Takaisin kouluun ...

Juuri kun mä pääsin hehkuttamasta, että koulut on käyty, niin mistä eilen taas itseni löysin? No Ruusulantien hallilta TOKO-kurssilta. Olin vähän loukkaantunut, kun ihmisiskä laittoi mut penturyhmään - mähän olen tänään tasan 19kk. No sinne sitä vaan oli mentävä kun kerran käsky kävi - ihmisiskä sanoi, että mun täytyy treenata muiden koirien ohituksia ja muita sosiaalistamisjuttuja. Totta puhuakseni en mä sinne aikuisten TOKO-ryhmään olisi halunnutkaan - se kun aloitettiiin heti jollain äkseeräämisellä. Se verran mun täytyy kyllä todeta, että jos se laittaa mut oikeisiin TOKO-harkkoihin niin mä lähen siltä seisomalta juoksemaan kotia kohti - ei sinne niin pitkä matka ole.


No siellä harkoissa mähän tietysti loistin osaamisellani - kun mähän olin käynyt nää jutut läpi jo sillä viime syksyisellä pentukurssilla - siellä mistä mä sain sellasen hienon mitalin ja diploominkin. Mitä mä tota ihmisiskääkin kattelin, niin vaikutti siltä, että se oli ihan tyytyväinen mun suoritukseen ohitustehtävissä - se tosin ei taida tietää että enhän mä pennuista välitä ... mutta auta armias jos vastaan tulee joku joka kuvittelee olevansa jotain ja meinaa ruveta aukoon mulle päätänsä !


Ihan hyvä maku niistä harkoista jäi - toivottavasti yhtä hauskaa on vielä seuraavillakin kerroilla - se kurssi jatkuu alkuvuoteen saakka.

Kaikkensa se yrittää ...

Kaikkensa se raukka yrittää, mutta ei sillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä mun kanssa. Tosta viereisestä kuvasta näkee millaisia kierroksia se joutuu ottamaan mua ohjatessaan. Jokainen varmaan kuvasta näkee koska meidän vuoro oli olla radalla. Me hiottiin sellaista kahta eri pätkää ohjauksineen.


Ei sillä silleen huono kunto oo tai jotain, mutta ei se vaan ehdi. Täytyy mun toki myöntää, että mä oon niin täpinöissäni etten mä aina ehkä muista kuunnella mitä ihmisiskä mulle sanoo. Saattaa olla, että eilenkin kävi niin, että mua kiinnosti se putki paljon enemmän, vaikka ehkä joku vieressä kiljuikin "TOFFE kepit! KEPIIIIT!"


Nää meidän kuviot oli sellaisia aika nopeita etenemisiä ja tiedättehän te, että tämmöinen nopeakinttuinen espanjanvesikoira saa lyhyelläkin pätkällä aikamoisen vauhdin aikaiseksi. Me pidettiin sitten autossa matkalla kotiin sellainen kehityskeskustelu jossa päädyttiin siihen, että mä suostun kuitenkin jatkamaan tota agia ihmisiskän kanssa ja että ihmisiskä ei tee musta lapasta. 


Tarrokin tuossa kirjoitteli ja kertoi käyvänsä TOKOssa ja olevansa jo aikamoinen sälli siinä lajissa. Kertoi se myös, että sillä on kuulemma vähän samanlainen ohjaajaongelma kun mullakin - sillä olis kuulemma mahkoja vaikka mihinkä jos ohjausta vaan löytyis. 


