Eka agikoulupäivä

No nyt se sitten alkoi se agikoulu. Ekana päivänä harjoiteltiin keppejä, irtaantumista, putkea ja vähän hyppyjä. Ihmisiskä harjoitteli sitä ohjaamista, enkä mä nyt oikein tiedä oppiko se tänäänkään mitään, mä yritin tehdä kaiken mitä se halus, mutta ei siitä oikein ota selvää.


Musta oli oikein kivaa tehdä noita juttuja ja välillä mä irtaannuin vähän liikaakin - eikä ihmisiskä tykännyt yhtään. No ei tykännyt muitten koirien omistajatkaan. Nyt varmaan ihmisiskä pitää mua enemmän kiinni. Mä taidan olla koulun villikko tai ainakin mulla olis haluja leikkiä niiden muiden kanssa. Ne muut on aika nätisti ...


Lopuksi mun annettiin palkinnoksi leikkiä siinä harkkapaikan läheisyydessä Iiriksen kanssa, ja se oli meistä molemmista oikein mukavaa.

Nuutuksen T-pentue eli Me.

Me kaikki, siis Äippä, Salla (isosiskopuoli), Bubbe, Tarro, Tico, Tosca ja Toffe - se oon siis mä - oltiin Lapinjärvellä sellasella metsäretkellä. Iskän ja Mumminkin piti tulla, mutta niiden ihmisäiskä ei päässy tulemaan, niin nekin jäi sitte kotiin. Siitä onkin jo kulunut pitkä aika kun viimeksi tavattiin - tai oikeastaan sitten pentulaatikon me ei ollakaan tavattu koko porukalla kun Bubbe asuu niin kaukana. No nyt se Bubbekin pääsi meidän mukaan. Oli tosi mukava nähdä Bubbeakin. Meistä kaikista on kasvanut aikamoisia koiruleita. Aika jännä oli nähdä, että me kaikki ollaan oikeastaan ihan erivärisiä - no ruskeitahan tietysti kaikki ollaan, mutta eri sävyisiä.

Käytiin poikien kanssa tervehtimässä aluksi äippää ja Sallaa. Äippä sanoi meille suht suoraan, "On hei ihan kiva nähdä, mutta mitäs jos kuitenkin leikkisitte keskenänne!". Salla oli ihan samoilla linjoilla, joten sinne jäivät sitten keskenään, kun me sisarukset vaihdettiin kuulumisia. Kaikilla oli ihan hirveesti juttuja kerrottavana ja varsinkin Toscalle. Meille meinas vähän tulla Toscasta pientä kinaa kun se on niin ihana. Mä en ymmärrä, mutta meidän poikien ihmisseuralaiset oli jatkuvasti repimässä meitä Toscasta kauemmaksi. Lopulta Tosca meni autoon turvaan.


Äipän ihmisäiskä oli järjestänyt meille hurjasti kaikkea kivaa tekemistä. Me kisattiin juoksussa, nakinsyönnissä ja tarkkaavaisuudessa - lopulta palkittiin "The Nuutuksen T-pentu" Arvaako kukaan tässä vaiheessa kenestä puhun? Äippä ja Salla oli kisassa mukana kannustamassa, mutta silleen urheilutermejä käyttääkseni - ne kilpaili virallisen kilpailun ulkopuolella - eli niitä ei otettu mukaan lopputuloksiin. (muuten ne olis voittanu)


Ekaks juostiin kilpaa veljien kanssa, Tosca juoksi Äipän ja Sallan kanssa. Mä luulen, että meidän poikien suoritus olis hylätty jos me oltais juostu Toscan kanssa - tai ehkä me ei oltais koskaan päästy maaliin.

