12. heinäkuuta 2010

Kaikkea kanssa!

Pikkusen epäreilua kun minua ei oteta mukaan joka paikkaan. Tänäänkin laittoivat minut hetkeksi kellariin kun lähtivät jonnekin. Kellariin saunan pukuhuoneeseen - sinne ne minut aina laittavat. Siinä on ainoastaan se hyvä puoli, että siellä on hieman viileämpää kuin yläkerrassa tai ulkona pihalla. Ensin täällä käy varsinainen ihmisvilinä ja sitten pitäisi kuulemma osata olla siivosti yksikseen - ja kaikkea kanssa!


Luulenpa, että pääsen harjoittelemaan tätä yksinoloa vielä monta kertaa. Ihmiseni ovat nimittäin kuulemma vain jollain lomalla ja siksi kotona melkein jatkuvasti. Syksyllä kuulemma ihmislapsetkin menevät johonkin kouluun. Minäkin kuulemma pääsen sitten syksyllä kouluun. 


Ulkona pihalla tykkään olla ihmisäidin kukkapenkissä - ihan samalla tavalla kuin olen kuullut pohjanmaalla asuvan Bubbe-veljenkin tekevän.  Ihmisäidistä se on ihanaa kun piiloudun kukkiin. Odotahan kun tästä kasvan, niin alan hoitamaan sen  kanssa puutarhaa ihan kunnolla - minä hoidan sitten niiden kuoppien tekemisen.


Ulkona on ihan kamalan kuumaa - laittoivat minulle oman uima-altaankin. Käyn siellä välillä tepsuttelemassa tassut ja mahan märäksi ja lopulta jään lepäämää varjoon - ihan kuten tuossa kuvassakin. On ihan kamalan kuuma - ei ole pennulla helppo olo. Hengitänkin kuin höyryjuna.


Sain ihmisäidiltä uuden pallon, kun ne aikaisemmat ovat minulle vielä liian isoja enkä oikein saa niistä otetta. Tämän uuden pallon kanssa on mukava leikkiä, kun se juttelee takaisin. Joskus menee pitkäkin tovi kun vingutaan toisillemme.


Sanovat sen olevan punainen, vaikka mitä minä väreistä tiedän. Mukava se kuitenkin on - ja se saa välillä aikamoista kyytiä.


Vaikuttaa vaan siltä, että tämä helle saa ihmiset jotenkin lamaantumaan - eikä ne sitten jaksa heittää sitä palloa minulle. Onneksi sen pallon kanssa on kiva leikkiä ihan yksikseen - ei ihmiset ymmärrä mistä jäävät paitsi.


Joo ihan hyvin näiden uusien ihmisten kanssa menee - ne on oikeastaan ihan ok. Näin kuumalla ei juuri tee mieli syödä mitään - paitsi niitä ihmisäiskän pensaita.


Mitenhän sisko ja muut veikat jakselee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!