Täytyy kuitenkin samaan hengenvetoon mainita, että se lumi meinasi käydä aluksi vähän hermoon. Oltiin ihmisiskän ja -äiskän kanssa sillä meidän vakilenkillä metsässä ja arvatkaa mitä kävi. No se lumi tarttui mun tassuihin sellaisiksi paakuiksi. Ihmisiskä ei pimeässä saanut niistä kuvaa, mutta aina välillä pysähdyttiin putsaamaan jalkoja. Arvatkaa hei kuinka kivaa on kävellä sellaista tönkkökävelyä, kun jalat ei mahdu normaalisti liikkumaan vierekkäin. No se reissu kävi ihan hyvin sellaisesta lihaskuntotreenistä, kun koko matkan piti sellasia lisäpunnuksia jaloissa. Mä pyysin sitte joulupukilta sellasia säärystimiä lahjaksi. Saas nahdä kuunteleeko se tämmöisen koirulin toiveita.
Kohta nähdään taas siskon ja velipoikien kanssa ja tulee sinne meidän pikkujouluihin tietysti myös iskä, äiskä, mummi ja ukki ja vissiin joku serkkupoikakin - tätejä unohtamatta. Sisaruksista varmaan Bubbe ei pääse paikalle kun se asuu niin kaukana. Oikein mukavaa - odotan innolla.
Oltiin taas koulussa - viime kerta meiltä jäikin väliin kun ihmisiskän piti odottaa koko aamu sängyssä että se herätettäisiin. Musta oli vähän ärsyttävää kun se ei noussut sängystä. Kuulemma joku isänpäivä. Me oltiin silloin ekalla kerralla toisessa ryhmässä, nyt meitä ohjasi se sama kiva täti kuin pentukurssillakin - mä oon kuulemma hyvin jyvällä näistä hommista vaikka kuulemma olenkin sen tädin mielestä vielä ihan vauva. Ihmisiskällä oli muuten autossa sellaiset huopatöppöset ja hyvä niin - muuten sen tassut olis jäätynyt hangessa.
Oltiin ihmisiskän kanssa hippaa pihalla. Mitä luulette saiko se mua kiinni? No ei saanu ei, mutta kuvia kerkisi nappaamaan. Kattellaan taas mitä jatko tuo tullessaan - nyt näyttää ihan hyvältä kun hampaatkin on ihan paikallaan. Ihmisiskän kanssa mennään parin viikon päästä sinne matsäriin - no sittenhän on sekin koettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!