Mä oon vähän eri mieltä mun ihmisiskän kanssa kun se väittää, että me tultiin maaliin veikkojen kanssa yhdessä ruskeassa pölypilvessä mistä ei voinut erottaa ketään voittajaksi. Musta taas ei tarttis rueta puhuun mistään maalikamerasta - oli se kuitenkin sen verran selkee juttu. Mä alotin vähän psyykkaan velipoikia jo ennen kuin asettuttiin telineisiin. Mä luulen, että se oli jo sillon, kun oli jo ihan päivänselvää kuka voittaa. Siinä me hetki odoteltiin Tarron ihmisiskää lähettämään meidät matkaan. Paikoilleen - valmiit - hep! Veikat jäi suorastaan telineisiin. Mä päästin ennen loppusuoraa ne mun rinnalle, mutta just kun ne oli mun kanssa tasassa, mä laitoin uuden vaihteen tassuihin - sellainen syö nääs koiraa - ja loppu onkin jo koiraurheiluhistoriaa! Se oli kuin sen kainalniemeläisen Elmon tapauksessa Derwangan 100m juoksussa - mulla olis ollu varaa vaikka kaatuakin. Koiraurheilun tähtihetkiin kirjattiin käsiajanotolla loppuaika 12.64.


Toisena lajina meillä oli nakkirata - se käytiin nopeuskilpailuna. Kuudelta peräkkäiseltä lautaselta piti syödä nakit ja lopuksi kirmata maaliviivan toiselle puolen. Toscalla oli tehokkaan rauhallinen, mutta järisyttävän tehokas tyyli - ja myös häikäisevän ylivoimainen voitto. Tai en mä nyt ylivoimaisuudesta tiedä, sillä mä vaan häkellyin siinä ensimmäisellä lautasella. Mä en voinut uskoa hajureseptoreitani! Se nakki oli paperilautasella! Eikö kaikki muka syö ruokaansa posliinilautasilta? Käsittämätöntä tuomaripeliä, mutta järkytyksestä toinnuttuani pakotin itseni syömään loput nakit nopeasti etovasta alustasta huolimatta. Tällä kertaa se ei kuitenkaan auttanut - Tosca sai ansaitsemansa voiton. No veikat ei pärjänneet Toscalle yhtään sen paremmin - ne jäi varmaan pureskelemaan niitä lautasten painona olleita kiviäkin.

Kolmas ja viimeinen kilpailulaji oli versiointi tuolikisasta - kyse oli siitä kuka istuu käskyn saatuaan ensimmäisenä. Ihmisikä vei multa epäjohdomukaisuudellaan helpon voiton. Tää on nähty ennenkin - se ei vaan osaa. Mun suorituksessa ei ollut mitään vikaa - taaskaan.


Mitalipallisijoitus kustakin kisasta vei mut kuitenkin kohti vääjäämätöntä lopputulosta - "The Nuutuksen T-pentu 2011" - eikä siinä ollut kenelläkään poikkipäistä sanaa sanottavanaan - paitsi ihmisiskällä, jonka mielestä mun pitäis ottaa esimerkkiä vuoden 1995 lätkämestaruusjoukkueen kapteenista Timo Jutilasta "Tää oli koko joukkueen voitto!" Hei mä kysyn vaan onko vaatimattomuus muka koskaan ketään kaunistanut? Katsokaahan kuulkaa tänään vaikka sitä Jutilaa!. Musta tää kisa oli kokonaisuudessaan sen Granlundin ilmaveivin tapanen juttu. Pentueen rääpäle pyyhki muilla metsäautotietä!

Kilpailujen jälkeen Äipän ihmisäiskä järjesti meille tosi jännää tekemistä. Mä olin jo hetken ihmetellytkin miten sen kassi tuoksuu jotenkin tutulta. No siellähän oli sellainen valkoinen juttu jonka kanssa me koko pentue kasvettiin ja jota ihmiset tapaavat kutsua kaniksi. Meillä oli nimittäin pentuna tapana leikkiä niiden kanien kanssa. Tää leikki oli luonteeltaan vähän erilainen - se kani oli nimittäin aamulla leikkinyt viimeiset leikkinsä. Yksi meidän perheen ihmislapsista ja äipän ihmisäiskä kuljetti sitä kania ympäri metsää ja meidän tehtävänä oli sitten jäljestää ja etsiä se kani sieltä metsästä mättäiden keskeltä. Mulle ne oli laittaneet ylitettäväksi pienen puronkin, mutta niin vaan se kani löytyi. Me kaikki suoriuduttiin ihan loistavasti - "Nuutuksen T!"

