Sallan kaa ...

No lopulta mullekin tuli uni silmään silloin toissa iltana. Aikanihan mä siinä Sallalle yritin oven takaa huudella, mutta ei sitä sitten ilman vastausta viitti itekseen elämää pitää. Ja äiskälle vaan tiedoksi, että mä oon jo iso poika ja mä osaan käyttäytyä, että Joojoo!


Sallan kanssa on ollut todella hauskaa - aamuisin me saatellaan noi meidän ihmispennut kouluun kunhan on ensin valvottu että ne syö aamupalansa. Aamupala on päivän tärkein ateria - sitä mä oon yrittänyt sanoa Sallallekin. Tänä aamuna ihmisiskä laittoi meille naksujen sekaan samaa purkkilihaa kuin eilen illallakin. Aivan kuten eilenkin, mä jouduin syömään keittiön toisessa nurkassa. Sallaa varmaan vielä vähän jännittää meillä, kun se ei ole kovin paljoa syönyt - vai onko se sellainen tyttöjen tapa napsia sieltä lautaselta vaan silleen valikoiden ja sit sanoo "Mä oon hei niin täynnä - mä en jaksa enää siis yhtää". Joka tapauksessa mä olin tänä aamuna ihmisiskän ajatustakin nopeampi. Ensin mä söin sen mun satsin ja sitten ennen kuin ihmisiskä huomasikaan mä singahdin sinne Sallan hylkäämälle kupille. Ja mitä siellä mua odottikaan! Salla toi mukanaan ihan maailman parhaan hajuisia naksuja - mä oon killittänyt niiden perään ihan siitä asti kun mä haistoin ne kun Salla tuli meille. No Salla oli siis syöny ne purkkilihat, mutta suurimman osan naksuista se oli jättänyt. Siinä vaiheessa kun ihmisiskä tajusi, että mä oon siellä Sallan kupilla oli jo myöhäistä - naksut oli mun navassa. Napakka röyhtäisy perään ja äkkiä ihmisiskän kiukkuisen katseen alta karkuun.

Eilen illalla me käytiin lenkillä siellä pellolla. Mua ihan hengästyttää toi Sallan nopeus. Se on jo matkalla kun mä tajuan, että olis jostain jotain haettavaa. En tiiä kuinka monta kertaa peräkkäin Salla sai sen pallon ekaks haltuunsa, mutta koska mua jurppi se niin älyttömästi niin en mä sitä palloa sitten enää luovuttanutkaan heitettäväksi - se on mun ny!


Salla on niin nopee, että ei siitä melkeen ehdi saada kuvaakaan. Sallalla on sellainen räjähtävä lähtönopeus - vähän niinku raketti. Me ollaan molemmat tosi tottelevaisia ihmisiskälle. Aina kun se huutaa "Hihna" niin me mennään sen luo. Se on ihan hyvä tyyppi kun ei se huuda tota hihnaa ku vaan sillon kun oikeesti tarvii.

Sit ku me päästiin meidän kotipihaan niin ihmisiskä heitti meille lumipalloa vähän aikaan. Toi Salla on siinäkin tosi taitava - se löytää sen lumipallonkin ihan helposti sieltä hangesta. Vähän mua ärsyttää kun se löytää sen niin paljon mua nopeammin - heitti ihmisiskä se lumipallon sitten ihan mihin tahansa. Tossa kuvassa Salla auttaa mua löytämään sen pallon. Salla vaan ei tienny että mä olin hyppinyt jo sen pallon päällä etutassuillani, että se pallo menis hangen alle piiloon - ei sen tarvii kaikkee aina ekaks löytää.

Ihmisiskä väittää, että mä olisin kateellinen Sallalle. Mistähän se on sellaista saanut mieleensä? Mä olin vaan vähän väsynyt päivän riekkumisten jälkeen. Salla saa mun puolesta olla ihan rauhassa meidän ihmisten rapsutettavana yksikseen. En mä yhtä siskolikkaa pelkää - ja ens yönä mä en anna sen nukkua mun sängyssä.

Sisko ja sen veli

Mä olen ihmisiskältä pyytänyt jo pidemmän aikaa, että mä voisin kutsua kaverin yökylään. Eilen kun ihmisiskä tuli töistä kotiin, niin sillä oli Salla-sisko mukana. Eri iskähän meillä Sallan kanssa on, mutta sisko se mulle kuitenkin on.


Siinä kun me Sallan kanssa tervehdittiiin ja vaihdeltiin nopeasti kuulumisia, niin se kerto, että se on mun luona kylässä koko viikon. Ji-haa!