Josta tulikin mieleen, että mä olin tuossa vähän aikaa sitten jänismetsällä. Ainoa ongelma oli, että ihmisiskä ei ollut jänismetsällä ja se että se nauro mulle. Oltiin nääs kävelyllä metsässä ja mä sain sellaisen mielenkiitoisen hajun nekkuuni. Ihmisiskä ei ottanut mua kiinni vaikka näki, että nyt on pojalla jälki päällä. Mulla oli nokka maassa ja mä seurasin sellaista siks-sakkia sitä hajua. Eikä kauaakaan kulunut kun mä näin sen - tai ehkä se näki mut. Semmonen talviturkkiin vaihtanut wannabe rusakko ampas mun edestä karkuun. No eiku perään täyttä vauhtia - just ku mä olin huutamassa "Hippa!" se katos johonkin. Sitte oli laitettava nokka ylös ja otettava vainu takasin ilmasta - eikä aikaakaan kun mä taas näin sen ja se pinko karkuun huutaen "ota kiinni jos saat - lällällää!" No eiku taas täyttä vahtia perään - ja just ku mä olin taas saamassa sen kiinni se katos johonkin. Tässä vaiheessa me molemmat kadottiin ihmisiskän näköpiiristä ja mä tiesin, että se ei siitä tykkää ja siksi mä varmaan vähän herpaannuin ja se pupu pääs lopullisesti karkuun. No mä sitten palasin takas ihmisiskän luo se kieri maassa silleen lol-tyyliin eikä meinannut saada henkeä. Siitä oli kuulemma ollut niin hauska seurata mua ... varsinkin kun se pupu oli jallittanut mua katoamalla aina välillä. Ihmisiskän mukaan se pupu oli silloin singonnut itsensä sellaisella mahtiloikalla useamman metrin musta sivuun. No - ens kerralla mä tiedän ...

Kaunis poika - siis hyvin kaunis poika ja muuta näyttelysatoa.

Kaikkialla tuntuisi olevan leijumassa vahvasti sellainen haju, että mä olisin jo konsultti, mutta enpäs vaan oo. Useampi tuli multa kyselemään tuolla Hyvinkään erkkarissa miltä konsulttina olo maistuu. Pikkuveikkakin yritti veistää jotain näppärää, mutta huomas samantien että mulla on kuninkaalliset killuttimet edelleen messissä. Eli ei siis mitään uutta siltä rintamalta, paitsi että ehkä musta ei sittenkään ole tulossa konsulttia.


Hyvinkään erkkareissa (kuvia) meitä perroja oli paikalla toista sataa, meidän perheestä mukana oli Äippä, Salla-puolisisko, Tarro ja mä. Näitä mun kamuja täältä kotikulmilta oli mukana kanssa aika läjä. 


Äippä pyyhki sarjansa muilla nartuilla pöytää. Mun äippä on - oikee grand old lady - vaikkei se kyllä oikeesti vielä ole kuin 8v - voitti sarjansa ihan ylivoimaisesti. Mun kasvatti-ihmisäippä ei ollu uskoa mun ihmisiskää kun se sanoi "Mikku on YKKÖNEN!" Sitten ne kilju riemusta ja pomppi ympäriinsä. Mä en muuten ymmärrä, miksei me koirat saada käyttäytyä samalla tavalla? Heti jos kans vähän kaulaillaan kavereita niin heti ollaan vetämässä hihnasta ja torumassa!


Päivähän alkoi Tarron ja mun sarjalla, näyttelyissä kun ensin arvotellaan meidät pojat ennen tyttöjä. Tarron kanssa oltiin junioriluokassa (9-18kk). Ridasjärven näyttelyssä Tarro oli ERI (erinomainen) ja sai tyttöjen värejä palkinnoksi. Mä sain EH:n (erittäin hyvä) ja poikien värisen nauhan palkinnoksi. Ridasjärven näyttelystä voi lukea tuolta aikaisemmista jutuista.


No mua alko vähän ärsyttämään toi Tarron käyttäytyminen ja parrasvaloissa paistatteleminen. Kaunis poika oli hankkinut uuden oikein karvakauluksisen toppatakin ja kaikkea muutakin - se on se julkisuuden kirous! Vaikka mä sen Tarron kauniiksi pojaksi nimesinkin, niin silti se ärsytti - mä päätin näyttää kuka tässä oikein on pentueen kaunis poika.