Kanirastin jälkeen harjoiteltiin irtaantumista tuntemattomassa ympäristössä ja paukkuherkkyyttä. Mentiin metsään, jossa ihmisiskä sanoi mulle että pitäis etsiä jotain. No mitä sieltä pitää etsiä? Täällä on niin paljon hajuja, että en mä tiedä mitä pitäisi etsiä. Lopulta mä - ihmisiskän heilutettua käsiään hervottomasti suunnasta toiseen - päätin lähteä vähän edemmäs siitä ihmisiskän jaloista, kun ei niistä käsimerkeistä ota selvää sitten yhtään. No kun mä oli sitten irtaantunut, niin Äipän emäntä laukaisi sellaisen pyssyn - ja hetken mä vähän mietin että mikä juttu toi on, mutta jatkoin kuitenkin sitä tuntemattoman kohteen etsintää. Ja kohta ihmisiskä kutsuikin mut luokseen ja harjoitus oli ohi.


Viimeinen harjoitustehtävä oli fasaanikepulan nouto - no mähä en nouda mitää. Sinne se jäi tantereelle ja ihmisiskän piti se hakea. Olikohan se Tosca joka mun lisäkseni päätti olla noutamatta sitä, mutta muut suoritti sen tosi hienosti. No jääpähän sitten edes jotain treenattavaa. Ihmisiskä sanoikin, että voitaisiin sitten elokuun 7. päivä mennä kokeileen jotain "taipparii". No sehän onnistuu jos se osaa olla johdonmukainen edes kerran - koska mustahan se ei jää kiinni - siis että jos se saa mut noutamaan sen kepulan vedestä ja antamaan se takaisin käteen. Näkis.


Haikein mielin pakkauduttiin autoihin ja suunnattiin kohti kotejamme. Me ei menty suoraan kotiin, koska ihmisiskä ei koskaan osaa mennä mihinkään suoraan. Me etsitään sellasia purkkeja metsästä, mä en nyt jaksanut innostua siitä geokätköilystä, niinpä jäin nukkumaan autoon.


Mä meen kesällä äipän hoiviin. Maitobaari on kuulemma jo suljettu, mutta muuten olen tervetullut. Ja sitten me varmaan tavataan ainakin Tarron ja Ticon kanssa elokuussa taippareissa - siis jos ihmisiskä suoriutuu. Hieno kesä tulossa.

Meikällä on synttärit!

ja tietysti kakku. Meikä on 1v ja niin on kaikki sisaruksetkin, joten onnea vaan muillekin. Mä olin vähän odotellut, että mut olis herätetty laulamalla - ihan samalla tavalla kuin ihmissisaruksetkin niiden synttäriaamuina. Ei tullu mitään laulua aamulla ei - päinvastoin mun piti käydä herättämässä ihmisiskä koska synttärisankarilla oli pakottava tarve käväistä ulkona. 

No lopulta ne ihmissisaruksetkin saivat silmänsä auki ja valuivat alakertaan - ja arvatkaa mitä! No tietysti laulamaan mulle! Ja sitten mä sain syödä kynttilän ja loputkin siitä kakusta!


Vaikka mä olin synttärisankari, niin mä jouduin odottamaan, odottamaan ja odottamaan lupaa. No tulihan se lupakin sieltä lopulta. Joku mun ihmisisaruksista tais sanoa, "Ei mun synttäreillä kuvattu kolmella kameralla" No kyllähän mä voisi kuvata niitä kanssa, mutta ei ne taida antaa mulle kameraan.

Ja kuten kaikki kiltit synttärisankarit, mä söin kakun nätisti loppuun.


Kakunsyönnin jälkeen mä odottelin ihmissisaruksia lähtemään mun kanssa mun synttärireissulle. Mä sain valita itse kohteen ja siksi me lähdettiin Saaren maatalousoppilaitoksen tekemälle ja ylläpitämälle Haukankierrokselle 5,2km.


Siellä metsässä oli oikein mukavaa juoksennella ympäriinsä. Tosin ihmisiskä otti mut hihnaan jossain luonnonsuojelualueella.

Kuitenkin!

Onkohan mulla joku melkeen yksvuotiaan syndrooma, kun mä en oikein jaksa uskoa itseeni? Kaikista odotuksistani huolimatta, mut hyväksytiin Agility-kouluun. Varmaankin se mun väläyttämäni hymy siinä hypyn aikana vakuutti tuomariston.