Oltiin vähän aikaa siinä meidän pihalla ulkona ja voi jestas miten nopeakinttuinen toi tyttö on! Ihmisiskä heitteli meille Sallan pehmopandaa eikä mulla ollut minkäänlaista tsäänssiä saada sitä pandaa ittelleni. Mun täytyy kyllä sanoa, että mä jäin oikeastaan lähtökuoppiin kun Salla oli jo matkassa. Kaiken lisäksi se on eri taitava koppaamaan sen pandan ilmasta ittellensä. Siitä me mentiin sitten sisälle morjestamaan meidän ihmisiä. Salla kävi tottunein elkein morjestamassa meidän ihmispentuja ja päätyi ihmisäiskän paijattavaksi. Mä vähän tuumailin, että pitäiskö olla mustis, mutta kyllä mullekin rapsuttelija löytyi.


Siitähän me sitten vähän ajan kuluttua lähdettiin pienelle iltalenkille. Ihmispennuista nuorin lähti meidän mukaan. Ihmisiskä laittoi meidät Sallan taluttimeen kiinni, sisko toiseen päähän ja mä toiseen päähän. No mehän mentiin yhteisessä liekassa oikein hienosti, eikä aikaakaan kun naapurin Feno ja Shania tulivat vastaan. Salla morjesti niitä pikaisesti kun taas mä olisin halunnut mennä Shanian kanssa nurkan taakse. Se nimittäin tuoksu tosi mukavalta.

Me mentiin sinne samalle pellolle kun sillon viimeksi kun Salla ja muut oli meillä. Siellä me vähän nuuskuteltiin molemmat ympäriinsä ja vähän jo yritettiin alkaa pelmuilemaan. Löydettiin keppi joka oli meistä molemmista oikein hauska, mutta ei se sitten Sallaa niin paljon kuitenkaan kiinnostanut ja siksi ei se minuakaan kovin kauaan kiinnostanut.


Lopulta sitten ihmispennuista nuorin otti Sallan hihnan ja ihmisiskä mun ja alettiin suunnata kohti kotia ja lumipaakkujen sulatusta. Oltiin sitten hetki alhaalla kuivamassa kunnes meidät haettiin sieltä ylös.


Sallalla on mukana ihan maailman parhaan hajuista ruokaa, mä haluaisin kanssa maistaa sitä. Ihmisiskä ei anna ja siksi se laittoi Sallan kupin työhuoneeseen ja ajoi mut sieltä pois. Salla sai sitten syödä siellä rauhassa. Mutta kyllä mä vielä joku kerta maistan kun ihmisiskä tai Salla ei huomaa!


Ei siinä sitten aikaakaan kun meillä oli sisällä hyvät leikit käynnissä. Haastettiin toisiamme ja pidettiin aikamoista mökää. Ihmisiskä taisi melkein jo hermostua, se kun aina sanoo ihmispennuillekin, ettei saa pitää sellasta älämölöä.


Vähänkö oli tylsää kun ihmisiskä sanoi, että olis nukkumaanmenoaika. Mä olisin halunnut vielä riekkua Sallan kanssa. Ihmisiskä laittoi meidät sitten nukkumaan eri huoneisiin, enkä mä aluksi meinannut saada unta ja aina välillä piti Sallalta kysyä miten sillä menee siellä oven toisella puolella. Se tais olla jo unessa tai sitten se totteli ihmisiskää toisin kuin mä eikä siksi vastannut mulle enää mitään. No kait munkin sitten täytyy ...

Ekat möllit

No nyt on sitten aloitettu kisaura agissa. Kotiuduin ihmisiskän kanssa just naapuriseuran epiksistä. Noin niinku kokonaisuutena mä sanoisin, että meidän suoriutuminen oli rohkaisevaa. Mähän olin taas tietysti ihan mahtava ja lähes virheetön. Ihmisiskä taas ... no oikeastaan se yllätti mut ihan positiivisesti. Se osasi 17 esteen radan virheettömästi! Uskomatonta ja iso käsi ihmisiskälle! Nyt sen täytyy enää opetella ohjaamaan ...


