Ihmisiskää kouluttamassa

Kuten kaikki mun postauksia seuranneet tiedätte, mulla on ollut tossa agissa ongelmia eritoten ton ihmisiskän kanssa ja siksi päätin, että tilanteeseen on saatava kerralla muutos. Löysin taannoin Espanjanvesikoiraharrastajat ryn sivuilta lupaavalta kuulostavan koulutuksen ja ilmoitin meidät sinne. 

Niinpä sitten lähdettiin viime lauantaina 19.1. aamusella ajelemaan kohti Veikkolaa. Fasu jäi pillaamaan meidän perään ja herätti siinä samassa sitten koko talon - joo, ihan normiaamu Fasulle. Olis kovasti halunnut päästä mukaan, mut mä sanoin sille et mä en ilmottanut sitä sinne ja vastahan se oli uimassa ihmisiskän kanssa - että olis ny vaa hiljaa! Siinä matkalla sitten ihmisiskä - se liikennenopeuksia aina säntillisesti (siis ihan oikeestikin) noudattava puhtoinen liikennesiveyden neitsyt - kuvautti meistä sellaisen sivuprofiilikuvan. En oo kuullu, että ihmisikää olis aikaisemmin niin paljoa korvennut. No aika näyttää millaiset vaikutukset tolla on muhun ja Fasuun. Se laittaa varmaan meidät töihin suolakaivokseen saadakseen sakot maksettua.

Veikkolassa meitä odotti kymmenkunta vesikoiraa hihnanjatkeineen ja Sanna Lehtonen. Sanna edusti Suomea viime vuonna MM -kisoissa espanjanvesikoira Seran kanssa. Tosta opettajasta voitte ihan  päätellä, että mä olin ladannu tähän viikonloppuun kaikki mahdolliset aseet, että toi ihmisiskä saatais toimimaan paremmin. Nyt jos koskaan, viikonlopun intensiivikurssin jälkeen, tuloksia on pakko tulla tai mä muutan takaisin äipän luo.

Mä olin vähän ihmetellyt mitä me tehdään sillä häkillä minkä toi ihmisiskä oli jostain hakenut - mä en ollut yhtään varautunut siihen, että mä joudun sinne kaikeksi siksi aikaa, kun mä en ole radalla tai pissalenkillä. Vähänkö törkeetä! Ja siksi ihmisiskä saikin tuta mun valituksen koko sen ajan mitä se oli kuuntelemassa ton Sannan teoriaosaa. No näköjään tämmönen vanha tekijäkin oppii uusia juttuja. Mulla tuli kurkku kipeeksi siitä huutamisesta ja sitte se piti lopettaa, enkä mä enää silleen ihmisiskää jatkossa huudellutkaan.

Mitäkö ihmisiskä sitte teoriajaksolla oppi? No se oppi, että onnistuneen agilityharjoittelun ehtona on se, että musta pitää olla sen kanssa puuhaaminen sikahauskaa, ja että se ja mä aina liikutaan kentällä täysiä ja että mun pitää ja saan olla itsenäinen, innovatiivinen ja aktiivinen. No toimiiko nää meillä? Sikahauskaa? Joo ehdottomasti, paitsi jos lähellä on tyttöjä tai muita kivoja hajuja. Täysiä eteenpäin? - No kyllä! Itsenäinen, innovatiivinen ja aktiivinen? No itsenäinen aikankin koska mä osaan hakeutua seuraavalle esteelle, Innovatiivinen? Mä en ole ihan varma, mitä toi tarkoittaa, mutta kyllä mä joskus keksin itse   mihin mä meen jos ei ihmisiskä mua osaa ohjata. Aktiivinen - joo! No välillä saattaa mun viretila vähän kiehua yli ja sitten pitää vähän jäähdytellä.

Kaiken ton edellä mainitun lisäksi se oppi, että liikkeen jatkuminen on tärkeetä. Mun pitää saada edetä aina täysiä eteenpäin aina palkalle saakka, vaikka välistä joku este jäisikin. Tälleen koira - siis mä - oppii että kaikki tehdään aina vaan ja ainoastaan täydessä vauhdissa. No mä oon aina vetäny harkat täysillä vaikka ihmisiskä onkin välillä mua tän opin vastaisesti himmaillutkin.