No me saatiin nyt Tarron kanssa molemmat ERI:t, mutta mullapa oli vielä ässä hihassa! Me oltiin mun ihmissiskojen kanssa katsottu sellasesta olkkarissa olevasta hassusta laatikosta miten ihmishuippumallit kävelee ja koska mä oon nopee oppimaan, niin arvostelussahan se sitten nähtiin! "a bit feminine". Että kuka on Tarro nyt hei pentueen "Kaunis poika"? Joo - Toffe on! 

SIellä oli tuomarina tuolta meidän perrojen kotipuolesta kotoisin oleva Antonio Garcia Perez. Tota Antoniota kuulemma arvostetaan kovasti ja siksi sen antamia arvosteluja arvostetaan. Mulle se sanoi: "Nice dog, but a bit feminine, Nice topline, excellent character, very playful, Moves well in the front. I'd wish a better rear movement. Mun ihmisiskä oli ihan täpinöissä, kun se Antonio vielä ihan erikseen kehui mun luonnetta. Niille jotka ei ymmärrä mitä toi tarkoitti, niin mä voin kääntää. "Hyvä koira, mutta vähän naisellinen, hyvä selkälinja, erinomainen luonne, hyvin leikkisä, Etupään liikkeet hyvät, mutta takapäässä toivomisen varaa." Mun kohdallani toi viimeinen tarkottaa, että mun takajalat on silleen vähän sisäänpäin.


Mun kasvatti-ihmisäiskä ja mun äipän kasvatti-ihmisäiskä puhui ihmisiskälle siitä mun silmäjutusta ja sen vaikutuksesta noihin konsulttihommiin. Erityisesti mun äipän kasvattiihmisäiskä oli sitä mieltä, että noi konsulttihommat saisi odottaa. No mä oon sitten varmaan menossa johonkin perinnöllisyyslisätutkimuksiin...

Moikka Toffe, eli kirje pikkuveikalta.

Terve!
Aattelin heittää kirjeellä, kun et ollut tänään paimentamassa lampaita. Ja hyvä kun et ollut, sillä sen verran paljon oli tytsyjä paikalla, että aina parempi mitä vähemmän kilpakosijoita. Mutta sano vaan kiitokset isännälles kun antoi äippäni yhteystiedot eteenpäin ja pääsin näyttämään luontaiset paimennuslahjani. Olisin kyllä mielelläni ainakin yhden lampaanviulun lahjoittanut emännälle kotiin vietäväksi, mutta sepä viuhtoi sellaisella oranssilla kepillä siihen tahtiin, etten päässyt yhteenkään muhevan näköiseen kinkkuun käsiksi.

Olis muuten ollut hyvä, kun olisit ollut näkemässä mun uuden toppatakkini. Tyylilleni uskollisena (kaunis pinkki poika) pyysin emäntääni ostamaan mulle sellaisen upean harmaan toppatakin, jossa on sellainen mielettömän hieno karvakaulushuppu. Mä kyllä epäilen, että julkisuus on saattanut hiukan muokata mun persoonallisuuttani.

Mutta ensi viikollahan me nähdäänkin sitten näyttelyhommissa. Toivottavasti tyylilleni uskollisena jatkan niiden kauniiden värien metsästystä :) Sellainen kaunis poika kun olen. Mutta tosi kiva nähdä sua taas, keppiäni et saa tälläkään kerta, lällällää!! Terkkuja perheelles!


T. pikkuveikka (mä alan olla kyllä aika maskuliininen)

Retiisi silmässä - nyt musta tais tulla konsultti

Ihmisiskä käytti tänään mua niissä testeissä, joiden tarkoitus oli varmistaa olisko musta sulhaseksi Wilmalle. Siellä lääkärissä ihmisiskä ensin täytti kaikenmaailman papereita ja sitten siihen tuli yks hoitaja, joka laittoi mun silmiin varmaan jotain sellaista tajunnanlaajentajaa. Tai ainakin se siltä vaikutti, kun näkymät alkoi oleen silleen aika psykedeelisiä. Yht'äkkiä kaikki alkoi oleen ihan sumeeta enkä mä enää nähnyt kuin hahmoja.


