13. elokuuta 2010

No kiva hei, kuka vei mun vaatteet?


Ihmisiskä arveli silloin kesäkuussa, että minusta tulee samannäköinen kuin tässä vasemmalla olevassa kuvassa, jonka oli löytänyt netistä. Aika lähellähän tuo arveluissaan oli, mutta kuten itse sanoin, minusta tuli komeampi - kuka tahansa näkee sen oikealla olevasta kuvasta. 

Jostain kumman syystä ihmisiskä kuitenkin päätti pölliä mun vaatteet. No nyt on kertakaikkisen alaston olo ja nii-in kylmä! Ensin pitää kärvistellä koko kesä täysissä tamineissa ja sitten tuo päättää helteiden jälkeen riisua minut ilkialastomaksi 3,2 mm terällä. Onko hei järkeä? Miksei tehnyt sitä jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Sitä kysyttäessä keksii kaikennäköisiä tekosyitä; "Ei ollut trimmeriä", "Olit vielä niin pieni" jne. No olis ostanut sen trimmerin sitten aikaisemmin ja pieni olen vieläkin, enkä tykännyt toimenpiteestä kyllä yhtään.

Yksi ihmispennuista auttoi ihmisiskää toimenpiteessä. Kuvittelivat, että olisin nätisti paikallani kun työntävät namia suuhin kaksin käsin!? Mutta kun minä en todellakaan tykkää koko hommasta. Semmonen hirveä surina käy ympärillä ja karvaa lentää. No pakkohan minun oli alistua, kun kahdestaan kiinni pitivät. Ja hyvä olikin, että pitivät kiinni, kun pöydältä olisi ollut aikamoinen pudotus. Olisinhan minä siitä pöydältä silti karkuun ponkaissut.


Nuutuksen Toffee 12.8.2010
ja joitakin tunteja myöhemmin


















No lopulta homma oli valmis - jotenkin minusta vaan tuntuu siltä, että olisin vanhentunut yhdessä hetkessä kymmenen vuotta. Mahtoikohan Tarrosta tuntua samalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!