Mitä muuta vielä? Jotta suoritus olisi onnistunut, sen pitää olla virheetön, nopea ja kilpailunomainen. Ja lopuksi kaikkein tärkein ihmisiskä oppima juttu. Ihmisen homma on ohjata oikein! Koiruuden, siis mun, pitää tietää jo ennen ponnistusta, mihin liike jatkuu esteen jälkeen. No tätä mä oon sille jankannut koko ajan!

Mites toi käytännössä? Ihmisiskälle on iskostunut mieleen, että mua täytyy mun silmän takia ohjata hankaloissa paikoissa aina vasemmalta puolelta, mutta nytpä tuli käytännössäkin todistettua, että silmä ei haittaa mua yhtään, mutta ihmisiskän jatkuva huitominen haittaa.

Tehtiin käytännössä harjoitusta, jonka aikana Sanna sai ihmisikän päähän menemään ihan oikeesti sen, että sen ohjaaminen on ollut ihan surkeeta. Sannan viesti ihmisiskälle oli, että unohda noi kädet ja pidä suus kiinni. Tärkeimmät ohjauksen elementit on; 1. oikea sijoittuminen, 2. liike ja sen vauhti, rytmi, suunta ja rytmin muutos, 3. vartalo, eritoten hartialinja, rintamasuunta ja varpaiden suunta. 4. pää ja katse, 5. kädet 6. ääni. Jotta nyt on sellaanen juttu ihmisikä, että pidä jatkossa suus kiinni ja jätä huitomatta niitä käsiäs! Sanna osas vielä niin hienosti käyttää ihmisiskään positiivista vahvistamista ja oli alati innostava ja kannustava.

Toi eka harjoitus opetti ihmisiskälle sen, että sen ei tarvii ehtiä joka paikkan ennen mua ja  kekkaloida radalla, vaan oikealla liikkeellä ja suunnalla saa ihmeitä aikaan. Ensimmäisellä vedolla siihen mattoon piirtyi samanmoinen jälki kuin mitä vahvasti humaltunut ihminen tekee yrittäessään mennä suoraan tai kun mä jäljestän sinne tänne pomppinutta pupua. Saatiinhan me se silleenkin menee, kun mä osasin lukee rataa. Toisella vedolla ihmisikä pystyi sisältämään ton liikkeen merkityksen ja sen humalaisen toikkaroinnin tilalle tuli yksinkertainen ja viivasuora liike oikeaan suuntaan. Ihmisikän kulkema matka varmaan vähintään puolittui. Tehtiin me sitte kans putkijarrustusta mun sokealta puolelta ilman mitään ongelmia. Ihmisikä oppi jarruttamaan ja ohjaamaan ja mä - no mulla oli kerrankin helppoo tehdä mitä pyydetiin. Niin se Toffe vaan taittui putken jälkeen ihan sinne minne Ihmisiskä ohjas. Hienoo!

Toisen päivän hienoimpia oppeja oli se, että ihmisikä pystyi korjaamaan juoksu- ja ohjausasentoaan lennossa Sannan oppien mukaan. Sille meni siis oppi jakeluun, vaikka se juoksi ja ohjasi mua samaan aikaan - vau ihmisiskä!. Useampikin naisihminen tuli ihmeissään kehumaan sitä kun se pystyi ottamaan lennossa ohjeet ja soveltamaan käytännössä. Ihmisiskä vaan lakonisesti totesi, että miehet on tottuneet ottamaan naisilta käskyjä vastaan ja toteuttamaan ne välittömästi ja säntillisesti. Miehille se käskyjen tottelu on sen mielestä vähän niinkuin elinehto ... kuulemma joku kokemuksen mukanaan tuoma juttu. 

Entä mä? No mähän olin mä. Ei muuta ku täysiä radalla! no okei - kerran piti käydä ulkokehän reittiä kulkiessa moikkaamassa tyttöjä - niinku mä aluksi sanoin - tytöt on jees!

Lopuksi Sanna laittoi meidät varsinaiseen linkoukseen - kierrettiin 20x20m radan ulkokehää hullunkiilto silmissä -  just kun kuviteltiin, että kolme rundia riittää, niin Sanna huusi "uudestaan kaks kertaa!" Oli muuten eka kerta kun mä oon nähnyt ihmisiskän sellasessa tilassa, että sen oli vaikea puhua. Soijaa pukkaa! , olis Kristoffer Taxfreekin sanonu.

Kiitos Sanna kun taoit järkeä ihmisikän päähän!