Siinä me sitten odoteltiin lääkäriin pääsyä odotustiloissa. Oli nimittäin pikkasen hankalaa kun ei nähnyt muita potilaita - niistä oli vain hajuhavainto. No enhän mä tarvii mitään näköhavaintoa, kun mähän tunnen kaikki vaikka silmät kiinni. Jotenkin vaan ei ollu intoa moikata niitä kaikkia, ja niinpä olin aika hiljaista poikaa.


Lopulta kuulin kun mun nimeä huudettiin. Lääkäritäti pyysi ihmisiskää nostamaan mut pöydälle ja sitten kohta jo sammutettiinkin valot. Ihan silleen varottamatta se lääkäritäti häikki mun silmiin sellaisella ihan mahdottomalla valonheittimellä, vähän sellasella mitä ihmisiskä pitää ulkona otsallaan. Ihmisiskä piti kiinni, joten ei siitä karkuunkaan päässyt. Vasen silmä tuli tarkastettua yhdessä hujauksessa, mutta oikean silmän kanssa sitten alkoikin tapahtua. Hmm-m, haa-a, hmm-m, harvoin on näin selvä tapaus! Ainoa mitä mä ymmärsin lääkärin sanovan oli "Retiisi silmässä - juu-u". Ihmisiskän mukaan se kyllä sanoi "oikean retinan ablaatio" 


"Harvoin näkee näin selvää tapausta!", sanoi lääkäritäti ja pyysi josko mä suostuisin näyttämään mun silmääni muutamalle muulle lääkärille - ne ei kuulemma valmistuis lääkäriksi ilman mun silmää. No kyllähän mä sitten siihen suostuin.


No valuvika mikä valuvika, mutta siinä meni sitten treffit tyttöjen kanssa kun se saattaa olla periytyvää. Kyllä mua nyt harmittaa, mutta tyttöjä varmaan vielä enemmän. Ihmisiskä sanoi mulle, että mun olis syytä ryhtyä totuttelemaan siihen ajatukseen, että musta tulee konsultti.


Ihmisiskäkin haluaa mainita jotain: Pentuaikana ihmettelin, miten Toffe meitä metsässä yms. ohittaessaan aina välillä törmäili meidän jalkoihin. Yhtälailla betoniporsaat yms. olivat vähän ongelmallisia toiselta puolen ohitettaessa. Nämä törmäilyt loppuivat aikanaan ja niitä pidettiinkin "pentuiluna", vaikka käytiinhän niitä silmiä lääkärissäkin näyttämässä, ilman virallista peilausta tosin. Nyt selvisi, että tämä näköongelma oireilee pentuaikana juuri näin. Kun sitten ikää ja kokemusta karttuu, korvaa koira puutteen muilla aisteillaan. Toffesta näkövammaa ei huomaa mitenkään - vauhti niin agi-radalla kuin metsässäkin on suorastaan lentävää. Heppu pääsee siis suunniteltua nopeammin konsultiksi ...

Iskä ja Mummi

Iskä, Mummi ja Mä

Iskä ja mummi kävi meillä. Heti ekaks mä kerroin iskälle ja mummille miten hienosti me pärjättiin pikkuveikan kanssa Hyvinkäällä. Mä itkin mummille, että Tarro pyyhki mulla pöytää mennen tullen. Mummi oli meistä tosi ylpeitä ja se sanoi, että ne ties iskän kanssa, että me pärjätään Tarron kanssa luomuperrojen sarjassa hienosti ja lisäks ne sanoi, että "Älä Toffe välitä, vaikka Tarro sut voittikin - ens kerralla siellä saattaa olla tuomari joka tykkää rääpäleistä". Joo hei tosi kivasti sanottu, mut se olikin kuulemma jotain sarkasmia. 


