No nyt on sitten aloitettu kisaura agissa. Kotiuduin ihmisiskän kanssa just naapuriseuran epiksistä. Noin niinku kokonaisuutena mä sanoisin, että meidän suoriutuminen oli rohkaisevaa. Mähän olin taas tietysti ihan mahtava ja lähes virheetön. Ihmisiskä taas ... no oikeastaan se yllätti mut ihan positiivisesti. Se osasi 17 esteen radan virheettömästi! Uskomatonta ja iso käsi ihmisiskälle! Nyt sen täytyy enää opetella ohjaamaan ...
Aloitushypyltä nopeassa kulmassa A:lle, siihen A:lle mä tein hyvän pinnan, josta jatkoin suoraan putkeen. Putkesta ulos ja suoraan kahden hypyn kautta seuraavan putkeen oikealta. Paluu takaisin kahden hypyn kautta kohti ensimmiäistä putkea. Tähän ihmisiskä tekee virheen - eikä ensimmäistä kertaa tämmöistä virhettä. Se plokkaa mun reitin ja mä en pääse putkeen. No, me otetaan putki uudella lähestymisellä ja koska se ei anna mulle käskyä mennä pussiin niin mä lähden sinne A:lle. Siinä sitten sählätään hyllyn arvoisesti. Me kuitenkin jatketaan koska oltiin niin päätetty - kävi miten kävi, rata mennään loppuun. Uusi lähestyminen putkeen - pussiin - hyppy ja tiukka käännös. Tässä ihmisiskä ohjaa mut vähän pitkäksi putkesta tai siis ei antanut ohjetta tarpeeksi aikaisin. Pieni pakitus , suunnankorjaus ja putkeen - kahden hypyn kautta kaaressa kohti viimeistä putkea ja siitä suoraan puomille. Tässä tuli mulle pieni virhe - vaikka ihmisiskä huusi mulle hyvissä ajoin "pinta!" mä tein pinnan vähän huolimattomasti ja hyppäsin tapojeni vastaisesti pinnan yläreunasta suoraan maahan ja siitä sitten hypyn jälkeen maaliin.
Kuten jo mainitsinkin, hyllyhän siitä sitten tuli. Mutta mä olen oikein hyvillä mielillä ihmisiskän puolesta. Se on odottanut aikaa jolloin se muistaisi edes jonkun radan ulkoa - no se oli tänään se . Kaikki on siis mahdollista! Rata tosin oli helppo ja mä olen ihan satavarma, että sen itsetunto ei olisi kestänyt, jos se ei olisi muistanut miten rata meni...
Seuraavat möllit olis 10. ensi kuuta. Katsotaan miten toi ihmisiskä kokoaa itsensä. Saattaahan olla että me kaikesta huolimatta mennään taas paistattelemaan 60sek ja 7 euron häpeässä ...
19. maaliskuuta 2012
18. maaliskuuta 2012
Hei me lennetään !
 |
| Tästä se lähtee 1-2-kolmeee! |
 |
| Kohti taivaankantta! |
 |
| Sputnik nousukiidossa! |
 |
| Hei me lennetään! |
5. maaliskuuta 2012
Oliko se niin, että me maksettiin kausimaksu yhdestä koirasta vai yhdestä ohjaajasta?
Mä oon tätä agi-juttua jankannut jo pidemmän aikaa ja siitäkin huolimatta jankkaan vielä uudestaan vähän lisää. Mä oon nimittäin ryhtynyt miettimään, miten ne meidän agi-seuran maksut meni. Oliko se niin, että maksettiin kausimaksu yhdestä koirasta vai yhdestä ohjaajasta. Jälkimmäisessä tapauksessa mä rupeen nimittäin ihan oikeasti kysymään voisko ne löytää mulle toisen ohjaajan. Jos se ei käy niin sitten ne saa kyllä palauttaa sen maksun vaikka koirankekseinä! Ei vaiskaan - kyllä mä haluun tukee ihmisiskää sen - eiku siis meidän harrastuksissa.