Aloitushypyltä nopeassa kulmassa A:lle, siihen A:lle mä tein hyvän pinnan, josta jatkoin suoraan putkeen. Putkesta ulos ja suoraan kahden hypyn kautta seuraavan putkeen oikealta. Paluu takaisin kahden hypyn kautta kohti ensimmiäistä putkea. Tähän ihmisiskä tekee virheen - eikä ensimmäistä kertaa tämmöistä virhettä. Se plokkaa mun reitin ja mä en pääse putkeen. No, me otetaan putki uudella lähestymisellä ja koska se ei anna mulle käskyä mennä pussiin niin mä lähden sinne A:lle. Siinä sitten sählätään hyllyn arvoisesti. Me kuitenkin jatketaan koska oltiin niin päätetty - kävi miten kävi, rata mennään loppuun. Uusi lähestyminen putkeen - pussiin - hyppy ja tiukka käännös. Tässä ihmisiskä ohjaa mut vähän pitkäksi putkesta tai siis ei antanut ohjetta tarpeeksi aikaisin. Pieni pakitus , suunnankorjaus ja putkeen - kahden hypyn kautta kaaressa kohti viimeistä putkea ja siitä suoraan puomille. Tässä tuli mulle pieni virhe - vaikka ihmisiskä huusi mulle hyvissä ajoin "pinta!" mä tein pinnan vähän huolimattomasti ja hyppäsin tapojeni vastaisesti pinnan yläreunasta suoraan maahan ja siitä sitten hypyn jälkeen maaliin. 


Kuten jo mainitsinkin, hyllyhän siitä sitten tuli. Mutta mä olen oikein hyvillä mielillä ihmisiskän puolesta. Se on odottanut aikaa jolloin se muistaisi edes jonkun radan ulkoa - no se oli tänään se . Kaikki on siis mahdollista! Rata tosin oli helppo ja mä olen ihan satavarma, että sen itsetunto ei olisi kestänyt, jos se ei olisi muistanut miten rata meni...


Seuraavat möllit olis 10. ensi kuuta. Katsotaan miten toi ihmisiskä kokoaa itsensä. Saattaahan olla että me kaikesta huolimatta mennään taas paistattelemaan 60sek ja 7 euron häpeässä ...

Hei me lennetään !

Tästä se lähtee 1-2-kolmeee!

Kohti taivaankantta!

Sputnik nousukiidossa!

Hei me lennetään!

Oliko se niin, että me maksettiin kausimaksu yhdestä koirasta vai yhdestä ohjaajasta?

Mä oon tätä agi-juttua jankannut jo pidemmän aikaa ja siitäkin huolimatta jankkaan vielä uudestaan vähän lisää. Mä oon nimittäin ryhtynyt miettimään, miten ne meidän agi-seuran maksut meni. Oliko se niin, että maksettiin kausimaksu yhdestä koirasta vai yhdestä ohjaajasta. Jälkimmäisessä tapauksessa mä rupeen nimittäin ihan oikeasti kysymään voisko ne löytää mulle toisen ohjaajan. Jos se ei käy niin sitten ne saa kyllä palauttaa sen maksun vaikka koirankekseinä! Ei vaiskaan - kyllä mä haluun tukee ihmisiskää sen - eiku siis meidän harrastuksissa.


Mä huomaan mun koiranvaistollani, että ihmisiskä alkaa olla aika muhkuroina. Kovasti se yrittää kerrasta toiseen, mutta ei se vaan suju. Vielä toistaiseksi se jaksaa väittää, ettei tää harrastus saa siitä niskalenkkiä. Ihmisiskä haluais niin kovasti edes kerran olla kompastumatta valsseihin ja muihin tanssiaskeliin. Se haluais joskus, että kaikki kävis kuin tanssi kesäillalla. Jos totta puhutaan, niin toi sen toive on mun mielestä käynyt toteen jo aikapäiviä sitten - välillä sen ohjaukset nimittäin näyttää ihan samalta kuin sen tanssi - kysykää vaikka ihmisäiskältä. Hitsi, nyt olin kyllä tarpeettoman ilkeä - en vaan malttanut ... Sori ihmisiskä! Kyllä mä tykkään susta ihan oikeasti.


Mä tunnen ton ihmisiskän jo niin hyvin, että mä tiedän mikä sitä korpee kaikkein eniten. Se haluaisi olla paineistettunakin rauhallinen ja johdonmukainen. Se haluais, että samalla kun se juoksee kiireellä esteeltä toiselle - se pystyis sovittamaan askeleensa, äänikomennot että käsimerkit niin, että ne tulis mulle ajoissa ja että kaiken ton lisäksi se muistais mikä on seuraava este ja miten se pitää tehdä. Välillä ihmisiskä kiroo ittellensä kuin turkkilainen, kun sitä nolottaa, ettei taaskaan saanut pidettyä käsiänsä oikein ja että taas unohti miten seuraava este pitää tehdä. Eihän se tota tietysti sano ääneen, mutta kyllä me koirat haistetaan, tunnetaan ja tiedetään.



