vai pitäiskö sanoa, "Leijonaa mä metsästän..." No siis joka tapauksessa meidän ihmisäiti on painottanut sitä seikkaa, että oman puutarhan sato on kaikista parasta. Meillä puutarhassa kasvaa; omenoita, karviaismarjoja, mustia-, punaisia ja valkoisia viinimarjoja ja taitaa siellä olla jokunen villi vadelmapensaskin. Mä en juurikaan noista marjoista perusta, paitsi karviaismarjoista, mutta niitä on niin hiivatin vaikea poimia. Joskus ihmisiskä kuitenkin niitä mulle antaa.
Siis toi ihmisäiskän ohjenuora tarkoittaa, että omasta puutarhasta ja sen tuotoksista saa nauttia täysin palkein. No tänään mä sitten nautin niistä oikein olan takaa. Mä olin auttamassa ihmisäiskää pyykkien ripustamisessa, kun mä näin, että ihmisiskä tuli kotiin. Mä lähdin välittömästi sitä vastaan ja samalla kun mä tervehdin ihmisiskää niin mä havaitsin, että siellä meidän puutarhassa kasvanut pupu oli valmis poimittavaksi.
Mä katsoin velvollisuudekseni ryhtyä auttamaan sadonkorjuussa ja niinpä mä juoksin kuin tuulispää pitkin meidän puutarhaa sen pupun perässä. Sillä ei ollut mitään mahkoja - mä sain sen kiinni alta aika yksikön ja kun mä pääsin sen viereen mä huusin kovaan ääneen sen korvaan "PÖÖÖ!" Se pupu kaatui niiltä jaloiltaan maahan ja jäi siihen makaamaan kyljelleen. (Tämä on siis se virallinen selitys mitä mä kerroin ihmisiskälle, mutta mun kyllä täytyy sanoa, että mun ravistus on aika vahva)
Mä en kyllä käsitä miksi ihmisiskä hätisti mut heti pois kun saapui paikalle ja vielä vähemmän ymmärrän, miksei sitä pupua säilötty pakastimeen samalla tavalla kuin puutarhan muu sato säilötään. Mä yritin kyllä pyytää siltä pupulta anteeksi nuolemalla sen korvia, mutta ihmisiskä irrotti sen viimeisenkin elämänlangan ja kaivoi sille kuopan, vaikka mä oletin sen päätyvän pataan. Näköjään kaupunkilaisihmiset on etääntyneet luonnosta jo aikalailla kun ne on noin avuttomia ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!