Mä huomaan mun koiranvaistollani, että ihmisiskä alkaa olla aika muhkuroina. Kovasti se yrittää kerrasta toiseen, mutta ei se vaan suju. Vielä toistaiseksi se jaksaa väittää, ettei tää harrastus saa siitä niskalenkkiä. Ihmisiskä haluais niin kovasti edes kerran olla kompastumatta valsseihin ja muihin tanssiaskeliin. Se haluais joskus, että kaikki kävis kuin tanssi kesäillalla. Jos totta puhutaan, niin toi sen toive on mun mielestä käynyt toteen jo aikapäiviä sitten - välillä sen ohjaukset nimittäin näyttää ihan samalta kuin sen tanssi - kysykää vaikka ihmisäiskältä. Hitsi, nyt olin kyllä tarpeettoman ilkeä - en vaan malttanut ... Sori ihmisiskä! Kyllä mä tykkään susta ihan oikeasti.
Mä tunnen ton ihmisiskän jo niin hyvin, että mä tiedän mikä sitä korpee kaikkein eniten. Se haluaisi olla paineistettunakin rauhallinen ja johdonmukainen. Se haluais, että samalla kun se juoksee kiireellä esteeltä toiselle - se pystyis sovittamaan askeleensa, äänikomennot että käsimerkit niin, että ne tulis mulle ajoissa ja että kaiken ton lisäksi se muistais mikä on seuraava este ja miten se pitää tehdä. Välillä ihmisiskä kiroo ittellensä kuin turkkilainen, kun sitä nolottaa, ettei taaskaan saanut pidettyä käsiänsä oikein ja että taas unohti miten seuraava este pitää tehdä. Eihän se tota tietysti sano ääneen, mutta kyllä me koirat haistetaan, tunnetaan ja tiedetään.
No, kyllä mä toivon, että me jatkettais tota agia. Mun täytyy kyllä keskustella tästä taas ton ihmisiskän kanssa. Mä aion neuvoa sitä vähän rauhottumaan ja miettimään josko se haluaa liian paljon liian nopeasti? Vastahan me ollaan 7kk harrastettu. Ei silti - ei tää juttu musta jää kiinni - sitten kun se muistaa antaa äänikomennot oikea-aikaisesti, liikkua ja antaa käsiohjaukset sekeästi ja johdonmukaisesti ja vielä muistaa seuraavan esteen ja on sisäistänyt sille oikean ohjauskuvion - me ollaan ihan pitelemättömiä - siis ihan oikeasti! Toivotaan, että siihen riittää yksi koiranelämä ...
Mä huomaan mun koiranvaistollani, että ihmisiskä alkaa olla aika muhkuroina. Kovasti se yrittää kerrasta toiseen, mutta ei se vaan suju. Vielä toistaiseksi se jaksaa väittää, ettei tää harrastus saa siitä niskalenkkiä. Ihmisiskä haluais niin kovasti edes kerran olla kompastumatta valsseihin ja muihin tanssiaskeliin. Se haluais joskus, että kaikki kävis kuin tanssi kesäillalla. Jos totta puhutaan, niin toi sen toive on mun mielestä käynyt toteen jo aikapäiviä sitten - välillä sen ohjaukset nimittäin näyttää ihan samalta kuin sen tanssi - kysykää vaikka ihmisäiskältä. Hitsi, nyt olin kyllä tarpeettoman ilkeä - en vaan malttanut ... Sori ihmisiskä! Kyllä mä tykkään susta ihan oikeasti.
Mä tunnen ton ihmisiskän jo niin hyvin, että mä tiedän mikä sitä korpee kaikkein eniten. Se haluaisi olla paineistettunakin rauhallinen ja johdonmukainen. Se haluais, että samalla kun se juoksee kiireellä esteeltä toiselle - se pystyis sovittamaan askeleensa, äänikomennot että käsimerkit niin, että ne tulis mulle ajoissa ja että kaiken ton lisäksi se muistais mikä on seuraava este ja miten se pitää tehdä. Välillä ihmisiskä kiroo ittellensä kuin turkkilainen, kun sitä nolottaa, ettei taaskaan saanut pidettyä käsiänsä oikein ja että taas unohti miten seuraava este pitää tehdä. Eihän se tota tietysti sano ääneen, mutta kyllä me koirat haistetaan, tunnetaan ja tiedetään.
