1. syyskuuta 2012

Vartiokoirana ja muuta semmoista ...

Oltiin ihmisiskän ja rääpäleen kanssa vartioimassa agilityn nuorten SM -kisapaikkaa. Nukuttiin autossa esteiden ja muiden kamojen vieressä koko yö - tai siis se osa yöstä jonka toi rääpäle antoi meidän nukkua. Rääpäle halusi päästä asioille siinä ennen puolta neljää. No rääpäleen kunniaksi pitää sanoa, ettei se sotke omaa kuljetuskoppaansa. Lopun yöstä se sitten rapsutteli kuljetuskopan kangasta eikä me enää juuri saatu nukuttua. Ihmisiskällä hermo kesti yllättävän pitkään ja se puki päällensä vasta ennen seiskaa ja heitti meidät rääpäleen kanssa ulos ja kytki peräkoukkuun.

Se oli taas sellaista sosialis... siis sosiaalistamista koko päivä. Koiria oli joka puolella ja niitä meni ohi vasemmalta ja oikealta, enkä mä jaksanut edes haukkua kaikille. Rääpäle oli siinä mun vieressä eikä se tainnut olla juurikaan moksiksikaan niistä kaikista muista. Mun kimpussa se on melkein koko sen ajan kun se on valveilla. Roikkuu mun nahassa noilla naskalihampaillaan. Joskus mä kiipeän sohvan selkämyksien päälle, kun sinne toi rääpäle ei (vielä) pääse. Yrittäähän se kovasti, mutta onnistuu vaan hyppeleen tasatakajalkaa surkeesti - eikä ole vielä lähelläkään pääsyä sohvalle.

Mä kyllä luulen, että rääpäle ei tykkää yhtään ihmisiskästä. Se ei vinkunut siellä agikisoissa yhtään ihmisiskän perään, vaikka mä kuinka yritin opettaa sille. Se vaan kävi makaamaan paikoilleen odottamaan ihan kaikessa rauhassa. Mitäs jos ihmisiskä ei tulisikaan takaisin? Ja kaiken lisäksi toi rääpäle on aika ärsyttävä rapsutusmagneetti. Miksei mua tulla rapsuttamaan yhtä usein? Miksei mulle lässytetä samalla tavalla? Musta tulee kohta mustasukkainen.

Ton rääpäleen sisäsiisteysopiskelu alkaa kohta käymään ihmisiskän hermoon. Rääpäle pissaa ensin kiltisti paperille, sitten se leikkii ihan pienen hetken - ja pissaa ison lätäkön matolle (sille viimeiselle matolle jota sitäkään ei enää ole lattialla) ja kun ihmisiskä on saanut ne siivottua ja tolutettua - niin eikö se mene keittöön ja pissaa uuden ison lätäkön. Tämä kaikesta siitä huolimatta, että sen pissauksiin ei kiinnitetä mitään huomiota eikä sitä mitenkään keskeytetä. Sanomattakaan on selvää, että se oli tehnyt pisut ulkona just ennen kun tuli sisälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toffe ja Fasu haukkuu kiitokset kommentoijalle!