Mä oon tätä agi-juttua jankannut jo pidemmän aikaa ja siitäkin huolimatta jankkaan vielä uudestaan vähän lisää. Mä oon nimittäin ryhtynyt miettimään, miten ne meidän agi-seuran maksut meni. Oliko se niin, että maksettiin kausimaksu yhdestä koirasta vai yhdestä ohjaajasta. Jälkimmäisessä tapauksessa mä rupeen nimittäin ihan oikeasti kysymään voisko ne löytää mulle toisen ohjaajan. Jos se ei käy niin sitten ne saa kyllä palauttaa sen maksun vaikka koirankekseinä! Ei vaiskaan - kyllä mä haluun tukee ihmisiskää sen - eiku siis meidän harrastuksissa.
Mä huomaan mun koiranvaistollani, että ihmisiskä alkaa olla aika muhkuroina. Kovasti se yrittää kerrasta toiseen, mutta ei se vaan suju. Vielä toistaiseksi se jaksaa väittää, ettei tää harrastus saa siitä niskalenkkiä. Ihmisiskä haluais niin kovasti edes kerran olla kompastumatta valsseihin ja muihin tanssiaskeliin. Se haluais joskus, että kaikki kävis kuin tanssi kesäillalla. Jos totta puhutaan, niin toi sen toive on mun mielestä käynyt toteen jo aikapäiviä sitten - välillä sen ohjaukset nimittäin näyttää ihan samalta kuin sen tanssi - kysykää vaikka ihmisäiskältä. Hitsi, nyt olin kyllä tarpeettoman ilkeä - en vaan malttanut ... Sori ihmisiskä! Kyllä mä tykkään susta ihan oikeasti.
Mä tunnen ton ihmisiskän jo niin hyvin, että mä tiedän mikä sitä korpee kaikkein eniten. Se haluaisi olla paineistettunakin rauhallinen ja johdonmukainen. Se haluais, että samalla kun se juoksee kiireellä esteeltä toiselle - se pystyis sovittamaan askeleensa, äänikomennot että käsimerkit niin, että ne tulis mulle ajoissa ja että kaiken ton lisäksi se muistais mikä on seuraava este ja miten se pitää tehdä. Välillä ihmisiskä kiroo ittellensä kuin turkkilainen, kun sitä nolottaa, ettei taaskaan saanut pidettyä käsiänsä oikein ja että taas unohti miten seuraava este pitää tehdä. Eihän se tota tietysti sano ääneen, mutta kyllä me koirat haistetaan, tunnetaan ja tiedetään.
No, kyllä mä toivon, että me jatkettais tota agia. Mun täytyy kyllä keskustella tästä taas ton ihmisiskän kanssa. Mä aion neuvoa sitä vähän rauhottumaan ja miettimään josko se haluaa liian paljon liian nopeasti? Vastahan me ollaan 7kk harrastettu. Ei silti - ei tää juttu musta jää kiinni - sitten kun se muistaa antaa äänikomennot oikea-aikaisesti, liikkua ja antaa käsiohjaukset sekeästi ja johdonmukaisesti ja vielä muistaa seuraavan esteen ja on sisäistänyt sille oikean ohjauskuvion - me ollaan ihan pitelemättömiä - siis ihan oikeasti! Toivotaan, että siihen riittää yksi koiranelämä ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!