Puoliorpo Toffe

Viime perjantaina ihmisiskä tuli kotiin ja pyys mut juttusille. Sillä oli sellasta asiaa, että mä oon nyt puoliorpo. Sytytettiin Äipälle kynttilä ja tirautettiin pari kyyneltä. No - oikeastaan ihmisiskä tirautti munkin puolesta, kun eihän me koirat tollasista ymmärretä, mehän eletään vaan tässä hetkessä.

MIllanen mun Äippä sitten oli? Sanovat, että mä olen kuin ilmetty Äippä kaikin tavoin. Mä olen ylpeä siitä, sillä mun Äippä oli yksiselitteisesti ihan paras. Se teki musta sen mitä mä oon.

Mun Äipän tekemisiä voi lukea vaikka yhdestä mun aikaisemmasta kirjoituksesta. Mun Äippä teki kaiken aina täysillä ja oli aina siellä missä tapahtui. Se piti huolen omistansa ja varmasti nyt pitää huolen enkelilaumoistakin. Äippä oli ainutkertainen ja sellaisena pysyy meidän muistoissamme iäti.

Mulle tulee hyvä ja onnellinen olo, kun mä muistelen Äipän tekemisiä ja tempauksia ja niitähän riittää.

Heippa Äippä! vielä me nähdään!

Sun Toffe.

Mastodontti 3v

Kesän ensimmäinen lämmin päivä muistutti meitä meidän mastodontin synttäreistä. 

Onnea siis siskon pojalle, kaikkien kaverille, sylivauvalle, korvan näykkijälle, armottomalle työmiehelle, ihmeelliselle inisijälle, juhannusvauvalle, loputtomalle lurppakorvalle ja kaikelle mitä toi typpi on. Onnea Fasu 3v!

11 päivän jälkeen

Oulussa käytiin katselemassa kisoja kun järjestetään Agilityn SM - kisat ens vuonna Lahden Rakokiven kentällä - tai siis narunjatkeet järjestää.

Sitten oltiinkin ihan yht'äkkiä taas kotona, jossa meitä odottikin arjen aherrus. Reilussa 11 päivässä vihreyttä ehti tulla kotipuoleenkin ...

Hieno reissu - kertakaikkiaan. Ja ihan nätisti se Fasukin käyttäytyi ... mun puolesta saattaa saada luvan tulla toistekin. Pääsisköhän jo ens vuonna?

Oulu

Olihan se kello taas sata, kun Ouluun päädyttiin. Välillä pysähdyttiin Rovaniemellä syömässä, tai siis narunjatkeet söi ja me koiruudet vaan taas jäätiin ilman.

Kolmas jänkhäpäivä - kohteena Luulampi

Kolmannen ja viimeisen matkapäivän reitti kulki maailman parhaalta lettukodalta Sivakkaojan laavun ja Kiilopään kautta Luulammelle

Joku saattoi ennen reissua epäillä, että me koiruudet ei tultaisi keskenämme toimeen, mutta olkoon tuossa nyt todiste siitä. Itse asiassa me hitsauduttiin hyvin yhteen jo menomatkalla yhteisen kärsimyksen kautta - samassa tilassa kylki kyjessä 16 tuntia! No oikei - kyllähän me pysähdeltiin pissatauoilla ja silleen ja oltiinhan me perhekunnittain omissa häkeissämme. Ihan vaan kerran reissussa me otettiin Kelpukan kanssa tuijotteluharkka ihan vaan ärsyyttääksemme ja onnistuihan se. Oltiin tosin hihnassa, että ihan huuteluksi se molemmin puolin jäi. Toi Kelpu on mun ja Fasun harkkakaveri, eikä me kukaan oikein tykätä, että joku harkkaa meidän omalla kentällä.

Keloja siellä oli vähän joka puolella ja niistä sai tämmöisiä hauskoja tunnelmakuvia. Pasila! Porilaisten marssi - vai pitäiskö sitten kuitenkin soittaa maamme-laulu ja katsoa Tuntematon Sotilas?

Yhdessä vaiheessa meistä kaikista, myös Kelpie-kaverista kehkeytyi oikein kunnon lintukoira. Narunjatkeet ihmetteli, että mitä me kouhkataan eikä ne sitä tirppaa nähneet vielä aikoihin.

Lopulta jatkeetkin näki sen linnun, mutta eivät päästäneet meitä tekemään sitä mitä me on koko meidän elämämme odotettu. Siinä se tirppa - riekoksi mainittu - töpsytteli rauhassa meidän edessä kun älysi, että me ollaan kytkettyjä eikä päästä mihinkään. Harmituksen lisäämiseksi se lensi vielä läheiselle töyräälle huutelemaan meille rivoja.

