. Tänäänkin laittoivat minut hetkeksi kellariin kun lähtivät jonnekin. Kellariin saunan pukuhuoneeseen - sinne ne minut aina laittavat. Siinä on ainoastaan se hyvä puoli, että siellä on hieman viileämpää kuin yläkerrassa tai ulkona pihalla. Ensin täällä käy varsinainen ihmisvilinä ja sitten pitäisi kuulemma osata olla siivosti yksikseen - ja kaikkea kanssa!


Luulenpa, että pääsen harjoittelemaan tätä yksinoloa vielä monta kertaa. Ihmiseni ovat nimittäin kuulemma vain jollain lomalla ja siksi kotona melkein jatkuvasti. Syksyllä kuulemma ihmislapsetkin menevät johonkin kouluun. Minäkin kuulemma pääsen sitten syksyllä kouluun. 


Ulkona pihalla tykkään olla ihmisäidin kukkapenkissä - ihan samalla tavalla kuin olen kuullut pohjanmaalla asuvan Bubbe-veljenkin tekevän.  Ihmisäidistä se on ihanaa kun piiloudun kukkiin. Odotahan kun tästä kasvan, niin alan hoitamaan sen  kanssa puutarhaa ihan kunnolla - minä hoidan sitten niiden kuoppien tekemisen.


Ulkona on ihan kamalan kuumaa - laittoivat minulle oman uima-altaankin. Käyn siellä välillä tepsuttelemassa tassut ja mahan märäksi ja lopulta jään lepäämää varjoon - ihan kuten tuossa kuvassakin. On ihan kamalan kuuma - ei ole pennulla helppo olo. Hengitänkin kuin höyryjuna.

Sain ihmisäidiltä uuden pallon, kun ne aikaisemmat ovat minulle vielä liian isoja enkä oikein saa niistä otetta. Tämän uuden pallon kanssa on mukava leikkiä, kun se juttelee takaisin. Joskus menee pitkäkin tovi kun vingutaan toisillemme.

Sanovat sen olevan punainen, vaikka mitä minä väreistä tiedän. Mukava se kuitenkin on - ja se saa välillä aikamoista kyytiä.


Vaikuttaa vaan siltä, että tämä helle saa ihmiset jotenkin lamaantumaan - eikä ne sitten jaksa heittää sitä palloa minulle. Onneksi sen pallon kanssa on kiva leikkiä ihan yksikseen - ei ihmiset ymmärrä mistä jäävät paitsi.


Joo ihan hyvin näiden uusien ihmisten kanssa menee - ne on oikeastaan ihan ok. Näin kuumalla ei juuri tee mieli syödä mitään - paitsi niitä ihmisäiskän pensaita.


Mitenhän sisko ja muut veikat jakselee?

Onpas kuuma.

Kylläpä on kuuma. Nämä ei kyllä taida olla niitä koirankelejä. Onneksi minulla on tosi pitkä kieli, niin saan vilvoitusta. Välillä vievät minut sisälle juomakupin luo - eikö olisi yksinkertaisempaa jos toisivat juomakupin suoraan luokseni?


Isäntäväki tuputtaa kolmesti päivässä ruokaa, vaikkei minun kyllä niin useasti tee mieli. Onko muuten epäkohteliasta poistua ruokapöydästä ennen kuin on tyhjentänyt kuppinsa? Teen nimittäin niin tosi usein. Sitten, kun taas tulen takaisin kun  minua huvittaa, on kuppi nostettu jonnekin pois.


Eilen meillä oli niiden lentokentältä haettujen ihmisten juhlat. Paikalle tuli valtavan paljon uusia erilaisia ihmisiä - mutta onhan noita nähty aikaisemminkin - en edes viitsinyt etsiä lahkeita haukattavaksi. Muutamalla isolla ihmisellä oli niitä meidän ihmislapsia pienenmpiä ihmislapsia mukana - niiden kanssa oli oikeastaan ihan kiva tutustua. Yksi niistä ei tosin tykännyt kun halusin leikkiä sen pallolla - onko se nyt niin tarkkaa. Eihän minulla ole vielä edes kunnolla hampaita.


Toissapäivänä isäntä otti minut syliin ja räpläsi tassujani - ja sitten se isäntä otti sellaiset isot leikkurit ja lähestyi kynsiäni. Laitoin niin tomerasti vastaan, että meillä meni tovi etutassujen leikkauksessa. Tänään kuulemma lyhennetään takatassujen kynsiä. Niinhän ne kuvittelee.


Ja arvatkaa mitä. Minä saan namin joka kerta kun istun - onko hei helpompaa tapaa saada nameja. Ne namit kyllä maistuu erehdyttävästi samanlaiselta kuin se ruokakin, mutta ovat sellaisia kuivia nappeja.


Joskus isännän kanssa käydään alapihalla pienellä kävelyllä, siellä minun ei tarvitse tehdä muuta kuin mennä hyörimään isännän jalkoihin, niin saan sellaisen toisenlaisen namin. Joskus tosin matkalla törmään johonkin uuteen mielenkiintoiseen tuoksuun ja jään sitä ihmettelemään, mutta saan sitten namin kuitenkin seuraavalla kerralla. Ja isäntä vaan hokee "Tänne, Toffe, tänne". Ihan hoopo. Siellä alapihalla minusta on tullut jo aika taitava etsijä - tai niin isäntä ainakin sanoo. Ei taida raukka tietää, että sen haju paljastaa piilopaikan - helppoa. 


Ai niin, tänään näin aidan takaa naapurin Akun. Tervehdin Akua tosi pontevasti, mutta se ei vastannut mitään. Höh. Toinen naapurini Nalle, se taas jutteli kovasti takaisin, mutta sepä onkin äänessä ihan aina.

Jalkapalloa katsomassa

Eilen oltiin isännän kanssa katsomassa jotain ees-taas säntäilyä - se näytti ihan samanlaiselta kohellukselta kuin mitä siskon ja veljien kanssa tehtiin aikoinaan. Sellaista päätöntä hyörinää.


Isäntä sanoi sen olevan jalkapalloa - vähänkö minua hei kiinnosti? - No ei siis vähääkään - paitsi, että kun kasvan isoksi annan pallolle kyytiä. Se peli oli niin tylsä, että en voinut olla nukahtamatta. Jotenkin tunsin, että isäntä ei aluksi tiennyt miten ottaisin kaikki ne ihmiset. Se ja sama - ei ne minua häirinnyt yhtään - onhan noita jo nähty.


Niistä meidän ihmispentuja pienemmistä en kyllä tykännyt. Ne oikeastaan pelotti minua ja siksi ajattelikin varmistaa, että pysyvät kauempana. Kyllä minä osaan olla jo pelottava takaisin. Isäntä kyllä vakuutti minulle, ettei niitä kannata pelätä. Jotenkin se isäntä ei alkuksi ollut kovin vakuuttava vakuutteluineen ja siksi vielä jatkoin murisemista niille säntäilijöille. Lopulta isäntä nosti minut syliinsä ja ryhtyi puuhailemaan kanssani - ja sitten unohdinkin ne oikein pienet ihmispennut.


Tänään olen jo 2kk, mutta kuulemma en saa vielä järjestää kaverisynttäreitä.