No, kyllä mä toivon, että me jatkettais tota agia. Mun täytyy kyllä keskustella tästä taas ton ihmisiskän kanssa. Mä aion neuvoa sitä vähän rauhottumaan ja miettimään josko se haluaa liian paljon liian nopeasti? Vastahan me ollaan 7kk harrastettu. Ei silti - ei tää juttu musta jää kiinni -  sitten kun se muistaa antaa äänikomennot oikea-aikaisesti, liikkua ja antaa käsiohjaukset sekeästi ja johdonmukaisesti ja vielä muistaa seuraavan esteen ja on sisäistänyt sille oikean ohjauskuvion - me ollaan ihan pitelemättömiä - siis ihan oikeasti! Toivotaan, että siihen riittää yksi koiranelämä ...

Äippä ja Ukki kävi meillä!

Mä en saanut viime vuonna järjestää niitä kaverisynttäreitä ja siksi olikin kivaa kun nyt sain kutsua koko poppoon meille. Äippä, Ukki, Salla, Mistral, Tico ja tietysti Tarro oli paikalla. Iskä ja Mummi ei sitten lopulta pääseetkään harmikseni mukaan.

Ekaks mä näytin vähän mun mestoja koko poppoolle. Mä näytin niille missä on mun peti ja missä on mun ruokakuppi - siinähän ne tärkeimmät. Siitä me sitten lähdettiin mun vetämänä samoamaan Pennalan metsiä. Tossa me ollaan melkein kaikki - ainoastaa Mistral näyttäis olevan jossain.

Tossa Ukki ihmettelee, miten toi aurauskeppi on oikein eksynyt keskelle metsää. Hetken se sitä muljutti irti ja aikansa kanniskeli - ihan viimeseksi mä näin sen aurauskepin äipällä. Hyvin Ukki jaksoi meidän nuorempien vauhdissa. Ukki otti vastuullisen paimennustehtävän huolekseen ja varmisti, ettei kukaan jää porukasta liikaa jälkeen. Ukki tuli silleen rauhallisen arvokkaasti. 

Tossa toisessa kuvassa Tarro ja Tico menee kuin majakka ja perävaunu. Me veljekset vähän pöristiin aluksi toisillemme. Mä en enää jaksanut pöristellä, joten läksin siitä sitten auraamaan latua muulle porukalle. Tarro ja Tico ne jatko sitä pöristelyä. Yritti ne Ukillekin esittää, mutta yksi Ukin vilkaisu riitti hiljentämään velipojat.

Pojaat! Pois sieltä! Enkö mä ole sanonut että sinne
EI mennä! Ja vähän äkkiä ennen kuin tulee huutia!

Ukki on ihan kone - se tikkas mäkeä ylös ja alas
 kuin nuori jalopeura

Matkan varrella oli sellainen suuri ja korkea lumikasa johon me sitten sännättiin porukalla. Äippä oli sitä mieltä, että siellä olis ollu meille pojille mukamas liian vaarallista. Se olis halunnut, että me oltaisiin tultu sieltä pois. No eihän me sitä uskottu varsinkaan kun Ukki lähti meidän messiin. Ukki sanokin äipälle, että älä kuule viitti - anna poikies mennä. No sittenhän se Ukki viel seuras meidän perässä. Lopulta äippäkin tuli sinne kinoksen päälle. Ukilla oli vähän vaikea päästä sieltä korkeelta alas - onhan se jo 12,5 vuotta. Mutta hyvin se sieltä alas tuli.


Jostain syystä ihmisiskä johdatti meidät kaikki "oikopolkua" pitkin yhden metsän läpi. Musta se oli kyllä enemmin sellainen samanlainen "Idiot trail" mitä me ihmisiskän kanssa mennään kun geokätköillään. No siinä se sitten tamppasi meille kulkureittiä minkä kerkes.


Vähän etäämpänä Ihmisiskä otti mun agilitypallon ja heitti sitä meille. Siinä me sitten koko lauma juostiin pallon perässä, mutta ei meistä ollut äipälle vastusta. Äippä jo tosin siinä pallon perässä nelistäessämme ilmoitti meille ykskantaan "Toi on mun - antaa heittää sällit!" No ei siinä meillä ollut siinä mitään vastaan laitettavaa. Edes Tarro ei tällä kertaa keksinyt mitään näppärää heittoa. Se meidän Äippä kun osaa olla aika vakuuttava, että sellanen kaupunkilaispoikakin on hiljaa.


