Syyskuun vesikoiratapaaminen

Eilen käytiin ihmisiskän ja yhden meidän ihmispennun kanssa vesikoiratapaamisessa ihan tässä kotinurkilla. Paikalla oli ainakin naapurin Feno ja sitten oli Inez, Iiris, Wilma, Coco, Pepsi, Rico, Piku, ja Penu. Ainoastaa Iiris on mun ikäinen - sillee suunnilleen - kun se on 2kk mua vanhempi.


Tossa viereisessä kuvassa siinä on Iiris ihan etualalla. Mä en tietenkään ole siinä kuvassa, koska mulla oli kamera. Iiris oli oikeastaan ainoa joka tykkäsi mun kanssani juosta ympäriinsä kunnolla - kyllä mulla oli hauskaa - toivottavasti Iirikselläkin. Me tehtiin sellainen parin tunnin lenkki siinä ihan lähistöllä - no suurinosahan siinä meni sellaiseen hauskaan riekkumiseen.


Iiris kertoi menevänsä johonkin näyttelyyn kuukauden päästä. Mäkin olisin kuulemma jo päässyt, mutta kuulemma ihmisiskällä on silloin samana päivänä jotain muuta tekemistä. Mikähän se sellainen näyttely on?


Ja arvatkaa mitä! Mun suosikkireitillä on käärmeitä! (mitä ne muuten on?) Pepsin, Cocon ja Wilman ihmisäiskä kertoi, että olivat listineet eilen agilitykentällä niitä oikein urakalla. Mun ihmisiskä luuli, että käärmeet olis jo horrostamassa. No viikonloppuna olikin oikein mukava ja aurinkoinen keli, joten ihmekös tuo jos käärmeet nousee koloistaan lämmittelemään hiekkakentälle auringonpaisteeseen. Täytyy näemmä tallustaa sitten vähän huolellisemmin jatkossa ettei käy hassusti.


Fenon ihmisäiskä otti minusta muutaman kuvan ja paljon muita kuvia treffeiltämme löytyy täältä

Mä en tykkää portugalilaisista!

Oltiin ihmisiskän kanssa vesikoiratapaamisessa naapurikaupungissa. Ensimmäinen kerta kun oli, ei tiedetty ihan tarkkaan missä treffit oli - niinpä ajeltiin metsäteitä pitkin ja poikin. Lopulta löydettiin perille ja hyvä niin, kun minua se poukkoinen ajelu oli alkanut jo kyllästyttää. 


Aluksi minua vähän hirvitti, kun oli niin paljon uusia hajuja (lue kavereita). Onneksi paikalla oli myös naapurin Feno, joka heti tulikin minua tervehtimään. Seuraavana paikalle singahti Poju, joka osoittautuikin mukavaksi kaveriksi. Poju on 10 kuukautta vanha pikmusta meikäläinen. En minä kai niitä isompia varsinaisesti pelännyt, mutta kun ne on niin kamalan isoja. Minusta oli kiva juosta niiden perässä - mutta sitten ne kääntyivät jahtaamaan vuorostaan minua. Se oli kyllä pelottavaa. Ja ihmisiskäkin vain yritti rohkaista "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!"


Siellä oli kaksi mukavaa tätiä, Coco ja Pepsi. Ne oli minulle tosi kilttejä, kunhan vain en haistellut liikaa niiden peräpäätä. Outo homma - mistä muualta sitä tietoa sitten löytäisi? Sanoivat, että ymmärrän sitten joskus. 


Parkkipaikalta lähdimme pienelle metsälenkille, minä muiden koirien joukossa siinä missä muutkin. Isommilla oli vaan niin kamala vauhti, että minä jäin niiden jalkoihin. Sellaisessa laumassa kulkeminen oli varsin huisaa - siinä sitä sitten sai ihan oikeasti juosta vapaana kavereiden kanssa.


Lopulta päädyimme sellaisen lammen rantaan ja isommat menivät uimaan. Minäkin olisin ehkä halunnut, mutten sitten kuitenkaan uskaltautunut. Pepe oli varsinainen vesipeto ja se oli kyllä tosi nopea uimari. Ehkä minäkin sitten isompana tykkään uida. Pepen lisäksi Pepsi ja Feno olivat vedessä tosi paljon.


Mutta sitten se tapahtui - ne meikäläisiä isommat koirat ottivat minut silmätikuksi. Mä luulen ,että ne oli niitä portugalilaisia. Kaiken muun hyvän lisäksi ne on ihan mahdottoman paljon suurempia kuin muut ja varsinkin minä. Omasta mielestäni minä en kyllä niitä mitenkään ärsyttänyt, mutta ne päätti porukassa höyhentää meikäläistä oikein kunnolla. Ja missä oli ihmisiskä silloin kun sitä ihan oikeasti tarvitsisi - ei lähelläkään! Toisaaltaan tuskin se olisi pystynytkään juoksemaan perässämme yhtä nopeasti kuin minä juostessani niitä muita karkuun. Lopulta ne kamalat portugalilaiset uskoivat omistajiaan ja jättivät minut rauhaan. Ihmisiskä ei vieläkään juuri noteerannut koko juttua - sanoi taas vain "Ei haittaa - eikun menoksi vaan!" Luulen, että selvisin tapauksesta ilman isompia traumoja, mutta viimeistään sen näkee sitten kun olen ihmisiässä 30-kymppinen, tarvitsenko psykiatrin palveluja vai en. 


Siinä minä sitten lepäilin ihmisiskän ja Fenon kanssa suurimman järkytyksen pois. En minä enää tykännyt yhtään niistä portugalilaisista, ja jäinkin sitten maleksimaan Fenon, Pojun, Cocon ja Pepsin kanssa. Hiljalleen lähdettiin porukassa kohti autoja ja kotia. Kotona minua odottivat ne meidän ihmispennut ja vielä riitti virtaa pihaleikkeihinkin. mutta kyllä lopulta uni maittoi...


Ai niin - ihmisiskä kertoi mulle, että me mennään tapaamaan äiskää, Sallaa, siskoa ja osaa veljistä heti syyskuussa. Kuullostaa hauskalta - kiva vaihtaa kuulumisia.