Tyttärestä ylpeä isä

Ihmisiskä on aina sanonut, että sille on ollu kaikista suurinta sen ihmislapset. Kuunneltiin kotimatkalla Islan ja pentujen luota radioo ja siellä soi tällänen 

Eilen oli elämäni hienoin ilta

Ja tänään mennään kovempaa taas

Onks väärin jos herätes jo tuntuu siltä

En mä pysty lopettaankaan

Elämä on liian siistii

Eiks nii, nii, otan iisii

Otan iisii, ota iisii

Ota ota ota iisii

Tossa filmissä yksi mun tytöistä suolestaa jotai käärmettä. Aika sulonen vai mitä, mut ei mikään ihme - ohan se tullu isäänsä. Mä kyllä luulen, et toi iisisti eläminen loppuu meillä just ihan tasan tarkkaan sunnuntaina kun käydään hakemassa toi Valma kotiin. Mun täytyy viel sanoo, et mä en käsitä mikä ihmisiskää vaivaa, kun vastahan mastodontti on just saatu koulutettuu tavoille. Toisaaltaan Valmahan on jo melkein sisäsiisti tullessaan - ihan niinku mä olin.

Laitan tähän vielä pari kuvaa ittestäni, muistuttaan miten pieni mäkin oon joskus ollu

Kaikkeehan tässä on ehtiny tapahtumaan

Mun edellisestä kirjoituksesta on jo hyvin aikaa, mutta nyt mä ajattelin vähän päivitellä tapahtumia. 

Fasu - no Fasu on ollut ihan yhtä perusrasittava kuten ennenkin. Se ei oo nyt sitte kesän -14 jälkeen muusta puhunutkaan kuin omista pennuistaan joita on seitsemän. Mua alko se vähän jo rasittamaan, mutta sitte mä löysin elämäni rakkauden Islan. Tehtiin Islan kanssa niksjanaks ja 9 pentua. No - kuten arvelittekin, Fasu ei sen koomin oo maininnu mitään kahdesta pentueestaan joissa yhteensä 7 pentua. Paino sanalle yhteensä. Jep.

Islan treffailusta mun täytyy sen verran todeta, että olihan se rankkaa, mutta kuten jo todettu, tuottoisia oltiin. Isla tuli meille treffeille ja siinä me sitten juostiin kämppää ympäriinsä itsemme ihan näännöksiin. Ihmisiskä jo meinas, että mä juoksin itteni ihan uuvuksiin, etten mitään sais aikaiseksi. No aikaiseksipa hyvinkin sain ja opin tärkeän opetuksen. "Hyvä tulee aina hyväntekijän luokse". Kävi nimittäin niin, että sitten tokalla kerralla mä en enää juossu päättömänä Islan perässä pitkin kämppää, vaan jäin siihen meidän kutupaikalle odotteleen et neiti tulee kierrokseltaan ja kaappasin neidin syleilyyn ja vähän siinä taas humpattiin. Tätä jatku siinä hyvän aikaa ja kun tuli tositoimien aika, niin mä olin oikein hyvissä voimissa ja nalkkiinhan me sit jäätiin. Mikäs siinä oli odotellessa et neiti tulee kierrokseltaan mun hoitoon.

Niin - kuten jo aikaisemmin todettu - yhdeksänhän niitä sitten tuli. Tässä kuvassa olis sitten se mun Isla ja meidän rakkauden hedelmät. Neljä potraa poikaa ja viis sirpakkaa tsirpulaa.

Yksi niistä tyttösistä tulee mun koulutettavaksi. Mä yritän tehdä kaikkeni, ettei se opi Fasulta huonoja tapoja. Toki mun täytyy myöntää, et mä en oo enää tän lauman kingi, kun tossa jokin aika sitten me saatiin Fasun kanssa pari tyttöstä valvomaan meidän

touhuja. Viivi on lauman kuningatar ja sillä on apuna järjestystä pitämässä ihan ikioma poliisi. Poliisin nimi on Wanda ja ne sitten kahdestaan hajoittaa ja hallitsee meidän laumaa.

Tässä on sitten tää yksi mun tyttösistä joka tulee meille sitten kesällä. Sulonen on kuin mikä, mutta mikäs ihme se on kun on isäänsä tullut.

Puoliorpo Toffe

Viime perjantaina ihmisiskä tuli kotiin ja pyys mut juttusille. Sillä oli sellasta asiaa, että mä oon nyt puoliorpo. Sytytettiin Äipälle kynttilä ja tirautettiin pari kyyneltä. No - oikeastaan ihmisiskä tirautti munkin puolesta, kun eihän me koirat tollasista ymmärretä, mehän eletään vaan tässä hetkessä.