No, kyllä mä toivon, että me jatkettais tota agia. Mun täytyy kyllä keskustella tästä taas ton ihmisiskän kanssa. Mä aion neuvoa sitä vähän rauhottumaan ja miettimään josko se haluaa liian paljon liian nopeasti? Vastahan me ollaan 7kk harrastettu. Ei silti - ei tää juttu musta jää kiinni - sitten kun se muistaa antaa äänikomennot oikea-aikaisesti, liikkua ja antaa käsiohjaukset sekeästi ja johdonmukaisesti ja vielä muistaa seuraavan esteen ja on sisäistänyt sille oikean ohjauskuvion - me ollaan ihan pitelemättömiä - siis ihan oikeasti! Toivotaan, että siihen riittää yksi koiranelämä ...
27. helmikuuta 2012
Äippä ja Ukki kävi meillä!
Mä en saanut viime vuonna järjestää niitä kaverisynttäreitä ja siksi olikin kivaa kun nyt sain kutsua koko poppoon meille. Äippä, Ukki, Salla, Mistral, Tico ja tietysti Tarro oli paikalla. Iskä ja Mummi ei sitten lopulta pääseetkään harmikseni mukaan.
Ekaks mä näytin vähän mun mestoja koko poppoolle. Mä näytin niille missä on mun peti ja missä on mun ruokakuppi - siinähän ne tärkeimmät. Siitä me sitten lähdettiin mun vetämänä samoamaan Pennalan metsiä. Tossa me ollaan melkein kaikki - ainoastaa Mistral näyttäis olevan jossain.
Tossa Ukki ihmettelee, miten toi aurauskeppi on oikein eksynyt keskelle metsää. Hetken se sitä muljutti irti ja aikansa kanniskeli - ihan viimeseksi mä näin sen aurauskepin äipällä. Hyvin Ukki jaksoi meidän nuorempien vauhdissa. Ukki otti vastuullisen paimennustehtävän huolekseen ja varmisti, ettei kukaan jää porukasta liikaa jälkeen. Ukki tuli silleen rauhallisen arvokkaasti.
Tossa toisessa kuvassa Tarro ja Tico menee kuin majakka ja perävaunu. Me veljekset vähän pöristiin aluksi toisillemme. Mä en enää jaksanut pöristellä, joten läksin siitä sitten auraamaan latua muulle porukalle. Tarro ja Tico ne jatko sitä pöristelyä. Yritti ne Ukillekin esittää, mutta yksi Ukin vilkaisu riitti hiljentämään velipojat.
Matkan varrella oli sellainen suuri ja korkea lumikasa johon me sitten sännättiin porukalla. Äippä oli sitä mieltä, että siellä olis ollu meille pojille mukamas liian vaarallista. Se olis halunnut, että me oltaisiin tultu sieltä pois. No eihän me sitä uskottu varsinkaan kun Ukki lähti meidän messiin. Ukki sanokin äipälle, että älä kuule viitti - anna poikies mennä. No sittenhän se Ukki viel seuras meidän perässä. Lopulta äippäkin tuli sinne kinoksen päälle. Ukilla oli vähän vaikea päästä sieltä korkeelta alas - onhan se jo 12,5 vuotta. Mutta hyvin se sieltä alas tuli.
Jostain syystä ihmisiskä johdatti meidät kaikki "oikopolkua" pitkin yhden metsän läpi. Musta se oli kyllä enemmin sellainen samanlainen "Idiot trail" mitä me ihmisiskän kanssa mennään kun geokätköillään. No siinä se sitten tamppasi meille kulkureittiä minkä kerkes.
Vähän etäämpänä Ihmisiskä otti mun agilitypallon ja heitti sitä meille. Siinä me sitten koko lauma juostiin pallon perässä, mutta ei meistä ollut äipälle vastusta. Äippä jo tosin siinä pallon perässä nelistäessämme ilmoitti meille ykskantaan "Toi on mun - antaa heittää sällit!" No ei siinä meillä ollut siinä mitään vastaan laitettavaa. Edes Tarro ei tällä kertaa keksinyt mitään näppärää heittoa. Se meidän Äippä kun osaa olla aika vakuuttava, että sellanen kaupunkilaispoikakin on hiljaa.