Reipas 1,5 tuntia myöhemmin olitiin takaisin kotona ja meidät koirulit vietiin sulatettaviksi meidän alakertaan. Ihmiset sai jotain sapuskaa syödäkseen ja raukkamaisesti meidät jätettiin ruokkimatta. Yht'äkkiä lattioilla makas 6 väsynyttä perroa ja yksi väsynyt barbet. ihmisiskän mielestä se oli kuulemma ihanan näköistä. Ihmisäiskäkin sanoi, että ihanan paljon koiria. Se ei ihmisiskältä jäänyt huomaamatta ja siks se kysyikin mun siskopuolelta Sallalta olisko sillä kesäksi yhtään vapaata pentua - kun Sallalla on vähän sellaisia suunnitelmia. Mä en ihan tarkkaan tiedä mitä tarkoittaa ihmisäiskän "Älä yritä!"

Metsässä vastaan tuli mastodontti -
ehkä se turkinleikkuu ei tullut
yhtään liian myöhään

Musta oli ihan superjuttu, että noi porukat kävi täällä. Voi kun nähtäisi taas kohta. Jotain ne ihmiset puhu Ridasjärven hiekkakuopista ja jäljestämisestä, mutta saas nähdä ... 

Ja sitten tähän lopuksi pari kuvaa musta paria tuntia ennen kun ihmisiskä vei taas mun vaatteet. Nyt mä oon sellasen 600g kevyempi ja kyllä polvi taas nouseekin ihan eri tahtiin. Sunnuntaina agiradalla en meinannut pysyä pöksyissäni kun olin niin täynnä virtaa. Pöksyistä tuli mieleen, että tänä vuonna täytyy olla maalishangilla viimevuotista varovaisempi ...

Uusi vuosi - vanhat kujeet

En tullut tehneeksi uudenvuodenlupauksia, kun me koirat eletään tässä hetkessä eikä paljon tulevaisuutta suunnitella eikä menneitä murehdita. Tosin on ton ihmisiskän laita joka saa vilunväristyksiä, ellei sillä oo mitään tekemistä ja kalenteri täynnä seuraavaksi 6 kuukaudeksi. Tietäisittepä mitä minunkin pääni menoksi on suunniteltu. Nyt se aikoo tehdä musta muulin. Siitä sitten toisen kerran.


Viime sunnuntaina oltiin aamulla ensin Hyvinkäällä uimassa. Kuvaa voitte käydä kurkkamassa Shanian sivuilta. Meitä oli kaikkiaan kymmenen, 9 perroa ja 1 barbet. Se barbet on samanlainen kun mun Mistral -täti. Velipoika Tarro oli komistunut entisestään ja varmaan siksi se kuvitteli itsestään liikoja kun yritti Shaniaa liehitellä. Ei onnistunut - ja hyvä niin onhan se Shania vähän niinku mun, kun samalla kylälläkin asutaan. Olihan siellä sitten Shanian lisäksi muitakin vanhoja tuttuja Inez, Penu, Poju ja Rocky. Ihan uusia tuttavuuksia mulle oli siskokset Uuna ja Nappe sekä se Mustikka barbetti.


Shania on aikamoinen uimapeto - siinä se meille Tarron kanssa piti seuraa ja näytti mitä ihmeellisimpiä uimahyppyjä - kyllä sillä likalla riittää virtaa.


Mä vähän väsähdin eikä mua sitten lopulta kiinnostanut hakea edes mun lelua vedestä, Tarro se puolestaan uupumatta meni uudestaan ja uudestaan veteen. Tosta pikkuveljestä saa olla kyllä ihan ylpeä. Ens kerralla mä kyllä sanon ihmisiskälle, että saa itte mennä uimaan vaatteet päällä - jos ei nimittäin ole älynnyt leikata multa tätä hirveetä hevilettiä pois. Hitsi kun tää turkki painaa märkänä.


Vuosi on muutenkin alkanut ihan vanhoissa tutuissa merkeissä. Ihmisiskän kanssa käydään sitä agia ja vähän sitä tokoakin. Tarro muuten on menossa BH-kokeeseen, mutta musta tuntuu - tai pitäisikö sanoa, mun ihmisiskä tietää, että mulla ei ihan kaikki sen kokeen vaatimukset ole hallussa ...