Anyway - taas sitä sitten mennään ja mitähän siitä sitten tuleekaan? 


Ai juu - nähdään kaikkien sisarusten kanssa ennen kesää. Nyt ei Tarron sitten tarvii leveillä agility-jutuilla yksin ... Ihmisiskä tosin kertoi mulle, että me mennään sisarusten kanssa metsään harjotteleen jotain jälkiä. Ihmisäiskän mukaan mun ei tarvitsis yhtään enää harjoitella. Osaan kuulemma tehdä jo riittävän hyvin jälkiä esim. olohuoneen ikkunaan kun töllöttelen ikkunasta milloin mihinkäkin suuntaan. Mä en oikeestaan ymmärrä mikä sitä siinä korpee, kun mä kuitenkin aina välillä nuolen ne ikkunat ihan puhtaaksi!


Ai juu II, mä huomasin just, että mun täti saa pentuja kesällä. Mistral / Mistralille pentuja. Aika jännää, mä olen muuten menossa hoitamaan niitä heinäkuussa - auts!. Toisaaltaan ehkä Mistral ei anna mun kuitenkaan hoitaa niitä pentuja ja keksii mulle jotain muuta huolehdittavaa

Pääsykokeissa

Oltiin ihmisiskän kanssa pääsykokeissa. Ne testasivat olisiko ihmisiskästä viemään mua agilityn alkeiskurssille. Ja kuten niin monta kertaa aikaisemmin, mä luulen, että ihmisiskä mokas koko jutun. Mä en voi ymmärtää miksi mut aina viedään toisten koirien seuraan ilman, että mä saan leikkiä niiden kanssa. Siellä testissä oli mukana myös Ines - enkä mä saanut leikkiä edes sen kanssa.

Ensin ne kävi juttelemassa mun kanssa vähän mitä mieltä mä oon tosta ihmisiskästä. No mä kerroin niille, että mä olen vähän kyllästynyt, kun se aina vie mut kouluihin ja koulut on ihan tyhmiä. (sen mä olen kuullut ihmissisaruksilta).

Sitten ne käski meidät pujottelurinkiin, ja tätä mä en ymmärtänyt pentukoulussakaan - toiset koirat tulee tarkoituksella härnäämään, mutta siihen ei saisi reagoida mitenkään - eihän ne ihmiset edes ymmärrä millaisia solvauksia me heitellään toisillemme. Ole siinä sitten nätisti.

Seuraavaksi ihmisiskää pyydettiin leikkimään mun kanssa - no eihän se leiki mun kanssa koskaan! Pihallakin mä yritän kovasti saada sitä leikkimään mun kanssa, mutta aina se valittaa mulle; "Jos et kuule Toffe tuo sitä ja tätä tänne mun luo ja aina vaan juokset karkuun, niin tää loppuu tähän!" Varsinainen raukkis - koskaan se ei yritä saada mua kiinni. No nyt se sitten päätti "leikkiä" mun kanssani ja ärsytti mua heiluttamalla MUN lelua mun edessä. Aina kun olin saamaisillani siitä kunnolla kiinni, niin eikö se laittanut sitä sitten selkänsä taakse! Lopulta sitten se antoi mun vähän retuuttaa sitä tipua, mutta ei se sitä mulle sitten vieläkään antanut.