Reipas 1,5 tuntia myöhemmin olitiin takaisin kotona ja meidät koirulit vietiin sulatettaviksi meidän alakertaan. Ihmiset sai jotain sapuskaa syödäkseen ja raukkamaisesti meidät jätettiin ruokkimatta. Yht'äkkiä lattioilla makas 6 väsynyttä perroa ja yksi väsynyt barbet. ihmisiskän mielestä se oli kuulemma ihanan näköistä. Ihmisäiskäkin sanoi, että ihanan paljon koiria. Se ei ihmisiskältä jäänyt huomaamatta ja siks se kysyikin mun siskopuolelta Sallalta olisko sillä kesäksi yhtään vapaata pentua - kun Sallalla on vähän sellaisia suunnitelmia. Mä en ihan tarkkaan tiedä mitä tarkoittaa ihmisäiskän "Älä yritä!"
Musta oli ihan superjuttu, että noi porukat kävi täällä. Voi kun nähtäisi taas kohta. Jotain ne ihmiset puhu Ridasjärven hiekkakuopista ja jäljestämisestä, mutta saas nähdä ...
 |
| Pojaat! Pois sieltä! Enkö mä ole sanonut että sinne EI mennä! Ja vähän äkkiä ennen kuin tulee huutia! |
 |
| Ukki on ihan kone - se tikkas mäkeä ylös ja alas kuin nuori jalopeura |
Jostain syystä ihmisiskä johdatti meidät kaikki "oikopolkua" pitkin yhden metsän läpi. Musta se oli kyllä enemmin sellainen samanlainen "Idiot trail" mitä me ihmisiskän kanssa mennään kun geokätköillään. No siinä se sitten tamppasi meille kulkureittiä minkä kerkes.
Vähän etäämpänä Ihmisiskä otti mun agilitypallon ja heitti sitä meille. Siinä me sitten koko lauma juostiin pallon perässä, mutta ei meistä ollut äipälle vastusta. Äippä jo tosin siinä pallon perässä nelistäessämme ilmoitti meille ykskantaan "Toi on mun - antaa heittää sällit!" No ei siinä meillä ollut siinä mitään vastaan laitettavaa. Edes Tarro ei tällä kertaa keksinyt mitään näppärää heittoa. Se meidän Äippä kun osaa olla aika vakuuttava, että sellanen kaupunkilaispoikakin on hiljaa.
Reipas 1,5 tuntia myöhemmin olitiin takaisin kotona ja meidät koirulit vietiin sulatettaviksi meidän alakertaan. Ihmiset sai jotain sapuskaa syödäkseen ja raukkamaisesti meidät jätettiin ruokkimatta. Yht'äkkiä lattioilla makas 6 väsynyttä perroa ja yksi väsynyt barbet. ihmisiskän mielestä se oli kuulemma ihanan näköistä. Ihmisäiskäkin sanoi, että ihanan paljon koiria. Se ei ihmisiskältä jäänyt huomaamatta ja siks se kysyikin mun siskopuolelta Sallalta olisko sillä kesäksi yhtään vapaata pentua - kun Sallalla on vähän sellaisia suunnitelmia. Mä en ihan tarkkaan tiedä mitä tarkoittaa ihmisäiskän "Älä yritä!"
 |
| Metsässä vastaan tuli mastodontti - ehkä se turkinleikkuu ei tullut yhtään liian myöhään |
Ja sitten tähän lopuksi pari kuvaa musta paria tuntia ennen kun ihmisiskä vei taas mun vaatteet. Nyt mä oon sellasen 600g kevyempi ja kyllä polvi taas nouseekin ihan eri tahtiin. Sunnuntaina agiradalla en meinannut pysyä pöksyissäni kun olin niin täynnä virtaa. Pöksyistä tuli mieleen, että tänä vuonna täytyy olla maalishangilla viimevuotista varovaisempi ...
20. tammikuuta 2012
Uusi vuosi - vanhat kujeet
En tullut tehneeksi uudenvuodenlupauksia, kun me koirat eletään tässä hetkessä eikä paljon tulevaisuutta suunnitella eikä menneitä murehdita. Tosin on ton ihmisiskän laita joka saa vilunväristyksiä, ellei sillä oo mitään tekemistä ja kalenteri täynnä seuraavaksi 6 kuukaudeksi. Tietäisittepä mitä minunkin pääni menoksi on suunniteltu. Nyt se aikoo tehdä musta muulin. Siitä sitten toisen kerran.