Tossa taas muutama kuva reissusta, jotka kaikki ei oo ihmisikän ottamia, kuten ehkä huomaatte, jos on silmät auki. Tai no näkeehän sen jo otsallaan.

Huomenna tää hauskuus loppuu Lapin osalta - kohtalona on palata etelämpään tältä ihan parhaalta reissulta. Oulu - täältä tullaan!

Ihan pakko

Ihan pakko todeta, et ei se aina oo Fasu joka saa parhaan paikan 

Nopeet voittaa! HaHA!

Toka jänkhäpäivä

Toisena jänkhäpäivänä käveltiin Saariselältä Rumakurun kautta Kiilopäälle. Tällä kertaa meidän mukana kulki vähän muutakin porukkaa - ihan mahtavaa matkaseuraa. Yksi narunjatke - sen kolme ihmispentumatkaseuralaista ja sitten ihana Maisa.

Ihmisiskä tykkäs maisemista aina silloin kun sää oli hyvä ja aurinko paistoi. Tällä reissulla meidän päälle ei tainnut sataa mitään, mutta päästiin porukassa uimaan. Fasu tosin oli ilkeä ja vei vedessä kepit taas kaikilta suusta.

Alempana on lisää kuvia reissulta, mutta tässä seuraavassa on pari ihmisiskän ottamaa kuvaa jostain savusaunasta. Saunan mä tiedän, vaikkei meitä sinne koskaan päästetäkään, mutta toi savu on juttu mistä en tiedä mitään, eikä ihmisiskä edes haissu savulta. Kävi kuulemma kolmasti vedessä ja väittää kerran jopa ottaneen useamman uimaliikkeen.

Vaikkei uskoisi, niin kyllä tästäkin nuotio saatiin aikaiseksi

Mä menin piiloon

Ihmisiskä pönöttää 

Ja sitten ne taas jaksoi pelata ja pelata ...

Eka jänkhäpäivä

Ekana jänkhäpäivänä narunjatkeet suunnitteli sellaista varovaista aloitusta reilun 7 kilsan lenkillä (Laanilan kultareitti). Ihmisiskä oli taas suunnittelemassa ja jotenkin tapojensa mukaisesti se unohti jotain. Mä olisin voinut kertoa sille heti alkuun, että jos lähtee reissulle joka ei palaa oletusarvoisesti lähtöpaikkaan niin matka vähintään kaksinkertaistuu palatessa lähtöpaikkaan.

No niihän siinä sitten kävi. Taukoa pidettiin reilun 8 kilsan kohdalla. Kun lähtöpaikkaan päästiin takaisin niin taivallusta tuli melkein 16km. Siinä matkalla nähtiin kaikenlaista hassua. Ihmiset kaivaa maata keskellä ei yhtään mitään - osa kaivoi lapiolla ja osalla oli oikein sellainen mitä kutsuttiin kaivuriksi. Oli siinä matkalla kanssa sitten sellainen mökki jossa joku mies oli asunut kesät-talvet yhtäjaksoisesti 30 vuotta! Pihalla oli ihmeellisiä härveleitä. Se mitä ihmiset kaivoi ja kaivaa vieläkin on jotain kultaa, josta mä en tiedä enkä ymmärrä mitään.

Tässä alla on vähän kuvia reissulta, viimeisessä on osa mun reissukavereistakin. Todettakoon tässä yhteydessä, että ihmisiskä söi viimeisen makkaran eikä me Fasun saatikka muidenkaan kanssa saatu mitään. Sen mä vaan sanon, että noiden ihmisten ruokkimisväli muistuttaa pentukoirien ruokintavälejä - ja uskokaa mua - ruokintaväleistä on syytä pitää kiinni.

Iisakkipään huippu

No ei se meidän reissaaminen siihen Ivaloinariin tänään maanantaina jäänyt. Lähdettiin vielä sellaselle korkeanpaikanleirille testaamaan varusteita seuraavien kolmen päivän varalle. Iisakkipään huipulla oltiin vähän iltaysin jälkeen. Yötön yö - mä en siitä hirveesti jaksa kohkata, mutta narunjatkeet oli intopinkeänä. Ja Fasu taas ei älyä.

Ton Iisakkipään reissun jälkeen ne kaivo sitten sellasen paketin esille missä oli jotain laattoja - ja kyllä ne sitten jaksoivatkin sen kanssa hamaan aamuun. Kuulemma ihmisiskän ja sen toisen narunjatkeen suosikkipeli - ja lopultahan ne oli kaikki kolme ihan täpinöissään. No pääsinhän mäkin sitten kerran peliin mukaan.