Mun isäsuhteeni on ollut hieman vaikea, kuten tarkkaavaisimmat tän blogin lukijat jo tietävätkin, mutta nyt kun iskästä on tullut konsultti, meillä meni heti paremmin. Iskä tyytyi vain pörisemään mulle ja koska mä osaan jo lukea koiraa niin mä ymmärsin olla menemättä liian  lähelle. Ekaks me mentiin lenkille metsään ja pelloille ja siellä me intouduttiin iskän kanssa ihan riekkumaankin kahdestaan ilman että iskä pöris mulle yhtään. Iskä tosin on vähän tosikko ja siksi parhaimmat jutut mulla olikin mummin kanssa. Mummi rules ja se jaksaa vielä heiluakin!


Mentiin perhepotrettiin meidän alapihalle ja tehtiin me siellä vähän keppejäkin. Iskä ja mummi menee kepit tosi hienosti, mutta mun täytyy kyllä sanoa, että mulla oli kyllä vauhti kohdallaan. Se perhepotretti on tossa ihan ekaks.


Lopulta mentiin meille sisälle ja me jatketiin mummin kanssa mukavia leikkejä. Iskä tyytyi pöriskelemään mulle aina välillä, mut ei se mua haittaa, ihan mukava se kuitenkin on. Mummi ja iskä paijautti itseään meidän ihmisillä, mutta mä otan vahingon takaisin sitten illalla. Musta oli tosi kivaa että iskä ja mummi kävi. Pitäis vaan nähdä useammin - ihan kuten sisaruksiakin.

Pidä ittes miehenä!

Kaunis Poika poseeraa!

Pidä ittes miehenä! - nimittäin pikkuveli Tarro jota nykyisin kutsutaan nimellä "Kaunis Poika" Oltiin pikkuveikan kanssa Hyvinkään Ridasjärvellä näyttelyssä. Mä olin erittäin hyvä ja Tarro oli joku eri juttu. Lisäksi Kaunis Poika se keräs jotain hempeitä tyttömäisiä värejä, kun mä keskityin miehekkään siniseen. Joten pidä hei Kaunis Poika ittes miehenä! No onnee sulle kuiteski!


Tuomari oli sellainen mies joka puhui ihan ihmeellistä kieltä. Ihmisiskä kuitenkin osasi mulle kertoa, että sen mielestä mä olen liian pieni ja kevyt koira. No oho - pitääkö muka olla oikein Puolasta tuotu tuomari, että ton osaa sanoa? Ihmisiskä näkee sen otsallaankin. Mun pää on kuulemma sopusuhtainen, niska/kaula oikean pituinen. Sitten se sanoi, että mulla on "weiche ruecke" eli pehmeä selkä - mitähän sekin sitten tarkoittaa? Runsas rinnansyvyys, keskikokoinen luusto. Miten muka pieneksi mainitulla koiralla voi olla keskikokoinen luusto? Hei jotain johdonmukaisuutta - saanko pyytää!? Hyvä kulmat kuulemma löytyy vaikka vielä hoikaksi lopulta mainitaan.

Kauniit Pojat rivissä

Oli siellä toinenkin mun kamuista, nimittäin Trivi ja sekin on sellainen Kaunis Poika. Trivi tais olla tosin sellainen Oikein Kaunis Poika jo ennestään. Tossa ne meidän Kauniit Pojat on samassa kuvassa.


Lähdettiin sitten ton mun pikkuveikan kanssa vähän riekkuun hiekkakuopille siihen ihan lähistölle ja kyllä meillä oli mukavaa. Paitsi, että Tarro taas piti koko ajan keppiä eikä antanut sitä mulle ollenkaan. Enkä mä oikeastaan yrittänyt sitä siltä oikein viedäkkään kun mä ajattelin, että paistatelkoon nyt sitten parrasvaloissa koko päivän.

Tarro ei anna mulle keppii!

 Sitten Tarro joutu lähteen kotiin ja mä jäin vähäks aikaa uimaan