Viimeiseksi testattiin sitä miten omistaja osaa houkutella koiraansa hyppäämään esteitä. Sen mä vaan sanon, että jos siitä hypystä jää kiinni meidän pääsy sinne kouluun (vaikka en mä enää kouluun haluaisi) niin on sitten kumma. Kaikki muut löntysteli esteelle ja hyppäsi silleen "lömps" just ja just riman yli. Meikäläisen suoritus oli kyllä vertaansa vailla, vaikka itse sanonkin. Reipas ponkaisu metriä ennen ... ja valtaisa hyppy. Se hyppy vei mut suorastaan liihoitellen esteen yli. Ja jos siinä olisi ollut kamera kuvaamassa, niin mä olisin sen hypyn aikana kerennyt kohentamaan turkkiani ja vetämään naamalleni suloisimman poseerauksen ikinä - ja vielä olisi ollut aikaa tehdä täydellinen alastulo. Juu ja aivan varmuuden vuoksi tehtiin se vielä toisenkin kerran. Hyppyjen jälkeen mä sain ihmisiskältä sen tipun ihan kokonaan itselleni - ja ajattelin heti varmistaa, ettei se vie sitä multa. Sivusta katsoen joku olisi voinut - ja tulkitsikin - jutun ihan väärin. Teknisesti ottaen nimittän saatoin ehkä - nippanappa - olla karkumatkalla, mutta näin niiden ihmistätien yllättyneet ilmeet ja kuulin niiden opastavan äidillisesti ihmisiskää "Sä saat sen varmaan kiinni namilla!!!" Mä huomasin, että Ihmisiskä oli suorastaan jäätynyt paikalleen ja sen ilmeestä näki "Toffe tää juttu nyt kyllä kaatu tähän!" Ensin mä ajattelin jatkaa matkaa kunnes mä saisin ihmisiskän kerrankin kunnolla "lämpiämään" mun leikkeihin ... mutta sitten mä kuulin kun se sanoi "Toffe - KII-TOS!" ja ojensi kättään. En mä ole tota koskaan aikaisemmin varsinaisesti ottanut kuuleviin korviini, mutta nyt mä näin sen epätoivon ja ajattelin armahtaa ... no olihan se siten onnellinen kun mä annoin sen mun lelun sille.


Mä vähän luulen, että mä olen liian hyvä, eikä mua siksi oteta kurssille - tai jotain sellaista ;-)

Töissä

Mä olin kolme päivää ihmisiskän mukana töissä. Mun vastuualueena oli vartionti, eli mä en saanut päästää ketään lähelle. Musta mä hoidin tehtäväni oikein mallikkaasti - kukaan ei päässyt yllättämään meitä. Ihmisiskän työkaveri kertoi saaneensa musta koirakuumeen. Mä en kyllä omasta mielestäni ole kipeä.

Illalla mentiin sellaiseen taloon jossa ihmiset käy nukkumassa, joo mä nukuinkin vain sellaista koiranunta kun katsoin tärkeämmäksi taas vartioida. Ihmisiskän piti siirtää sänky mun ja oven väliin, etten olisi vartioinut niin kovasti. Vartioin kuulemma niin tehokkaasti, ettei ihmisiskä muka saanut unta.

Palleja parannellessa ...

Jep - kuten jo ehkä aikasemmasta viestistä osasitte lukea olen viime viikot parannellut pallejani. Ihmisiskä vei mun vaatteet ja intouduin hankaamaan killuttimet hangessa verille. Ne alkoi jo olla ihan siedettävät - siis sellaiset ettei mun enää tehnyt mieli niitä nuoleskella, mutta sitten me mentiin ihmisiskän kanssa naapurin Akua tapaamaan. Mulla oli Akun kanssa oikeen mukavaa, vaikka se oli vähän vaisu. Hyvät riekkumiset saatiin kuitenkin aikaiseksi. Huono homma vaan oli, että en huomannut varoa taaskaan killuttimia - joten taas kuljetaan sitten sisällä pitsiunelmapikkareissa. Tosi miehekästä.


Olisko nyt niin, että Ihmisiskä älyää ensi keväänä leikata mun turkin pois vasta oikean kevään tultua? Syytä olis. EIkä se mun vika ole, että mut on siunattu tuollaisilla jalkaväen kranaattien kokoisilla killuttimilla, vaikka kyllähän ne muuten ihan mukavasti pysyy mukana - mitä nyt välillä meinaa hankeen jäädä.


En päässyt sitten tämän kuun vesikoiratapaamiseenkaan enkä liioin Hurttahalillle rally-tokoon. Toivottavasti pallit paranee niin, että ens lauantaina olis jo mahkut vähän harrastaa - alkaa vähän jo tulla ahtaanpaikan kammo.


Tosca systeri kirjoitti, että niillä oli ollut maanjäristys - eikä se tarkottanut mitään sellaista koiran uudelleen järjestämää kämppää. Meillä maa järisee vaan silloin kun mä saan hepulit - ja hei hepuleja on tullut nyt otettua kun olen joutunut sisäkoiraksi.