MIllanen mun Äippä sitten oli? Sanovat, että mä olen kuin ilmetty Äippä kaikin tavoin. Mä olen ylpeä siitä, sillä mun Äippä oli yksiselitteisesti ihan paras. Se teki musta sen mitä mä oon.

Mun Äipän tekemisiä voi lukea vaikka yhdestä mun aikaisemmasta kirjoituksesta. Mun Äippä teki kaiken aina täysillä ja oli aina siellä missä tapahtui. Se piti huolen omistansa ja varmasti nyt pitää huolen enkelilaumoistakin. Äippä oli ainutkertainen ja sellaisena pysyy meidän muistoissamme iäti.

Mulle tulee hyvä ja onnellinen olo, kun mä muistelen Äipän tekemisiä ja tempauksia ja niitähän riittää.

Heippa Äippä! vielä me nähdään!

Sun Toffe.

Mastodontti 3v

Kesän ensimmäinen lämmin päivä muistutti meitä meidän mastodontin synttäreistä. 

Onnea siis siskon pojalle, kaikkien kaverille, sylivauvalle, korvan näykkijälle, armottomalle työmiehelle, ihmeelliselle inisijälle, juhannusvauvalle, loputtomalle lurppakorvalle ja kaikelle mitä toi typpi on. Onnea Fasu 3v!

11 päivän jälkeen

Oulussa käytiin katselemassa kisoja kun järjestetään Agilityn SM - kisat ens vuonna Lahden Rakokiven kentällä - tai siis narunjatkeet järjestää.

Sitten oltiinkin ihan yht'äkkiä taas kotona, jossa meitä odottikin arjen aherrus. Reilussa 11 päivässä vihreyttä ehti tulla kotipuoleenkin ...

Hieno reissu - kertakaikkiaan. Ja ihan nätisti se Fasukin käyttäytyi ... mun puolesta saattaa saada luvan tulla toistekin. Pääsisköhän jo ens vuonna?

Oulu

Olihan se kello taas sata, kun Ouluun päädyttiin. Välillä pysähdyttiin Rovaniemellä syömässä, tai siis narunjatkeet söi ja me koiruudet vaan taas jäätiin ilman.

Kolmas jänkhäpäivä - kohteena Luulampi

Kolmannen ja viimeisen matkapäivän reitti kulki maailman parhaalta lettukodalta Sivakkaojan laavun ja Kiilopään kautta Luulammelle

Joku saattoi ennen reissua epäillä, että me koiruudet ei tultaisi keskenämme toimeen, mutta olkoon tuossa nyt todiste siitä. Itse asiassa me hitsauduttiin hyvin yhteen jo menomatkalla yhteisen kärsimyksen kautta - samassa tilassa kylki kyjessä 16 tuntia! No oikei - kyllähän me pysähdeltiin pissatauoilla ja silleen ja oltiinhan me perhekunnittain omissa häkeissämme. Ihan vaan kerran reissussa me otettiin Kelpukan kanssa tuijotteluharkka ihan vaan ärsyyttääksemme ja onnistuihan se. Oltiin tosin hihnassa, että ihan huuteluksi se molemmin puolin jäi. Toi Kelpu on mun ja Fasun harkkakaveri, eikä me kukaan oikein tykätä, että joku harkkaa meidän omalla kentällä.

Keloja siellä oli vähän joka puolella ja niistä sai tämmöisiä hauskoja tunnelmakuvia. Pasila! Porilaisten marssi - vai pitäiskö sitten kuitenkin soittaa maamme-laulu ja katsoa Tuntematon Sotilas?

Yhdessä vaiheessa meistä kaikista, myös Kelpie-kaverista kehkeytyi oikein kunnon lintukoira. Narunjatkeet ihmetteli, että mitä me kouhkataan eikä ne sitä tirppaa nähneet vielä aikoihin.

Lopulta jatkeetkin näki sen linnun, mutta eivät päästäneet meitä tekemään sitä mitä me on koko meidän elämämme odotettu. Siinä se tirppa - riekoksi mainittu - töpsytteli rauhassa meidän edessä kun älysi, että me ollaan kytkettyjä eikä päästä mihinkään. Harmituksen lisäämiseksi se lensi vielä läheiselle töyräälle huutelemaan meille rivoja.

Tossa taas muutama kuva reissusta, jotka kaikki ei oo ihmisikän ottamia, kuten ehkä huomaatte, jos on silmät auki. Tai no näkeehän sen jo otsallaan.

Huomenna tää hauskuus loppuu Lapin osalta - kohtalona on palata etelämpään tältä ihan parhaalta reissulta. Oulu - täältä tullaan!