Viime sunnuntaina oltiin aamulla ensin Hyvinkäällä uimassa. Kuvaa voitte käydä kurkkamassa Shanian sivuilta. Meitä oli kaikkiaan kymmenen, 9 perroa ja 1 barbet. Se barbet on samanlainen kun mun Mistral -täti. Velipoika Tarro oli komistunut entisestään ja varmaan siksi se kuvitteli itsestään liikoja kun yritti Shaniaa liehitellä. Ei onnistunut - ja hyvä niin onhan se Shania vähän niinku mun, kun samalla kylälläkin asutaan. Olihan siellä sitten Shanian lisäksi muitakin vanhoja tuttuja Inez, Penu, Poju ja Rocky. Ihan uusia tuttavuuksia mulle oli siskokset Uuna ja Nappe sekä se Mustikka barbetti.
Shania on aikamoinen uimapeto - siinä se meille Tarron kanssa piti seuraa ja näytti mitä ihmeellisimpiä uimahyppyjä - kyllä sillä likalla riittää virtaa.
Mä vähän väsähdin eikä mua sitten lopulta kiinnostanut hakea edes mun lelua vedestä, Tarro se puolestaan uupumatta meni uudestaan ja uudestaan veteen. Tosta pikkuveljestä saa olla kyllä ihan ylpeä. Ens kerralla mä kyllä sanon ihmisiskälle, että saa itte mennä uimaan vaatteet päällä - jos ei nimittäin ole älynnyt leikata multa tätä hirveetä hevilettiä pois. Hitsi kun tää turkki painaa märkänä.
Vuosi on muutenkin alkanut ihan vanhoissa tutuissa merkeissä. Ihmisiskän kanssa käydään sitä agia ja vähän sitä tokoakin. Tarro muuten on menossa BH-kokeeseen, mutta musta tuntuu - tai pitäisikö sanoa, mun ihmisiskä tietää, että mulla ei ihan kaikki sen kokeen vaatimukset ole hallussa ...
Viime sunnuntaina oltiin aamulla ensin Hyvinkäällä uimassa. Kuvaa voitte käydä kurkkamassa Shanian sivuilta. Meitä oli kaikkiaan kymmenen, 9 perroa ja 1 barbet. Se barbet on samanlainen kun mun Mistral -täti. Velipoika Tarro oli komistunut entisestään ja varmaan siksi se kuvitteli itsestään liikoja kun yritti Shaniaa liehitellä. Ei onnistunut - ja hyvä niin onhan se Shania vähän niinku mun, kun samalla kylälläkin asutaan. Olihan siellä sitten Shanian lisäksi muitakin vanhoja tuttuja Inez, Penu, Poju ja Rocky. Ihan uusia tuttavuuksia mulle oli siskokset Uuna ja Nappe sekä se Mustikka barbetti.
Shania on aikamoinen uimapeto - siinä se meille Tarron kanssa piti seuraa ja näytti mitä ihmeellisimpiä uimahyppyjä - kyllä sillä likalla riittää virtaa.
Mä vähän väsähdin eikä mua sitten lopulta kiinnostanut hakea edes mun lelua vedestä, Tarro se puolestaan uupumatta meni uudestaan ja uudestaan veteen. Tosta pikkuveljestä saa olla kyllä ihan ylpeä. Ens kerralla mä kyllä sanon ihmisiskälle, että saa itte mennä uimaan vaatteet päällä - jos ei nimittäin ole älynnyt leikata multa tätä hirveetä hevilettiä pois. Hitsi kun tää turkki painaa märkänä.
Vuosi on muutenkin alkanut ihan vanhoissa tutuissa merkeissä. Ihmisiskän kanssa käydään sitä agia ja vähän sitä tokoakin. Tarro muuten on menossa BH-kokeeseen, mutta musta tuntuu - tai pitäisikö sanoa, mun ihmisiskä tietää, että mulla ei ihan kaikki sen kokeen vaatimukset ole hallussa ...
23. joulukuuta 2011
17. joulukuuta 2011
Oi Tosca - Oi Tosca ...
Oi Tosca - meidän piti vielä nähdä monen monetuista kertaa ja riekkua koko pentueen voimin. Nyt sä sisko olet poissa eikä me nähdäkään enää koskaan - paitsi joskus siellä toisella puolen. Me tavataan velipoikien kanssa helmikuussa ja syödään yhdet nakit sun muistokseksi.
Sua tulee ikävä.
Toffe
Sua tulee ikävä.
Toffe
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)